Lue keskustelun säännöt.
Onko teidän mielestä normaalia, että ystävä ei ole viimeisen vuoden aikana kysynyt KERTAAKAAN mitä minulle kuuluu?
05.08.2019 |
Minä kysyn häneltä joka kerta kun viestitellään tai nähdään, että mitä kuuluu. Hän muutti yhteen miehensä kanssa ja tiedustelin siitäkin aina ohimennen, että miten on yhteenmuutto sujunut yms. Minulla on vaikea masennus, itsetuhoisuutta ja itsemurhayrityksiä joista tämä "ystäväni" kyllä tietää. Mikähän nyt oikein on?
Pahinta tässä on se, että hän itse kiukuttelee minulle jos en ymmärrä heti kysyä häneltä miten esim. työhaastattelussa meni. Minulla on itsellänikin pätkätöitä ja lisäksi kiireinen lapsiperhearki. Olen lopenuupunut tähän touhuun, olemme kuitenkin yli 30-vuotiaita. Luulin, että hän on ystäväni.
Ja ennen kuin joku tulee sanomaan että olen kuormittanut ystävääni liikaa asioillani niin ei, en ole kertonut hänelle ahdistuksestani tai masennuksestani sen enempää, ne ovat tulleet ilmi vain ohimennen kun olen joutunut esim. perumaan näkemisen tai kun olen humalassa jostain asiasta avautunut. Ja tietysti mieheni on joskus joutunut jotain hänelle kertomaan.
Mielestäni ystävyys on joka tapauksessa kahden kauppa ja vaatii vastavuoroisuutta. Nyt tuntuu, että minä olen tässä se kuuntelija ja tukipilari, johon ystäväni ei tarvitse kiinnittää mitään huomiota. En kuitenkaan haluaisi katkaista kokonaan ystävyyttämme.
Kommentit (23)
Olet lopenuupunut touhuun, mutta jatkat sitä silti, etkä kerro "ystävällesi" mitä oikeasti ajattelet. Selvästikään en aivan ymmärtänyt aloitusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että naisissa on tällaista maagista ajattelua, että jonkun pitää sanoa ääneen "Mitä kuuluu", ennen kuin voi itse kertoa. Vaimollanikin meni välit poikki erään ystävänsä kanssa, joka tuohtui siitä, että vaimoni ei "ikinä kysynyt, mitä HÄNELLE kuuluu". Joidenkin ihmisten sanavarastoon ei vain kuulu kysyminen, vaan he pystyvät luottamaan siihen, että tärkeistä asioista kerrotaan oma-aloitteisesti. Vinkki: kun keskustelussa tulee tauko, voit kertoa omista asioistasi. Vai etkö saa suunvuoroa lainkaan?
Jos ihminen ei osoita minkäänlaista kiinnostusta toista ja toisen asioita kohtaan, ei varmaan huvita hirveästi kertoa omia juttujaan. Just saying.
Samoin on käynyt minulle. Olen laittanut meseen viestiä : oletko Suomessa vai missä. Koskaan ei vastaa myöskään puhelimeen. Siellä on vain vastaaja. Eikä soita takaisin. Olen jo nyt ihan täys tätä pelleilyjä. Itse aina kysyy, enkö haluakaan olla yhdessä. Olen nyt päättänyt hankkia syksyllä uusia ystäviä. Kyllä ystävä täytyy olla saatavissa sentään kuulolle viikon sisään. Onneksi on sukulaisia, ja mökkinaapureita. Ystävä pitäisi olla jossain n.10 km säteellä. Moni suominainen elää vielä vainpuoliksi, täytyy aina joka asiaan saada se miehen lupa.. Miehet ovatkin aika epäsosiaalisia , usein vaimon vanhat luokkatoverit ovat ainoita tuttuja. Miesten FB- sivutkin usein täysin autioita, miksi siellä pitää olla stalkkamassa,kun ei voi mistään avautua.
Ei kaikki kysele tuollaisia - tai osaa kysellä. Olettaa että kerrot kyllä jos on jotain mitä haluat kertoa.
Ihmiset on erilaisia, älä tuomitse siitä ettei kaikki käyttäydy kuten sinä..
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että naisissa on tällaista maagista ajattelua, että jonkun pitää sanoa ääneen "Mitä kuuluu", ennen kuin voi itse kertoa. Vaimollanikin meni välit poikki erään ystävänsä kanssa, joka tuohtui siitä, että vaimoni ei "ikinä kysynyt, mitä HÄNELLE kuuluu". Joidenkin ihmisten sanavarastoon ei vain kuulu kysyminen, vaan he pystyvät luottamaan siihen, että tärkeistä asioista kerrotaan oma-aloitteisesti. Vinkki: kun keskustelussa tulee tauko, voit kertoa omista asioistasi. Vai etkö saa suunvuoroa lainkaan?
Amen. Olen itsekin nainen, mutta en ole näinä 40 vuotena koskaan kysynyt vilpittömästi "mitä kuuluu". Joskus kohteliaisuudesta pakon edessä ehkä. Oletan, että ihmiset kertovat itse jos haluavat minun tietävän jotain. Inhoan tuota typerää kyselyä, itse koen sen uteluna. Jos tahdon toisen tietävän jotain, kerron sen ihan kysymättäkin.
Ylipäänsä minusta naisten ystävyyssuhteet perustuu liikaa sille mitä kenellekin kuuluu. Ei minua ainakaan kiinnosta muiden arki ja ongelmat pätkääkään, enkä toisaalta saa mitään siitä että kerron toisille omistani. En ymmärrä miksei ystävien kanssa voi keskustella jostain kiinnostavasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos on yksipuolista, niin ehkä häntä ei kiinnosta mitä sinulle kuuluu?
Minulle on opetettu, että itsemurhahakuiselta ei saa kysyä kuulumisia, koska silloin tämä herkästi ajautuu kertomaan asioista, jotka sitten ajavat hänet uuteen yritykseen. Tavallaan ensin kertoo kuulumisina masennuksestaan ja sitten havahtuu, että hemmetti, tässähän on kaikki huonosti ja sitten ahdistuksissaan kokeilee taas lähtöä. Jopa kaverille kerrottu lapsiperheessä tavallinen huonosti nukuttu yö voi olla itsemurhahakuiselle askel kohti tuhoa.
Harva kehtaa kysyä, että mitä hyvää kuuluu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just yks kaveri tuli ulkomailta asti neljäksi päiväksi puhumaan avioerostaan (mahdollisesta).Vuokrasin auton ja varasin hotellihuoneen,että sai tehdä asian,jonka oli aina halunnut Suomessa tehdä.Ei osallistunut kustannuksiin,vaikka tienaa paremmin kuin minä.Neljä päivää ja yötä tauotonta paasausta hänestä itsestään.Ei yhtään lausetta edes mun kuulumisista.
Olen aika järkyttynyt.
Kiitos kommenteistanne.
On totta että osa ihmisistä olettaa, että toinen kertoo jos on jotain kerrottavaa ja ymmärrän tämän. Itseäni ärsyttää kuitenkin se, että ystäväni itse kiukuttelee minulle, jos en heti kysy miten hänen "joku asia" (esim. työhaastattelu yms) on mennyt. Eikö tämä olisi ymmärrettävissä sitten toisinkin päin? Eli että jos ystäväni olettaa, että kerron jos on jotakin kerrottavaa, miksei hän ajattele minusta samoin?
En edes ymmärrä mistä hän välillä kiukuttelee, kun olen parhaani mukaan yrittänyt hänen elämässään mukana olla - niinkuin ystävän kuuluukin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on vähän saman tyyppinen kokemus. Yksi kaveri tuntui möksähtävän vähän jostain, en tiedä mistä, itse hän kuitenkin kohtelee mua vähän miten sattuu. Ja mä kun kysyn siltä mitä kuuluu, se vastaa mutta ei kysy multa. Musta se on töykeää! Ja pahoittelut suorista sanoista mutta on omituista jos kaverin keskustelunaloituksen ottaa uteluna tai että siihen kysymykseen olisi muka jotenkin tosi vaikea vastata tms.
Vierailija kirjoitti:
Samoin on käynyt minulle. Olen laittanut meseen viestiä : oletko Suomessa vai missä. Koskaan ei vastaa myöskään puhelimeen. Siellä on vain vastaaja. Eikä soita takaisin. Olen jo nyt ihan täys tätä pelleilyjä. Itse aina kysyy, enkö haluakaan olla yhdessä. Olen nyt päättänyt hankkia syksyllä uusia ystäviä. Kyllä ystävä täytyy olla saatavissa sentään kuulolle viikon sisään. Onneksi on sukulaisia, ja mökkinaapureita. Ystävä pitäisi olla jossain n.10 km säteellä. Moni suominainen elää vielä vainpuoliksi, täytyy aina joka asiaan saada se miehen lupa.. Miehet ovatkin aika epäsosiaalisia , usein vaimon vanhat luokkatoverit ovat ainoita tuttuja. Miesten FB- sivutkin usein täysin autioita, miksi siellä pitää olla stalkkamassa,kun ei voi mistään avautua.
Olet päättänyt hankkia uusia ystäviä. Miten hankit? Ostatko tms?
Kerro syksyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten mistään isommista asioista edes viitsii töksäyttää kun toinen vaan puhuu omista asioista eikä kysy mitä sulle muuten kuuluu. Siihen ois luonnollista vastata vaikka että no, löyty itseasiassa uus työpaikka, mies, saan lapsen jne. Jos toinen puhuu omista niin tosi vaikea töräyttää yhtäkkiä jotain itsestä, kunnon kaveri antaa pallon keskustelussa toisellekin tai ei oleta että kaverille ei kummiskaan kuulu mitään uutta, enpä jaksa ees kysyä.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteistanne.
On totta että osa ihmisistä olettaa, että toinen kertoo jos on jotain kerrottavaa ja ymmärrän tämän. Itseäni ärsyttää kuitenkin se, että ystäväni itse kiukuttelee minulle, jos en heti kysy miten hänen "joku asia" (esim. työhaastattelu yms) on mennyt. Eikö tämä olisi ymmärrettävissä sitten toisinkin päin? Eli että jos ystäväni olettaa, että kerron jos on jotakin kerrottavaa, miksei hän ajattele minusta samoin?
En edes ymmärrä mistä hän välillä kiukuttelee, kun olen parhaani mukaan yrittänyt hänen elämässään mukana olla - niinkuin ystävän kuuluukin.
Ap
Ystävän kuuluu myös puhua totta, eikä valehdella/jättää kertomatta tuntemuksiaan, varsinkaan kyseisestä ystävyyssuhteesta.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei hei mitä kuuluu, sä et tiedä miltä musta tuntuu!
Suomi on täynnä ihmisiä, jotka eivät kysy mitä kuuluu, jotka eivät kutsu kylään tai järjestä mitään juhlia, jotka puhuvat kuin papupata omista asioistaan, jotka eivät ole sisäistäneet vastavuoroisuuden käsitettä millään elämänalueella. He saattavat pyytää palveluksia kuten suosittelemaan itseään työpaikkaan, ilmaiseksi leikkuuttamaan hiuksensa tuttavallaan, kinua reseptiä kaukaiselta lääkärisukulaiselta, pyytää naapureilta lainaksi jatkuvasti ruohonleikkuria jnejne. Eikä heille tule koskaan mieleenkään, että he voisivat olla avuksi ja iloksi vastaavasti. Tyyppiesimerkki suomalaisesta käytöksestä on, kun 3 kaverusta on baarissa, ja ensimmäinen tarjoaa kierroksen, sitten toinen ja sitten kolmas sanoo haukotellen että jaahas, mä lähdenkin tästä kotiin. Onneksi tämä käytös tuntuu rajoittuvan lähinnä Suomen rajojen sisäpuolelle.
Mielestäni ystävien kesken ei välttämättä edes pitäisi joutua kysymään mitään "mitä kuuluu"- kysymyksiä, vaan molemmilla pitäisi olla tilaa kertoa omia juttuja tasapuolisesti. Eri asia sitten, jos hän ei ikinä tunnu olevan kiinnostunut asioistasi, eikä kysele lisää, jos kerrot. Itse alkaisin avautumaan itse ja, jos vastakaikua ei tulisi, niin tekisin johtopäätökset sen mukaan.
Narsistiseen persoonallisuuteen kuuluu tällainen itsekeskeisyys, muu maailma ikäänkuin on rakennettu tällaisen ihmisen ympärille. En tiedä onko ystäväsi tällainen, mutta omasta kokemuksesta voin puhua. Kysymyksessä ei ole välttämättä sairas narsisti vaan hieman ylikorostuneita piirteitä omaava. Huomaat kyllä onko henkilö tällainen, jos hän ei reflektoi omia asioitasi keskutelussa vaan kääntää ne aina itseensä ja pahimmassa tapauksessa puhuu katkeamatonta selvitystä omista asioistaan.
Inhoan kysymystä "Mitä kuuluu?". Varsinkin jos se kysytään tekstiviestillä. Vastaan siihen aina tyyliin "Eipä kummempia", koska ei minulle nyt mitään ihmeellistä yleensä tapahdu. Sitten loukkaannutaan kun en kerro asioistani. No paha kertoa, kun ei oikein ole mitään kerrottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Inhoan kysymystä "Mitä kuuluu?". Varsinkin jos se kysytään tekstiviestillä. Vastaan siihen aina tyyliin "Eipä kummempia", koska ei minulle nyt mitään ihmeellistä yleensä tapahdu. Sitten loukkaannutaan kun en kerro asioistani. No paha kertoa, kun ei oikein ole mitään kerrottavaa.
Tämä!
Olen huomannut, että naisissa on tällaista maagista ajattelua, että jonkun pitää sanoa ääneen "Mitä kuuluu", ennen kuin voi itse kertoa. Vaimollanikin meni välit poikki erään ystävänsä kanssa, joka tuohtui siitä, että vaimoni ei "ikinä kysynyt, mitä HÄNELLE kuuluu". Joidenkin ihmisten sanavarastoon ei vain kuulu kysyminen, vaan he pystyvät luottamaan siihen, että tärkeistä asioista kerrotaan oma-aloitteisesti. Vinkki: kun keskustelussa tulee tauko, voit kertoa omista asioistasi. Vai etkö saa suunvuoroa lainkaan?