Muuttuuko velan suhtautuminen lapsiin jos hän itse tulee vahingossa raskaaksi? Herääkö hänen tunteensa syntyvään/syntyneeseen lapseen

Ei kun menen aborttiin. Välittömästi.

Olen aivan varma, että rakastaisin lastani jos jostain syystä sellaisen joutuisin synnyttämään (eli käytännössä vain jos tulisin vahingossa raskaaksi enkä huomaisi asiaa ennen kuin abortin teko on myöhäistä). Miksi en rakastaisi? Rakastanhan minä muitakin perheenjäseniäni, ystäviäni, jopa lemmikeitäni. En minä vihaa lapsia, en vain halua ottaa sellaista huollettavakseni enkä koe tarvetta jatkaa geenejäni. Minusta se on lapsenkin oikeus syntyä haluttuna, ja minun lapseni ei sitä olisi, eikä se että rakastaisin lasta välttämättä olisi tae siitä että olisin hyvä äiti.

Onneksi alan olla jo siinä iässä että raskaaksi tulo ei varmaan enää kovin todennäköistä olisikaan.

Velat on veljiä ottaessa. Tuli hyvä renki. Ja meni. Mitä näitä nyt on. Parempi pyy keskellä kämmentä jne.

Ei kai velat ole mikään homogeeninen joukko joista jokainen toimii samalla tavalla :D eiköhän vastauksia tähän ole yhtä paljon kuin velojakin.

Olen vapaaehtoisesti lapseton. Tosin myös terveystilanteeni on sellainen etten saisi täysiaikaista lasta maailmaan. Luonto on päätynyt asian puolestani. Mutta vaikka lapsen voisinkin kantaa, en haluaisi lasta.

Olen vapaaehtoisesti lapseton. Olen hoitanut suurella rakkaudella huomattavasti nuorempia sisaruksiani, nukuttanut sylissä, syöttänyt, lukenut iltasadut, vaihtanut vaipat, lohduttanut, auttanut läksyissä ja niin pois päin.

Omia en ole halunnut. Suhtaudun työhöni intohimoisesti ja tahdon elää liikkuvasti ja vapaasti.

Jos jostain ihmeen syystä tulisin nyt nelikymppisenä raskaaksi, luulen, että pitäisin lapsen. Uskon, että rakastaisin myös :)