Onko varhaiskasvatuksen opettaja tiiminvetäjä?
Olen uusi alalla ja sain kuulla tänään vanhemmalta kollegalta että lto on tiiminvetäjä joka vastaa mm työajoista ja henkilöstön riittävyydestä. Asia tuli esille tulevan lomani yhteydessä, josta,muistutin esimiestä eilen ja hän sanoi pyytävänsä sijaisen. Olen jäämässä lomalle huomenna eikä esimies ottanut yhteyttä asiasta tänään. Vanhemman työntekijän mielestä minun olisi pitänyt selvittää huomiset vuorot toisen ryhmän kanssa ( omaan ryhmääni jää kaksi työntekijää). Mielestäni esimiehen tehtävänä on hankkia sijaiset kun olen asiasta muistuttanut enkä ole vastuussa työvoimaresursseista ja järjestelyistä lomallani, vaan se on paikalla olevien tehtävä. Muistutin lomastani työpaikkapalaverissa jossa oli läsnä myös tämä vanhempi kollega.
Mitä mieltä olette, onko lto tiimin esimies joka on vastuussa tiimistä myös lomallaan?
Aion huomenna keskustella esimiehen kanssa asiasta mutta olisi mukava kuulla mitä mieltä olette.
Kommentit (7)
Varhaiskasvatuksen opettaja ei ole varsinainen esimies, mutta hän suunnittelee ja toteuttaa lasten varhaiskasvattamisen toisin kuin tavalliset ammattikoulutetut varhaiskasvattajat tai varhaiskasvatusassistentit.
Meillä on, mutta hän saa siitä myös enemmän palkkaa.
Ja toki hän on sopinut asian pomon kanssa, eikä sitä noin yhtäkkiä ilmoitettu hänelle.
Johtaja huolehtii sijaiset tai varajohtaja. Tiimin opettaja muistuttaa johtajaa onko tilannut sijaisen jos johtaja ei ole siitä tullut mainitsemaan. Itse katson aina seuraavan päivän työvuorot jos olen poissa. En tahdo tiimini joutuvan pulaan. Itse myös suunnittelen lomaviikon ohjelman ryhmään. Muu ryhmä toteuttaa sen sovitulla tavalla. Kannattaa huomenna jutella johtajan kanssa miten toimitaan.
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatuksen opettaja ei ole varsinainen esimies, mutta hän suunnittelee ja toteuttaa lasten varhaiskasvattamisen toisin kuin tavalliset ammattikoulutetut varhaiskasvattajat tai varhaiskasvatusassistentit.
Kyllä siellä ryhmässä kaikki suunnittelevat ja toteuttavat kasvatusta ja kaikkea toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Johtaja huolehtii sijaiset tai varajohtaja. Tiimin opettaja muistuttaa johtajaa onko tilannut sijaisen jos johtaja ei ole siitä tullut mainitsemaan. Itse katson aina seuraavan päivän työvuorot jos olen poissa. En tahdo tiimini joutuvan pulaan. Itse myös suunnittelen lomaviikon ohjelman ryhmään. Muu ryhmä toteuttaa sen sovitulla tavalla. Kannattaa huomenna jutella johtajan kanssa miten toimitaan.
Kun työkaverini (lastenhoitaja)lähti,juttelimme huomisesta ja kerroin mitä olen jutellut esimiehen kanssa. Totesimme että toivottavasti joku sijainen tulee. Vanhemman kollegan mielestä minun olisi kuulunut ennen lomaa soittaa johtajalle ja kysyä sijaisesta sekä sopia muiden ryhmien kanssa oman tiimini auttamisesta jos sijaista ei tulekaan. Mielästäni muu tiimi on vastuussa tästä kun olen pois ( sopimisesta muiden kanssa) he ovat ammattilaisia ja töissä päiväkodissa kuten minä. En ole asemassa jossa esim tilaan sijaiset.
Olen myös sh ja ollut töissä sairaalassa eikä siellä ollut lomalle jäävän tehtävänä muistuttaa osastonhoitajaa sijaisen hankkimisesta tai jäljelle jäävien työvuorojen järjestämisestä.
Ei ole