Yhdessä yksi vuosi. Onko suhteella tulevaisuutta...
..jos jo ensimmäisen vuoden aikana alkaa nousemaan esiin ongelmia. Mustasukkaisuutta kumppanin puolelta, mun puolelta taas epämiellyttäviä mielikuvia ja fiiliksiä kumppanin menneisyyttä kohtaan. Mulla lisäksi epävarmuutta yhteistä tulevaisuutta kohtaan, sillä terveytensä vuoksi kumppanini on vain osa-aikaisissa töissä. Eniten tällä hetkellä haittaa tuo kumppanin mustasukkaisuus, mutta toisaalta ajattelen että kyllä tällaisissa asioissa pystyy toista "siedättämään" ja asia voi helpottaa kun varmuus suhteessa kasvaa.
Ei asuta yhdessä ja ihan aikuisia ihmisiä ollaan. Ei ole kummankaan ensimmäinen liitto.
Onko muut saaneet suhteen toimimaan pidemmän päälle, jos kuvailemiani asioita on ollut jo suhteen alkuvaiheessa?
Kommentit (28)
Millä lailla miehen mustasukkaisuus ilmenee?
Ei kuulosta hyvältä. Omassa suhteessani kumppanin puolelta oli mustasukkaisuutta, joka paheni aina vaan ja jopa tarttui minuunkin, vaikka en ole yhtään taipuvainen siihen. Itse taas en pitänyt hänen menneisyydestään ja siitä en päässyt yli missään vaiheessa. Suureksi osaksi siksi että hänen menneisyyden tekemiset soti pahasti omia periaatteitani ja standardeja vastaan sekä hänen aikaisempi elämäntyyli oli ollut aivan päinvastaista kuin omani.
Vierailija kirjoitti:
Millä lailla miehen mustasukkaisuus ilmenee?
Kyseessä on nainen. Enimmäkseen huomautuksia siitä, että annan huomiota ja katseita liikaa muille. Mutta pahin riita on liittynyt läheiseen ystävääni. Kumppanini sanoi, että puhun hänestä liian usein ja että en olisi hänen ystävänsä, mikäli hän ei olisi niin kaunis ja ulkonäöltään "tyyppiäni". Ystävyys on kestänyt 15 vuotta, joten en tästä tykännyt. Riita päättyi siihen, että minun piti todistella rakkauttani kumppanilleni. Hassuinta on, että en edes näe ystävääni kuin pari kertaa vuodessa. Yhteyttä pidetään kyllä säännöllisesti, mutta nyt tuntuu että sitäkin kumppanini paheksuu.
ap
Jos pitää epäröidä onko suhteella tulevaisuutta, niin yleensä sitä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Millä lailla miehen mustasukkaisuus ilmenee?
Naisesta kyse.
Onko sinulla ja ystävällä ollut koskaan muuta kuin ystävyyttä? Oletko ollut tai oletko häneen ihastunut? Jos olisi mahdollista aloittaa parisuhde hänen kanssaan, aloittaisitko?
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla ja ystävällä ollut koskaan muuta kuin ystävyyttä? Oletko ollut tai oletko häneen ihastunut? Jos olisi mahdollista aloittaa parisuhde hänen kanssaan, aloittaisitko?
Alunperin kun tapasin ystäväni nuorena, niin olisin halunnut seurustella. Hän oli jo vakavassa suhteessa (on edelleen samassa suhteessa), joten mitään sen ihmeenpää ei välillämme ollut. Ja vaikka huomioni kiinnitti hänen kauneutensa ja aiheutti aluksi ihastumista, niin henkiset ominaisuudet olivat tietysti se syy, miksi välillemme syntyi ystävyys. Nyt viidentoista vuoden ystävyyden jälkeen tuntuu hieman kohtuuttomalta, että ystävyys pitäisi lopettaa, alun ihastumisen vuoksi. Hän on kumminkin läheisimpiä ystäviäni.
Ja kumppanini on siis mustasukkainen muutenkin, ei pelkästään liity tähän ystävääni vaikka siihen asia onkin kärjistynyt.
ap
Halusit nuorempana seurustella, haluaisitko vieläkin, jos se olisi mahdollista?
Vierailija kirjoitti:
Halusit nuorempana seurustella, haluaisitko vieläkin, jos se olisi mahdollista?
En oikein osaa vastata tuohon. Ensinnäkin olen nyt tässä suhteessa, enkä ole miettinyt ystävääni seurustelumielessä ainakaan neljääntoista vuoteen. En tiedä olisinko valmis ottamaan riskiä, että ystävyys loppuisin vain siksi että voisi koittaa onko se muutettavissa seurusteluksi. Rakastan nykyistä kumppaniani ja toivoisin suhteemme jatkuvan ja vahvistuvan. Se on tämä hetki.
ap
Vierailija kirjoitti:
Jos pitää epäröidä onko suhteella tulevaisuutta, niin yleensä sitä ei ole.
Tämä. Jos on noin hankalaa jo alussa niin ei se hyvää lupaa jatkoon. Sori vaan, tuhlaat aikaasi ja elämääsi.

Joku osa minussa uskoo samoin, mutta toisaalta en ole koskaan ollut suhteessa jossa ei jo ensimmäisen vuoden aikana ala nousta jotain ongelmia tai huolia esiin. Ja vakavissani mietinkin, että onko ongelma siis minussa, ei suinkaan kumppanini mustasukkaisuudessa.
ap
Mun käy sääliksi naisystävääsi, vie voimia tuollainen epävarmuus. Hänellä vielä lisäksi terveysongelmiakin. Ehkä ei jaksa kilpailla tämän kauniin ystäväsi kanssa. Ehkä puolivuotta tai max vuoden vielä jaksaa..
Alkuhan on aina hankalaa kun ei tunne toista tarpeeksi ja suhde voi toki parantua ajan myötä kunhan keskustelette ja teette kompromisseja ja toivottavasti mustasukkainen osapuoli pääsee tunteesta eroon. Mustasukkaisuus varsinkin suhteen alussa kun toiseen ei vielä täysin luota tai toista ei tunne kunnolla on normaalia. Kyllähän meistä lähes jokainen on jossain vaiheessa tai jostain joskus mustasukkainen.
Itse en kyllä pitäisi siitä että kumppani olis bestis jonkun vanhan ihastuksen kanssa..eilö nykyisen kumppanin tulisi olla sinun paras ystävä..?
Joskus täytyy priorisoida, sehän on sinun valinta.

Minustakin on mahdollista, että mustasukkaisuus hälventyy ajan kanssa, vaikka tämä taitaa olla aika epäsuosittu näkemys. Tästä olen siis kanssasi jokseenkin samoilla linjoilla.
Sen sijaan, että ystävät hylätään kun seurustelu alkaa, sitä en ymmärrä. En myöskään oikein tajua tuota bestis-ajattelua. Mitään valintoja en aio tehdä. Jos seurustelukumppani vaatii päättämään ystävyyssuhteita, niin sitä en pidä normaalina.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halusit nuorempana seurustella, haluaisitko vieläkin, jos se olisi mahdollista?
En oikein osaa vastata tuohon. Ensinnäkin olen nyt tässä suhteessa, enkä ole miettinyt ystävääni seurustelumielessä ainakaan neljääntoista vuoteen. En tiedä olisinko valmis ottamaan riskiä, että ystävyys loppuisin vain siksi että voisi koittaa onko se muutettavissa seurusteluksi. Rakastan nykyistä kumppaniani ja toivoisin suhteemme jatkuvan ja vahvistuvan. Se on tämä hetki.
ap
Mieti ennemmin siltä kannalta että jos sinulla olisi mahdollisuus aloittaa suhde tämän ystäväsi kanssa niin lopettaisitko nykyisen suhteesi. Jos vastaus on ei, niin asian pitäisi olla ok. Mutta jos edes harkitsisit asiaa niin tilanne on epäreilu tyttöystävääsi kohtaan.
Uskon, että naisystäväsi kokee ystävyyden toisen naisen kanssa uhkana ja sitähän se saattaa olla jos jaat esim asioita parisuhteestasi tämän ystävän kanssa. En minä haluaisi että puolisoni kertoisi meidän ngelmista esim jollekin toiselle naiselle, se olisi loukkaavaa.
Ja miten tyhmä mies voi olla jos kehuu koko ajan jtn naisystävää tälle..? Ehei, kasva sinäkin aikuiseksi.
Kun "alettiin oleen" nykyisen puolisoni kanssa, mulla oli vähän samantapaisia ongelmia.
Ei tietysti vielä tunnettu kovin pitkästi toisiamme. Puolisollani oli omat taakkansa vanhasta suhteestaan, ja elämästään ehkä muutenkin.
Oltiin sitten vajaan vuoden tuntemisen jälkeen viettämässä vappua isolla huvilalla minun hyvän ystäväpariskunnan sekä yhden muun pariskunnan kanssa. Jossain vaiheessa iltaa, kun osa oli jo mennyt nukkumaan (mukana oli myös lapsia), istuin ystäväni kanssa sohvalla hänen kainalossaan. Puitiin itse asiassa avioeroani ja lasteni suhtautumista siihen. Puolisoni (joka ei silloin vielä ollut puoliso vaan seurustelukumppani) sai tästä hepulit ja syytti minua pettämisestä.
Itsehän loukkaannuin kovasti. Ensinnäkään, että hän voi kuvitella minua niin valheelliseksi itseään kohtaan. Toiseksi, että olisin niin kiero ystäväni puolisoa kohtaan (joka myös on hyvä ystäväni). Annoin tulla melko lailla tuutin täydeltä että jos tämä tästä on kiinni niin niin se on soromnoo. Mutta siitä päästiin sitten keskustelemaan, ja lopulta ymmärsin myös oman kumppanini ulkopuolisuuden tunteen, joka herätti hänessä muistoja muista ulkopuolisuuksista.
Nykyään olemme kaikki neljä hyvissä väleissä, ja ystäväpariskuntani on myös puolisoni parhaita ystäviä.
Älä pistä välejä poikki ystävääsi!! Ihan sama mitä heila sanoo, noin pitkää ystävyyttä ei monella ole! Oma rakas paras ystäväni laittoi välit poikki, koska naisystävänsä niin halusi. Ikävöin häntä paljon, välillämme ei koskaan ollut mitään enempää.
Vierailija kirjoitti:
Kun "alettiin oleen" nykyisen puolisoni kanssa, mulla oli vähän samantapaisia ongelmia.
Ei tietysti vielä tunnettu kovin pitkästi toisiamme. Puolisollani oli omat taakkansa vanhasta suhteestaan, ja elämästään ehkä muutenkin.
Oltiin sitten vajaan vuoden tuntemisen jälkeen viettämässä vappua isolla huvilalla minun hyvän ystäväpariskunnan sekä yhden muun pariskunnan kanssa. Jossain vaiheessa iltaa, kun osa oli jo mennyt nukkumaan (mukana oli myös lapsia), istuin ystäväni kanssa sohvalla hänen kainalossaan. Puitiin itse asiassa avioeroani ja lasteni suhtautumista siihen. Puolisoni (joka ei silloin vielä ollut puoliso vaan seurustelukumppani) sai tästä hepulit ja syytti minua pettämisestä.
Itsehän loukkaannuin kovasti. Ensinnäkään, että hän voi kuvitella minua niin valheelliseksi itseään kohtaan. Toiseksi, että olisin niin kiero ystäväni puolisoa kohtaan (joka myös on hyvä ystäväni). Annoin tulla melko lailla tuutin täydeltä että jos tämä tästä on kiinni niin niin se on soromnoo. Mutta siitä päästiin sitten keskustelemaan, ja lopulta ymmärsin myös oman kumppanini ulkopuolisuuden tunteen, joka herätti hänessä muistoja muista ulkopuolisuuksista.
Nykyään olemme kaikki neljä hyvissä väleissä, ja ystäväpariskuntani on myös puolisoni parhaita ystäviä.
Minusta kyllä ihan ymmärrettävä reaktio siltä puolisoltasi. Varmaan suurin osa tuntisi tuossa tilanteessa samoin.
Mustasukkasuus vaan pahenee.