Ostin omalla rahallani terassille sohvaryhmän. Mies sai hepulin.
Olen jo pitkään halunnut terassille sohvaryhmää. Nyt meillä on vain pieni kirpparilta ostettu pöytä ja sekalaisia tuoleja.
Tänään löysin netistä juuri sopivan sohvan ja pöydän sopivaan hintaan. Näytin kuvaa miehelleni, joka närkästyneenä totesi, ettemme tarvitse moista. Rupesi myös osoittamaan mieltään, ettei koskaan suostu istumaan sen ääressä eikä aio auttaa sen paikoilleen saamisessa. Sanoin, että ostan sen kuitenkin. Alkoi mökötys ja äyskiminen.
Mietin muutaman tunnin ja ostin sohvaryhmän. Saankohan nauttia siitä yksin?
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteinen koti, joten ehkä mies haluaisi yhdessä pohtia kalustehankintoja.
Pitäisi kalustaa niin, että kumpikin viihtyy.
Mutta eihän hän halunnut keskustella vaan ryhtyi kiukuttelemaan ja kielsi koko sohvaryhmän tarpeen olemassaolon. Aivan kuin hän sen päättäisi mitä kotiin tarvitaan. Ap teki oikein kun osti ryhmän joka tapuksessa.
Pitkässä parisuhteessa tulee tilanteita kun on huono päivä ja tulee vastattua vähemmän rakentavasti. Minusta ei ole mahdoton ajatus silloin hieman odottaa ja sitten ottaa asia uudelleen puheeksi, kun toinen jo luultavasti itsekin vähän häpeää että menetti malttinsa.

Ja vielä kun käytti omia rahojaan eikä yhteisiä niin ei pitäisi miehellä mitään nokan koputtamista.
Minun mieheni osti moottoripyörän ihan omilla rahoillaan, mutta olisin kyllä vetänyt herneen nenään jos olisi tehnyt sen nauvottelematta kanssani. Se pyörä nimittäin seisoo koko kesän keskellä kaunista pihaamme ja tekee renkaanjäljet nurmikkoon.
Vierailija kirjoitti:
Sinäkin miesvastainen provoilija palasit lomalta.
Tarkoitatko minua (AP). En todellakaan ole miesvastainen enkä provo. Naurattaa tämä keskustelukulttuuri täällä, kun kaikkia aloituksia järjestään mollataan provoiksi ja kirjoittajia milloin miksikin provoilijoiksi.
Kertoo kyllä paljon näistä syyttelijöistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteinen koti, joten ehkä mies haluaisi yhdessä pohtia kalustehankintoja.
Pitäisi kalustaa niin, että kumpikin viihtyy.
Mutta eihän hän halunnut keskustella vaan ryhtyi kiukuttelemaan ja kielsi koko sohvaryhmän tarpeen olemassaolon. Aivan kuin hän sen päättäisi mitä kotiin tarvitaan. Ap teki oikein kun osti ryhmän joka tapuksessa.
Ja vielä kun käytti omia rahojaan eikä yhteisiä niin ei pitäisi miehellä mitään nokan koputtamista.
Minun mieheni osti moottoripyörän ihan omilla rahoillaan, mutta olisin kyllä vetänyt herneen nenään jos olisi tehnyt sen nauvottelematta kanssani. Se pyörä nimittäin seisoo koko kesän keskellä kaunista pihaamme ja tekee renkaanjäljet nurmikkoon.
Mielestäni moottoripyörää ja sohvaryhmää ei oikein voi verrata monestakin syystä. AP
Yhteen kun muutettiin niin sovittiin että hankitaan kotiin vain sellaista minkä molemmat hyväksyvät. Tämä on ollut hyvä ratkaisu meille ja suosittelen sitä myös aloittajalle.
N52
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteinen koti, joten ehkä mies haluaisi yhdessä pohtia kalustehankintoja.
Pitäisi kalustaa niin, että kumpikin viihtyy.
Mutta eihän hän halunnut keskustella vaan ryhtyi kiukuttelemaan ja kielsi koko sohvaryhmän tarpeen olemassaolon. Aivan kuin hän sen päättäisi mitä kotiin tarvitaan. Ap teki oikein kun osti ryhmän joka tapuksessa.
Pitkässä parisuhteessa tulee tilanteita kun on huono päivä ja tulee vastattua vähemmän rakentavasti. Minusta ei ole mahdoton ajatus silloin hieman odottaa ja sitten ottaa asia uudelleen puheeksi, kun toinen jo luultavasti itsekin vähän häpeää että menetti malttinsa.
Joo, ollaan oltu pitkään yhdessä. Toivottavasti muutaman päivän mietinnän jälkeen hänenkin kelpaa istuskella sohvalla, (kunhan se saapuu). AP
Käyttäjä15594 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteinen koti, joten ehkä mies haluaisi yhdessä pohtia kalustehankintoja.
Pitäisi kalustaa niin, että kumpikin viihtyy.
Mutta eihän hän halunnut keskustella vaan ryhtyi kiukuttelemaan ja kielsi koko sohvaryhmän tarpeen olemassaolon. Aivan kuin hän sen päättäisi mitä kotiin tarvitaan. Ap teki oikein kun osti ryhmän joka tapuksessa.
Ja vielä kun käytti omia rahojaan eikä yhteisiä niin ei pitäisi miehellä mitään nokan koputtamista.
Minun mieheni osti moottoripyörän ihan omilla rahoillaan, mutta olisin kyllä vetänyt herneen nenään jos olisi tehnyt sen nauvottelematta kanssani. Se pyörä nimittäin seisoo koko kesän keskellä kaunista pihaamme ja tekee renkaanjäljet nurmikkoon.
Mielestäni moottoripyörää ja sohvaryhmää ei oikein voi verrata monestakin syystä. AP
Miksi ei? Jos jätetään näsäviisastelut sikseen. Miten tilanne on mielestäsi erilainen?
Vierailija kirjoitti:
Yhteen kun muutettiin niin sovittiin että hankitaan kotiin vain sellaista minkä molemmat hyväksyvät. Tämä on ollut hyvä ratkaisu meille ja suosittelen sitä myös aloittajalle.
N52
Tämä toimii silloin, kun molemmat ovat yhtä kiinnostuneita kodin sisustamisesta. En minäkään koputa nokkaani hänen työkaluhankinnoistaan. AP
Miksi ostit, kun miehesi ei halunnut.
Pihi ukko ei halunnut sohvaryhmää, ettei vaan joutuisi maksamaan mitään. Pihi ja itsekäs pelaa aina itselleen varmuuden vuoksi takaportin josta livahtaa tarpeen tullen. Istuu varmasti sohvalla jalat levällään ja oikein mielelläänkin. Olihan se hänelle ilmaista.
Ei täysjärkinen ihminen ulos mitään sohvaa osta.
Mä en kysy mitään mieheltäni kun kalusteita hankitaan. Mies päättäisi että tummaa puuta ja punaista, ei käy,
Samanlainen hidas päättäjä.
Minä 54v. ja mies 50v.
Vierailija kirjoitti:
Yhteen kun muutettiin niin sovittiin että hankitaan kotiin vain sellaista minkä molemmat hyväksyvät. Tämä on ollut hyvä ratkaisu meille ja suosittelen sitä myös aloittajalle.
N52
Ihan puppua. Jos miehellä olisi karmea maku niin tuskin suostuisit.
Vierailija kirjoitti:
Ei täysjärkinen ihminen ulos mitään sohvaa osta.
No sinä se tyhmä vasta oletkin.
Miksi et kysynyt miehesi mielipidettä sohvasta ja sen mallista.
Asuuhan miehesikin kotonaan, kai hänelläkin on oikeus sanoa sanansa, millaisella sohvaryhmällä haluaa terassilla istuskella.
Selvästi et arvosta miestäsi ollenkaan, koska hänen näkemystään et vaivautunut kysymään ja yleensäkin keskustelemaan asiasta.
Hävettää käytöksesi naisena!
Moottopyörä kallis ostos, siinä se ero.
Vierailija kirjoitti:
Miksi et kysynyt miehesi mielipidettä sohvasta ja sen mallista.
Asuuhan miehesikin kotonaan, kai hänelläkin on oikeus sanoa sanansa, millaisella sohvaryhmällä haluaa terassilla istuskella.
Selvästi et arvosta miestäsi ollenkaan, koska hänen näkemystään et vaivautunut kysymään ja yleensäkin keskustelemaan asiasta.
Hävettää käytöksesi naisena!
Mua ei hävetä. Enkä ole ap!
Jep, kokee turhana kun terassilla oli ennestään pöytä ja tuoli. Mutta viihtyisyys vaatii joskus muutoksen. Minä nykyään katson vain miestäni merkitsevällä katseella ja sanon, että syystä tämä ja tuo niin se hommataan. Vaikka uudet sohvat jos entiset on kamalat ja vanhat. Tai uusi pöytä jos entinen on heppoinen ja pieni. Jos ostos mahtuu raameihin järkevä niin siitä ei kannata alkaa tanottamaan.