Lue keskustelun säännöt.
Onko kellään latinoa puolisona?
08.08.2019 |
Millaisia ovat alkuhuuman jälkeen? Tai 10 vuoden? Mitä on odotettavissa?
Kommentit (26)
Mulla on miniänä. Ihan hyvin niillä näyttää edelleenkin menevän, vaikka ovat olleet yhdessä jo 11 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei, koska en jaksaisi sitä jatkuvaa kälätystä ja joka asiasta draaman tekemistä.
Aika harvassa on Härmästä latinot. Kysy Floridasta tai Texasista?
Vierailija kirjoitti:
Mulla on miniänä. Ihan hyvin niillä näyttää edelleenkin menevän, vaikka ovat olleet yhdessä jo 11 vuotta.
Kiva kuulla! Haluatko kertoa jotain lisää? Kuulisin mielelläni millaista elämää elätte.
Vierailija kirjoitti:
Aika harvassa on Härmästä latinot. Kysy Floridasta tai Texasista?
En etsi latinoa, mutta latino löysi minut 😊. Mietin tuleeko tästä mitään, toivottavasti tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ecuadorilainen mies on. Ei ole ollenkaan sellainen mitä stereotyyppisesti latinoilta odotetaan, siis jotenkin kiivas ja tulinen ja kauhean sosiaalinen. Hän on enemmänkin introvertti joka rakastaa luontoa ja hiljaisuutta ja rauhaa. Siksi tänne Suomeen etsiytynytkin töihin alunperin. Tunteita kyllä näyttää avoimemmin kuin monet suomalaiset miehet, esim. ei pidä millään tapaa nolona itkeä liikutuksesta vaikka häissä tai elokuvan lopussa, mikä esim. veljeni mielestä on "akkamaista".
Yksi iso ero suomalaiseen on hengellisyys, joka on iso osa arkea. Hän on katolinen, mutta sen kanssa sulassa sovussa elää usko luonnossa oleviin henkiin esimerkiksi. Kyllähän se vähän hävetti kun mies muutti luokseni, ja hän halusi tehdä pihassa kaikenlaisia jänniä juttuja jotta tämän paikan henget tutustuu häneen ja hyväksyy hänet. Ei kuulemma ole mukava olo paikassa ennen kuin on henkien hyväksyntä ja kunnioitus saatu.
6 vuotta ollaan naimissa oltu, ei mitään isoja ongelmia ole koskaan ollut. Varmaan siksi että ollaan niin saman luontoisia omaa tilaa ja rauhaa kaipaavia introverttejä. Se että minä olen ateisti ja hän uskovainen kyllä joskus on ainakin kiivaita keskusteluja aiheuttanut, mutta lopulta molemmat on hyväksyneet sen että jokaisella meistä on oma uskomusmaailmamme, ja sitä voi kunnioittaa sellaisenaan, ei tarvi yrittää käännyttää omalle kannalle (meillä minä olin se innokkaampi käännyttäjä, joka yritin järkeen ja tieteeseen vedoten perustella miksi uskonto ei ole järkevää).
Vierailija kirjoitti:
Aika harvassa on Härmästä latinot. Kysy Floridasta tai Texasista?
Joskus voi olla joku Kuubalainen lentopalloilija, mutta nekin on linnassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on, pian 10 vuotta yhdessä. Todella sitoutunut, terveesti mustasukkainen, perhekeskeinen
Ex-puoliso löytyisi. Oltiin yhdessä 6 vuotta ja naimisissa n. 2 vuotta. En kaipaa hänen machoiluaan. Oli kotoa opittua käytöstä, isänsä oli myös seksistinen toope ja äiti oli hiljainen kotiorja. Kun mentiin naimisiin niin alkoi määräily. Latinokulttuurissa mies "kuulemma" omistaa naisen ja mies päättää naisen asioista. Ihan naurettavaa käytöstä ja isänsä meinasi repiä päänsä irti kun kuuli että päätän itse omista asioistani. Seurustelun aikoihin oli ihana ja machoilu (ihmeellistä soidintanssia aina kun paikalla oli toinen mies) ei haitannut niin paljon. Yhden hölmön perusteella ei tietysti voi tehdä johtopäätöksiä, tiedän niin paljon mukavia latinomiehiä. Ehkä minä nappasin vain erittäin typerän yksilön. Mies on kasvanut Espanjassa mutta on Puerto Ricossa syntynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni oli. Mukava ja hyvä kumppani, mutta oli myös asioita jotka häiritsi. Esimerkiksi sellainen tietynlainen "mammanpoikuus" ei kovin oma-aloitteinen ja "reipas". Valkoiset valheet kuuluu kulttuuriin, itselleni iso turn-off. En myöskään nauti liiaksi lääppimisestä ja liiasta läheisyydestä vaan kaipaan omaa tilaa ja rauhaa. Ensihuuman jälkeen alkoi painaa likaa ja kolmen vuoden kohdalla erosimme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on miniänä. Ihan hyvin niillä näyttää edelleenkin menevän, vaikka ovat olleet yhdessä jo 11 vuotta.
Kiva kuulla! Haluatko kertoa jotain lisää? Kuulisin mielelläni millaista elämää elätte.
Tunteet näytetään ehkä avoimemmin ja niistä puhutaan myös enemmän, mutta muuten elävät ihan tavallista elämää. Suurimpana erona suomalaisiin verrattuna varmaan perhe- ja sukukeskeisyys. Yhteisöllisyys. Kun miniäni oli asunut vuoden Suomessa, kysyin häneltä millaista on asua Suomessa ja miten kokee puolisonsa lapsuudenperheen ja suvun. Viihtyi oikein hyvin ja sanoi, että puolisonsa suku on "ihan normaali meksikolainen suku". Meidän suvussa tosiaan ollaan paljon tekemisissä isovanhempien, tätien ja setien, serkkujen ja sisarusten kanssa ihan kuten hänen synnyinmaassaankin. Miniäni käy välillä luonani ihan yksinkin, ollaan tehty asioita kahdestaan (esim käyty erilaisissa tapahtumissa, ravintolassa syömässä, ostoksilla jne) ja viestittelee mulle silloin, kun on asiaa, eikä siis laita puolisoaan pistämään mulle viestiä. Osallistuu meidän juhlapäivien viettoon silloinkin, kun mun lapseni ei syystä tai toisesta (esim töiden vuoksi) ole päässyt mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on mies, joka on puoliksi latino ja puoliksi arabi. En tiedä auttaako tämä vastaus, sillä hänellä on kahden kulttuurin vaikutusta taustalla. Olemme olleet yhdessä 10 vuotta, ja lapsiakin löytyy. Yhteiselo on ollut onnellista. Mieheni ei tosin ole yhtään sellaisen stereotyyppisen latinon/arabin tyylinen persoonaltaan. Hän on enemmänkin luonnonlapsi, nauttii rauhasta ja kaikenlaisesta samoilusta/pyöräilystä/mökkeilystä, jne. Lapsillensa on erinomainen isä ja minulle loistava puoliso, joka tukee niin ylä- kuin alamäessä. Sosiaalinen hän kylläkin on, ja näyttää myös aika helposti tunteensa. Pystyy myös puhumaan niistä ongelmitta. Omasta mielestäni on toki kaikkein komein :D
Vierailija kirjoitti:
Eikö ketään?
Mulla on naisneekeri, parempaa saa hakea. Mika ihana virtaviivainen muodokas vartalo !
Ja ne pakarat !!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laittaa latinot samaan muottiin on kuin laittaa eurooppalaiset samaan muottiin. Latino on latinalaisesta-amerikasta kotoisin oleva henkilö. Se ei hirveästi kerro mitään.
oli, mutta en jaksanut sitä että koko ajan kotona piti maata sängyllä haarat levälläni 6 tuntia päivässä panettavana ja sitten tuli lapsi se hyppi kuin kani tai papu levottomana koko ajan paikasta paikkaan, ei mitään rauhaa.. sitten annoin lapsen pois adoptioon ja otin eron. Nyt on rauhallinen olo.
Mulla ei ole täysin latinoa, mutta puoliksi kyllä. Vaimo on portugalilainen (äiti Brasiliasta, isä Portugalista). Yhdessä ollaan oltu juurikin 10 vuotta, ja kyllä tässä toiseen on tutustunut hyvin.
Hän on sosiaalinen, empaattinen ja mielestäni kaunis nainen. Perhe on ehkä suuremmassa roolissa kuin suomalaisilla yleensä. Myös sukulaisiin pidetään yhteyttä tiuhaan.
Vaimosta on Suomessa ollessa tullut siinä mielessä hyvinkin "suomalainen", että nauttii myös hiljaisista hetkistä, ja osaa olla myös yksikseen. Talven kylmyyttä hän jo kestää, mutta pimeyden kanssa on vielä kestämistä.
Tempperamenttiakin häneltä löytyy, mutta niinhän sitä taitaa olla kaikissa naisissa olivatpa mistä päin tahansa.
Siitä pidän hänestä erityisesti, että ei valita koskaan turhasta. Ja sellainen kulttuuriin liittyvä piirre on, että hän pukeutuu naisellisesti.
Ainakin meillä sujuu ihan hyvin yhteiselo, rakastamme ja arvostamme toisiamme. Ihan jokainen päivä ei ole juhlaa, mutta kenelläpä olisi?
Saa hei vastata lisää 😊. Mielelläni kuulen enemmän. AP
Mulla ollut 15 vuotta chileläinen. Koska aluksi en ollut edes niin kiinnostunut, että olisin viitsinyt kuulla nimeään, niin luulin pari vuotta hämäläiseksi jöröksi.
Tummat hiukset ja harmaat silmät. Kauhean huumorintajuinen ja rauhallinen. Sydämellinen ja kiltti. Just sellainen, mitä sanaa ennen käytettiin suomalaisista miehistä eli rehti.
Sanansa pitää. Lapsiamme jumaloi ja on turvallinen isä.
Oikeastaan ulkomaalaisuutensa ei käy ilmi, kuin että lukee aamuyöstä oman maansa hesarin. Sisaret käyvät meillä parin vuoden välein. Ovat kotirouvia.
Kysy, jos tahdot tietää tarkemmin.
Oikeastaan ennemmin 100% härkämies, kuin mitään kansallisuutta.
Eikö ketään?