Heti kun Suomi itsenäistyi suomalaisista alkoi tulla välinpitämättömiä hirviöitä

Nykyään vanhukset pistetään laitoksiin. Mutta 1800-luvulla vain kaikista huono-onnisimmat vanhukset pistettiin laitoksiin, siis vanhukset joilla ei kertakaikkiaan ollut läheisiä eikä varoja ja jotka eivät mitenkään muutoin pärjänneet - heidät pistettiin vaivaistaloihin. Jossain vaiheessa vaivaistalot korvattiin kunnalliskodeilla, mutta ihan yhtä onnettomille vanhuksille ne kunnalliskoditkin oli tarkoitettu. Eli hyväosaiset/tavalliset vanhukset eivät todellakaan laitoksissa olleet.
Vasta 1950-luvulla alettiin ottaa käyttöön moderneja vanhainkoteja. Silloin laitoksista tuli osa "normaalia elämää" eli laitoksiin alettiin hylätä myös tavallisia vanhuksia. Joku sanoisi että tuo on "hyvinvointia" koska kun yhteiskunta vaurastuu niin on varaa tarjota enemmän laitospalveluita useammille ihmisille. Mun mielestä tuo on kylläkin pahoinvointia koska ei niitä laitoksia tarvittaisi jos ihmiset välittäisivät toisistaan, välittäisivät vanhemmistaan ja lapsistaan, asuisivat heidän kanssaan, pitäisivät heistä huolta.
Suomi itsenäistyi 1917. Eihän silloin heti vanhainkoteja perustettu. Piti odottaa 33 vuotta, eli yksi tai kaksi sukupolvea, jotta Suomeen kehittyi itsekkäitä hirviöitä joiden mielestä oli tärkeämpää ansaita rahaa ja tehdä töitä ja rakentaa "hyvinvointiyhteiskuntaa" kuin välittää muista ihmisistä.
Hyvinvoivat ihmiset eivät tarvitse hyvinvointiyhteiskuntaa koska he välittävät toisistaan ja auttavat toisiaan.
Hyvinvointiyhteiskuntaa tarvitsevat vain pahoinvoivat hirviöt ja niiden hirviöiden uhrit. Eli kaikki nykysuomalaiset. Nykyään Suomessa on normaalia että kukaan ei välitä kenestäkään.