Onko sinun vaikea puhua vieraalle ihmiselle?

Kuten yllä mainittiinkiin. Ei kuulu suomalaisten kulttuuriin. Jos joku tuntematon tulee juttelemaan, niin ensimmäisenä mietin mitä hän minusta tahtoo. Asia erikseen kommentoida ohimennen jotain asiaa ääneen. En ole introvertti tuppisuu, mutta varautunut tuntemattomien seurassa. Small talk on mielestäni hieman ajanhukkaa ja mieluusti kyllä rauhassa matkustaisin paikasta A paikkaan B. Asia erikseen jos on aidosti jotain asiaa tai tarvitsee apua. 

Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, mutta minun on helpompi jutella jonkun ihan tuntemattoman kanssa. En yleensä itse aloita keskustelua esimerkiksi junassa, mutta juttelen kyllä jotain muiden aloittaessa. Täysin tuntemattoman kanssa on aika rentoakin jutella, jos vertaa vaikka johonkin puolituttuun.

Vieraille puhuminen ei ole vaikeaa vailla olenkin erakkoluonne. Tosin spontaanisti en kovin helpolla ala kellekään juttelemaan esim. bussipysäkillä.

En kyllä väkisin ala keskustelemaan ihmisten kanssa tyyliin... on se ilmoja pidellyt.

Eli tästä keskustelusta käy ilmi, ettei aleta spontaanisti juttelemaan vieraille mistään. Vasta kun joku lähellä saa sydärin tai muuta vastaavaa tapahtumaa tulee, niin voidaan rohjeta aloittaa keskustelu asiaan liittyen. Jepjep. Suomalaiset.

Vierailija kirjoitti:

Eli tästä keskustelusta käy ilmi, ettei aleta spontaanisti juttelemaan vieraille mistään. Vasta kun joku lähellä saa sydärin tai muuta vastaavaa tapahtumaa tulee, niin voidaan rohjeta aloittaa keskustelu asiaan liittyen. Jepjep. Suomalaiset.

Ei ole kyse rohkenemisesta. Miksi asetat itsesi tuolla tavalla muiden yläpuolelle, ja perinteisen kulttuurisen tapamme yläpuolelle, että jotenkin halveksivasti tuhiset "pyh, suomalaiset" siellä? Ihannoitko joidenkin muiden kulttuurien tapoja ja pidät omia junttimaisina vai mikä on? 

Itse näen tämän suomalaisen perinteisen tavan hyvänä ja kauniina. Se kertoo, että suomalaisilla on sen verran rikas sisäinen elämä, että ei tarvitse eikä edes halua koko ajan ulkopuolelta jotain virikettä kuten puhetta. Voi olla vaan itsekseen miettien syntyjä syviä, fantasioiden tai miten vaan.

Hyvin sitä voi jutella. Eikä nää koskaan ole vaivautuneita.

taitaa vaan olla parempi spelöga.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli tästä keskustelusta käy ilmi, ettei aleta spontaanisti juttelemaan vieraille mistään. Vasta kun joku lähellä saa sydärin tai muuta vastaavaa tapahtumaa tulee, niin voidaan rohjeta aloittaa keskustelu asiaan liittyen. Jepjep. Suomalaiset.

Ei ole kyse rohkenemisesta. Miksi asetat itsesi tuolla tavalla muiden yläpuolelle, ja perinteisen kulttuurisen tapamme yläpuolelle, että jotenkin halveksivasti tuhiset "pyh, suomalaiset" siellä? Ihannoitko joidenkin muiden kulttuurien tapoja ja pidät omia junttimaisina vai mikä on? 

Itse näen tämän suomalaisen perinteisen tavan hyvänä ja kauniina. Se kertoo, että suomalaisilla on sen verran rikas sisäinen elämä, että ei tarvitse eikä edes halua koko ajan ulkopuolelta jotain virikettä kuten puhetta. Voi olla vaan itsekseen miettien syntyjä syviä, fantasioiden tai miten vaan.

Miksen halveksuisi, kun halveksuuhan tuppisuutkin niitä jotka alkaa juttelemaan ihan spontaanisti. Ja aina otetaan esille joku "rikas sisäinen elämä", vaikka oikeasti kyse on vaan siitä että päässä vaan tuuli suhisee ja mennään ihan puihin jos joku alkaa juttelemaan eikä osata vastata mitään.

Jotkut viljelevät nyt harhaista stereotypiaa, että suomalaiseen kulttuuriin kuuluisi tuppisuisuus. Ei kuulu. Se, että small talkin intensiteetti on matalampi kuin monissa vaikkapa latinokulttuurin kaltaisissa supersosiaalisissa kulttuureissa, tai että tietyissä tilanteissa toisen yksityisyydellä on suurempi painoarvo, ei kuitenkaan tarkoita, että satunnaista keskustelua tuntemattomien kanssa ei käytäisi. Sitä käydään aika useinkin. Se ei ole sillä lailla pakonomaista, kuin jossain, jossa hiljaisuus on täysin kiusallista, mutta silti ihan tavanomaista. Lisäksi tässä ei ole vieläkään mitään yhtenäistä suomalaista kulttuuria, vaan historialliset erittäin voimakkaat heimojaot ja kulttuurilliset erot näkyvät. Karjalan puhelias ja sosiaalisesti vilkas kulttuuri vaikuttaa edelleen siellä suunnalla ja muillakin alueilla, varmaan jossain Varsinais-Suomessa, Pohjanmaalla ja Hämeessä taas edelleen murjotetaan autistisena paljon useammin. Helsinki taas on maaltamuuttajien kaikkien kulttuurien epämääräinen sekoitelma, jossa on enemmän suuren kaupungin piirteitä, missä melkein kaikki ovat tuntemattomia ja ihmisillä omat lähellä olevista täysin erilliset sosiaaliset kuplansa. Pikkukaupungissa tai maalla on toisin; joko kaikki tuntevat tai ainakin tietävät toisensa, tai sitten tuntemattomasta halutaan jotenkin heti onkia mahdolliset yhteiset tutut ja tekijät ja selvittää, mikä tämä on ihmisiään, jolloin aletaan herkemmin jutella niitä näitä. 

On vaikea aloittaa puhumista eli keksiä mitään jutunaihetta, jos on samassa tilassa vieraan kanssa. Jos toinen aloittaa, niin sitten on helppo jutustella. Tuntuu, että saa tavallaan luvan sanoa jotain. Ehkä tämä johtuu siitä, että lapsuudenkodissa ei oikein ikinä jutusteltu mitään? Välillä isä saattoi ärähtää olemaan hiljaa, jos avasin suuni. Yleensä ei voinut etukäteen tietää, sopiiko nyt sanoa jotain, vaan se selvisi yrittämällä (ja usein erehtymällä). Muualla tuli taas sitten palautetta, että oletpas hiljainen ja sano nyt säkin jotain.

Olen huomattavasti reipastunut niistä ajoista, mutta edelleen iskee helposti se ajatus, että "ei tässä nyt kehtaa häiritä toista." Se on kieltämättä huono ominaisuus, koska porukoissa jää helposti ulkopuoliseksi, jos on alkuun hiljainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli tästä keskustelusta käy ilmi, ettei aleta spontaanisti juttelemaan vieraille mistään. Vasta kun joku lähellä saa sydärin tai muuta vastaavaa tapahtumaa tulee, niin voidaan rohjeta aloittaa keskustelu asiaan liittyen. Jepjep. Suomalaiset.

Ei ole kyse rohkenemisesta. Miksi asetat itsesi tuolla tavalla muiden yläpuolelle, ja perinteisen kulttuurisen tapamme yläpuolelle, että jotenkin halveksivasti tuhiset "pyh, suomalaiset" siellä? Ihannoitko joidenkin muiden kulttuurien tapoja ja pidät omia junttimaisina vai mikä on? 

Itse näen tämän suomalaisen perinteisen tavan hyvänä ja kauniina. Se kertoo, että suomalaisilla on sen verran rikas sisäinen elämä, että ei tarvitse eikä edes halua koko ajan ulkopuolelta jotain virikettä kuten puhetta. Voi olla vaan itsekseen miettien syntyjä syviä, fantasioiden tai miten vaan.

Siinähän vain todettiin, millaisia suomalaiset on ja kehitit lopun omassa päässäsi, onhan nimittäin myös heikkoitsetuntoisuus vallitsevia piirteitämme.

Hauskaa, miten pienestä joskus on kiinni tuo keskustelun aloittaminen. Meidän tielle yhteen vanhaan omakotitaloon muutti pari vuotta sitten uudet naapurit. No pariin vuoteen ei sanaakaan, mitä nyt ehkä kättä heilautettiin jos tultiin autolla vastaan kotitiellä tai ajettiin ohi kun naapurit olivat pihalla. Mietin joskus, että ovatpa koppavia tyyppejä ja aina suu tiukkana viivana, eikä mitään hymyn tapaistakaan.

Tänä kesänä sitten menin postilaatikolle ja kumarruin sitomaan kengännauhoja niin naapurin pieni koira tuli nuuhkimaan kättäni. Naapuri puhui puhelimessa jonkun kanssa ja rapsuttelin hetken hänen koiraansa.  Puhelu loppui ja aloimme keskustelemaan kuin vanhat tutut. Hetken päästä puhelin soi ja naapuri sanoi soittajalle että "Joo, joo, tulossa. Juttelen tässä vain naapurin kanssa". Ja sen jälkeen ei kertaakaan, että olisi kävellyt pihamme ohi ilman ettei olisi jotain juteltu. Ja ilmekään ei ole enää niin tyly kuin aiemmin.