Lue keskustelun säännöt.
Kuinka te olette pärjänneet, kun lapsi muuttaa pois kotoa?
07.08.2019 |
Meillä on nyt se edessä, ja on aivan hirveä olo. Miehen kanssa suhde on huono ja olen ajatellut muuttaa itsekin pois. Ongelma on vain, kun meillä on yhteinen yritys.
Kuinka paljon lapsenne ovat lomilla tulleet kotiin opiskelupaikkakunnilta? Meidän nuori on 20-vuotias.
Kommentit (19)
No tulivat kotiin pitkillä lomilla, kuten kesä-ja joululomilla. Opiskelivat toisessa maassa, joten oli turhan kallista tulla vkl-lomille.
Anna lapselle siivet, älä kahlitse.
Minä nautin täysin sydämin uudesta vapaudesta, tiesinhän, että olin lapseni kasvattanut osaaviksi, pärjääviksi ja kivoiksi nuoriksi aikuisiksi!
En ole koskaan ymmärtänyt tyhjän pesän syndroomasta kärsiviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt olisi ap otollinen aika keskittyä parisuhteen parantamiseen kun arki ei pyöri vain työn ja lapsen ehdoilla. Arjen epäsuorilla rakkaudenosoituksillakin voi keskinäistä vuorovaikutusta kehittää
Ehkä jos miehen kanssa sujuisi paremmin, niin olisi helpompi päästää irti nuoresta. Lisäksi miehen vanhemmat sekaantuvat asioihimme jatkuvasti eikä mies pysty "pitämään heitä aisoissa". Sekin ärsyttää.
T.ap
Se on rankka elämänvaihe. Mutta ajan kanssa siihenkin tottuu.
Meilläkin on ollut parisuhdevaikeuksia ja mietin jo eroakin mutta sitten ollaan vaan sinnitelty yhdessä. Lapset onneksi asuu lähellä ja käyvät usein. Soitellaan päivittäin.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jos miehen kanssa sujuisi paremmin, niin olisi helpompi päästää irti nuoresta. Lisäksi miehen vanhemmat sekaantuvat asioihimme jatkuvasti eikä mies pysty "pitämään heitä aisoissa". Sekin ärsyttää.
T.ap
Ei ole sun lapsesi velvollisuus toimia sun ja miehesi välien siedettävyyden ylläpitäjänä. Lapsellasi on oma elämänsä ja sun ja miehesi pitää nyt ratkaista teidän kahden väliset ongelmat. Tavalla tai toisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi hyvin. Minäkin olen ollut yh, nykyään kyllä myös kumppani. Lapseni on ihana, tuntuu niin hienolta nähdä miten hän ottaa ensiaskelia omaan elämäänsä. Odotan ilolla miten suhde muuttuu, millaisia perinteitä tulee uuden sukupolven kanssa jne. Meillä on kyllä myös hyvä suhde joten en tunne menettäväni mitään, vaan saavani jotain uutta. Mulla on hyvä elämä myös itseni kanssa, en ole elänyt lapsen kautta.
Todella hyvin. Olen oikein odottanut koska teinit lähtee omilleen ja voi taas keskittyä siihen ihan omaan elämään. Esikoinen jopa valmistui ,sai työpaikan ja löysi kumppanin. Olen onnellinen, että pääsi noin hyvin oman elämän alkuun. Jos hyvin käy 2. Ja 3 lähtevät opiskelemaan toinen ensi syksynä ,toinen kolmen vuoden kuluttua. Jee!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kauhulla odotan. En haluaisi luopua.
Kaipaan entisaikoja, jolloin elettiin sukupolvien kesken samassa kodissa.
Älkää nyt helkkari roikkuko niissä lapsissanne!
Lapsille annetaan juuret ja siivet eikä kettinkiä nilkkaan. Heidän ei pidä ikinä tuntea syyllisyyttä siitä että "jättävät" teidät!
Meillä 3/4 jo omillaan eikä nuo pitkälle kadonneet. Kerran kuukaudessa tulevat syömään, lapsenlapsiakin tavataan viikoittain. Joskus reissataan porukalla. Kaikki heidän aloitteestaan, ei meidän.
#9 tässä on ihan tarpeeksi vanhanajan yhteisöllisyyttä, omakin elämä pitäisi ehtiä elämään ja anoppi vaatii huomiota toisella puolella. Nyt kevään/ kesän aikana yhden lapsen perhe on ollut tässä 3-4 pvää viikossa ja se on tosi uuvuttavaa vaikka kivaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No tulivat kotiin pitkillä lomilla, kuten kesä-ja joululomilla. Opiskelivat toisessa maassa, joten oli turhan kallista tulla vkl-lomille.
Anna lapselle siivet, älä kahlitse.Minä nautin täysin sydämin uudesta vapaudesta, tiesinhän, että olin lapseni kasvattanut osaaviksi, pärjääviksi ja kivoiksi nuoriksi aikuisiksi!
En ole koskaan ymmärtänyt tyhjän pesän syndroomasta kärsiviä.
Minä puolestani ymmärrän ihan hyvin niitä, joilla on tyhjän pesän syndrooma. Samalla tavalla sitä kipuillaan vauvan syntyessä, kun oma tila ja oma oleminen rajoittuu siksi, että joku toinen tarvitsee sitä minulta. Kaiken lisäksi neuvolassa ja naistenlehtien ohjeissa muistutetaan, että uuden perheenjäsenen syntymä on iso muutos, kyllä sitä saa kipuilla. Lasten muutto pois kotoa vaikuttaa omaan tilaan ja elämään, joten miksi ihmeessä se ei saisi aiheuttaa mielenmyllerrystä?
Moni täälläkin ihmettelee, kun puoliso soittelee työmatkoilta vain kerran päivässä, vaikka on iso ikävä. Kun sen lapsen kanssa on ollut samassa taloudessa 18 vuotta, niin eikö saisi olla ikävä äidilläkin?
Ei elämä ole vankila, teet niinkuin parhaaksi näet ja tunnet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se lapsi mihinkään katoa. Sinä pelkäät tulevaa. Olisi loistavaa, jos et kantaisi tänään huomisen murheita. Se on raskasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli enimmäkseen helpottavaa, me riitelimme paljon. Olin yh, ja ollut lapsen kanssa kahden lähes koko hänen elämänsä ajan. Luulinkin, että surisin enemmän, mutta aika oli tullut ja hyvä niin. Nykyään kun mietin, on ihme, etten ollut enemmän huolissani. Muuttaa nyt Helsinkiin ja Kallioon, "pahuuden pesään":)
Tietenkin tuli ikäväkin, varsinkin kun menin hänen lähes tyhjään huoneeseensa. Mutta tulihan hän sinne vielä monena viikonloppuna; pyykkejä tuomaan, koska ei ollut pesukonetta talossa eikä asunnossa. Ja ruokaa hakemaan, kun rahat oli lopussa. Pakkasin hänelle sitä mukaan.
No, vallan hyvin. Tällä hetkellä ollaan kalareissulla Norjassa. 18-v jäi asumaan samaan kaupunkiin, ja käy hakemassa postit.
Toivottavasti et pistä nuortasi siihen asemaan, että hän joutuu olemaan parisuhdeterapeuttina ja huolehtimaan vanhempiensa pärjäämisestä... se ei nuorelle kuulu ja on älyttömän raskasta.
Nuoren pitää päästä itsenäistymään ja etsimään oma kumppani ja perhe.
Onhan se helppoa, jos lapsi muutettuaan asuu samassa kaupungissa kuin vanhempansa. Kyläilyt ym. on helppo järjestää. Toista se on, jos välimatkaa on satoja kilometrejä....
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jos miehen kanssa sujuisi paremmin, niin olisi helpompi päästää irti nuoresta. Lisäksi miehen vanhemmat sekaantuvat asioihimme jatkuvasti eikä mies pysty "pitämään heitä aisoissa". Sekin ärsyttää.
T.ap
Miksi ihmeessä siis aiot pitää nuorestasi kiinni samaan tyyliin, kuin miehesi vanhemmat miehestäsi... älä tee niin.
Oikein hyvin. Tosin olen ollut yksinhuoltaja, joten ei ole ollut parisuhdeongelmiakaan. Kotoa muuttaneet lapset ovat käyneet alussa pari kertaa kuukaudessa kotona, yhteyttä on pidetty muilla tavoin.