Mies on vihainen, kun juon!!
Ollaan siis kesälomalla ja oli just kavereidensa kanssa koko viikonlopun ralleja katsomassa ja juomassa, kuten edellisenkin viikonlopun oli kavereidensa kanssa ulkona ja tuli sammumispisteessä kotiin. Joka kerta kun mies on juomassa hän tulee kotiin ja haukkuu minut pystyyn ja kaikki vikani yms ja mitä olen tehnyt hänestä väärin. Nytkin koko viikonlopun olen hoitanut lapsen ja siivonnut asunnon tiptop kuntoon. Luutunnut lattiat, järjestellyt kodin yms. Mies suuttui mm siitä, kun pyysin tänään viemään roskapussin pihalle. Nyt ajattelin ottaa omaa aikaa ja juoda 6 olutta ja yhden rommikolan ja meinasin kohta mennä nukkumaan. Mies on tästä hyvin vihainen ja kokee, ettei minulla ole mitään oikeutta juoda ja saada omaa aikaa. Tiedän että omaa aikaa voi ottaa muutenkin, mutta haulusin nollata ja katsoa samaan aikaa elokuvia. Mies on ihan raivoissaan lapsellekkin, kun esim pitää meteliä ja joutuu hänet laittamaan nukkumaan. Enkä mielestäni ole edes kovin humalassa ja rauhassa olohuoneessa katsonut elokuvaa koko illan. Ja ennen kun kukaan tulee huutelemaan lasua, niin hoidamme lapsemme hyvin ja emme todellakaan juo joka kuukausi. Tämä on vain huono viikonloppu itselläni, eikä lapsemme joudu tällaista katselemaan yleensä, eikä nyttenkään, kun olen omissa oloissani ja yleensä kaikki tämä tapahtuu kodin ulkopuolella! Mielipiteitä?
Kommentit (28)
Ota rauhallisesti.
Kun lapsi nukahtaa, mieskin rauhoituu kun et provosiudu mistään. Katso toinenkin elokuva :D
Jotkut ihmiset ei siedä yhtään, että kumppanilla voi olla kivaa ilman heitä.
Minusta on nyt tyhmää ylipäätänsa juoda alkoholia. Syöpää aiheuttava karsinogeeni, vanhentaa kroppaa, joidenkin lääkkeiden kanssa hengenvaarallista, rasittaa maksaa ja haimaa, kallista rahan tuhlausta ja seuraavana päivänä kärsit nestehukasta. Matti Nykänenkin olisi hengissä vieläkin, jos ei olisi ryypännyt.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on aina juomisen jälkeen tosi äkäinen, saa riidan aikaiseksi mistä vaan. Itseä taas masentaa ja kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Juominen heittää serotoniinitasot moneksi päivää vituralleen. Onko m7es aina tuollainen juomisen jälkeen?
Vai onko mies vaan tosiaan niin nat.si että hän saa relata ja sinä et? Eikö tunne pärjäävänsä kun on vastuussa lapsesta?
Kysy siltä mikä sitä pohjimmiltaan vaivaa kun olette molemmat selvinpäin ja selvinnyt darrasta.
Kiitos viestistäsi, joo juomisen jälkeen todellakin saa riida aikaiseksi kaikesta, mutta tuntuu myös siltä että hänellä on oikeus relata ja minulla ei. Pitää jotenkin itsestään selvyytenä, että minä pidän aina paletin kasassa. Nytkin ärsyttää (en ole sanonut hänelle), että kun HÄN tulee kotiin on kämppä ihan pommin jäljiltä! Hänen astioitaan ja hänen vaatteitaan joka puolella. En aio niitä tällä kertaa siivota, vaan katsoa elokuvaa ja jättää kaiken huomiseksi, jos hän itse vaikka tajuaisi. Siivoan kyllä omat sotkuni ja lapsemme sotkut mielellään. Olisi mukavaa, että hän hoitaisi edes omat jälkensä. Ps. Taitaa tässä jotain omiakin patoutumia olla😅
Vierailija kirjoitti:
Minusta on nyt tyhmää ylipäätänsa juoda alkoholia. Syöpää aiheuttava karsinogeeni, vanhentaa kroppaa, joidenkin lääkkeiden kanssa hengenvaarallista, rasittaa maksaa ja haimaa, kallista rahan tuhlausta ja seuraavana päivänä kärsit nestehukasta. Matti Nykänenkin olisi hengissä vieläkin, jos ei olisi ryypännyt.
En juo ihan niin paljon, kun matti nykänen ja juon kyllä paljon vettä krapulan ehkäisemiseksi, nytkin olen jo juomisen lopettanut ja juonut kolme lasia vettä. Ehkä vielä yhden oluen juon, nyt kun lapsi on nukkumaan käynyt. Oikeassa olet, että juominen on turhaa
Vierailija kirjoitti:
Ota rauhallisesti.
Kun lapsi nukahtaa, mieskin rauhoituu kun et provosiudu mistään. Katso toinenkin elokuva :D
Nyt lapsi on mennyt sänkyyn ja mies lukee kirjaa ja vaikuttaa edelleen äkäiseltä. Mitään en ole kommentoinut hänen käytöstään, vaan tulin tänne av:lle avautumaan. :D toivottavasti leppyisi, en jaksa tällaisia turhia riitoja, vaan mielestäni molemmille kuuluisi se oma aika :)
Juokaa pöljät siellä vielä vähän lisää lapsenne iloksi. Että voi olla aivoton pariskunta.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset ei siedä yhtään, että kumppanilla voi olla kivaa ilman heitä.
Tämäkin on totta, vaikka en pidä sitä nyt erityisen hauskanpitona, että katson elokuvaa ja tissuttelen. Mutta ilmeisesti tämäkin on miehelleni liikaa😅
Miehen aloituksena tämä olisi lytätty alimpaan katuojaan ja haukuttu alkoholistiksi. Just checking your doublestandards.
Miehet eivät valitettavasti ole loogisia olentoja.
Vierailija kirjoitti:
Juokaa pöljät siellä vielä vähän lisää lapsenne iloksi. Että voi olla aivoton pariskunta.
ensinnäkin mieheni ei juo, vaan laittoi lapsen nukkumaan ja minä olen hiljaa television ja av:n ääressä. Mies tuli kotiin eilen jo kun lapsi oli nukkumassa ja minä selvinpäin. Emme ole mitään alkoholisteja, mutta kyllä mekin joskus otamme (emme joka kuukausi), nyt lomalla koen, että minullakin on oikeus tehdä sitä mitä minä haluan, edes yhden illan verran. Ei lastakaan voi pumpulissa kasvattaa ja meillä tämä alkoholin juominen on kohtuukäyttöä. Esim lasillinen viiniä ruoan kanssa ja joskus harvoin käyn ulkona ystävien kanssa, jolloin lapsi ei edes juomista näe ja tämä taitaa tänä vuonna nyt olla toinen kerta, kun juon olutta ja katson elokuvia.
Mistä te löydätte näitä aivovammoja? En ymmärrä tuollaisia narsistisia ja yksipuolisia ihmisiä. Tottakai sulla on oikeus juoda.
M35
En usko että oot lapsenkin mennyt tekemään tuollaisen miesvitun kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Miehen aloituksena tämä olisi lytätty alimpaan katuojaan ja haukuttu alkoholistiksi. Just checking your doublestandards.
Mitäköhän kaksinaismoralismia tässä on? Mielestäni molemmille kuuluu se oma aika ja pointtina oli juurikin se, että kuuluuko miehelle vain se oma aika ja minä sitten joudun mukautumaan hänen menojensa mukaa, ilman pienintäkään omaa aikaa?
Vierailija kirjoitti:
En usko että oot lapsenkin mennyt tekemään tuollaisen miesvitun kanssa.
Niinpä :/ en nyt suorilta häntä kokonaan haukukkaan. Hän on kyllä hyvä isä ja tuntuu, että tänään vaan purkaa huonoa oloaan, minkä minä olen aiheuttanut niin lapseen (joka ei ole todellakaan oikein!) ja tämä aiheuttaa suuttumusta minulla myös.
Hoh hoijaa, aina täällä näitä valituksia mies ei sitä ja nainen ei tätä jne yms. Voi luoja, mikä pakko on olla suhteessa jos se ei pelitä ?! Tätä en vaan tajua! Lapset ei ole tekosyy olla paskassa suhteessa !
Vierailija kirjoitti:
Mistä te löydätte näitä aivovammoja? En ymmärrä tuollaisia narsistisia ja yksipuolisia ihmisiä. Tottakai sulla on oikeus juoda.
M35
Porvoosta näitä löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä te löydätte näitä aivovammoja? En ymmärrä tuollaisia narsistisia ja yksipuolisia ihmisiä. Tottakai sulla on oikeus juoda.
M35
Porvoosta näitä löytyy.
Nyt ei ole provo, vaikka nykyään tuntuu, että joka aloituksessa tullaan porvoota huutelemaan.