Puoliso yrittää kontrolloida rahankäyttöäni
Onko muilla tällaista? Jos ostan itselleni jotain, puoliso moittii minua yhteisten rahojen tuhlaamisesta. Ehdotin sitten, että lopetetaan yhteistalous ja maksetaan taloustilille tulojemme mukainen summa. Siitäkös puoliso hermostui. Sinäänä ihan ymmärrettävää, kun on pienempituloinen.
Mitä te tekisitte tilanteessani? Onko minulla oikeus ostaa omilla rahoillani vaikka kallis viskipullo, vai pitäisikö nekin rahat säästää pahanpäivän varalle tai ostaa lapsille vaikka osakkeita?
Kommentit (34)
Laittaisin yhteisen taloustilin yhteiseiin menoihin ja lisäksi omat tilit omiin menoihin.
Näin meillä eikä koskaan riitaa rahasta.
No tulihan se sieltä! Miehen kalliit erikoisoluet pubissa ja kotiin kannettuna ovat järkevää kulutusta, mutta vaimon meikit ym. täyttä turhuutta. Mietipä kaljasieppo, jos vaimosi ei käyttäisi lainkaan koskeettisia tuotteita eikä pyrkisi millään tavoin kaunistautumaan, niin miten reagoisit? Tulisit pian tänne nillittämään, kun muija ei näytä enää yhtä kauniilta kuin muutama vuosi siten, koska hän ei hoida ulkonäköään. Ja sinulla se kaljavatsa vain kasvaa. Ne erikoisoluet lihottavat ihan yhtä paljon kuin normaali keskiketterä.
Meillä ei tarvita mitään yhteistä taloustiliä koska mies tienaa niin paljon enemmän että maksaa kaikki ja maksaa laskut. Minä saan pitää viikkorahoina omat tienestini. Mieheni sanoi että sun tienestisi ovat ihan karkkirahoja niin ettei niitä laiteta yhteiseen mutta käytän kuiten niitä yhteiseen hyvään niin etten ole itsekäs. Mulla on harvinaislaatuinen mies eikä olla koskaan rahasta tappeluun aikaamme tuhlattu.
Me ei oikeastaan koskaan tapella rahasta kun on yhteinen taloustili ja omat tilit. Asuntolaina maksetaan puoliksi, koska se on 50/50 omistuksessa ja muut laskut suhteessa tuloihin. Puolisoni nettoaa kuussa 1500€ enemmän kuin minä, joten hän maksaa jonkin verran enemmän yhteisiä kulujamme. Mitä jäljelle jää, saa kumpikin käyttää miten tykkää. Itse olen melko säästeliäs ja puolisolla kalliita harrastuksia esim golf, joten tilien ollessa erillään ei kummankaan tarvitse kytätä toisen ostoksia.
Vierailija kirjoitti:
No tulihan se sieltä! Miehen kalliit erikoisoluet pubissa ja kotiin kannettuna ovat järkevää kulutusta, mutta vaimon meikit ym. täyttä turhuutta. Mietipä kaljasieppo, jos vaimosi ei käyttäisi lainkaan koskeettisia tuotteita eikä pyrkisi millään tavoin kaunistautumaan, niin miten reagoisit? Tulisit pian tänne nillittämään, kun muija ei näytä enää yhtä kauniilta kuin muutama vuosi siten, koska hän ei hoida ulkonäköään. Ja sinulla se kaljavatsa vain kasvaa. Ne erikoisoluet lihottavat ihan yhtä paljon kuin normaali keskiketterä.
Ulkonäköä ei hoideta kalliilla pakkeleilla jos sitä ei ole ollut ollenkaan. Ihminen on kauniimpi ilman kamalia myrkkyjä ja miksikä se paranee jos on ruma niin on ruma vaikka laittaisi rahaa kuinka paljon siihen ulkonäköön. Kaljalla turpeutettuna ulkonäöllä ei ole varmasti varaa ketään arvostella.
Päihde ongelmaiset eivät välitä yhtään mitään miltä niiden kumppani näyttää tai oletko sellaisen joskus nähnyt.
No mielestäni hyvinkin paljon riippuu siitä,
millainen perheen rahatilanne on. Jos huono, on täysin oikeutettua ja ymmärrettävää yrittää kontrolloida toisen rahankäyttöä turhuuksiin. Perhe on kuitenkin yhteinen yritys, jossa kummankin aikuisen on otettava vastuu yhteisesti.
Jos taas teillä on hyvä rahatilanne, eikä viskipullosi ole mistään muusta kuin rahastosijoittamisesta tai ylimääräisistä lainanlyhennyseristä pois, niin on kohtuutonta käytöstä puolisolta.
Itse aina kannustan miestäni käyttämään rahaa itseensä, koska hän tienaakin meistä paljon enemmän, mutta toki tilanne olisi eri, mikäli meillä elettäisiin kädestä suuhun.
Kurko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kurko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakentelet siellä vähintään henkisesti nyt perheeseenne kahta eri elintasoa. Omat tilit ja palkkojenne suhteessa kk-summat yhteiselle tilille. Mutta ei varakkaampi silti voi alkaa peppuilemaan rahoillaan niin, että muu perhe joutuu köyhäilemään. Yhteinenhän tuon perhe-elämän pitäisi olla, yhteiseksi hyväksi kaikki yrittävät. Muuten ei ole järkeä.
Sotket tässä kaksi asiaa. Puoliso voi olla huomauttelematta pikku ostoksista vaikka onkin yhteiset varat. Sama tietty toisin päin.
Minulla menee rahaa mm. kallisiin oluisiin Pubissa ja kaupassa. Vaimolla on taas turhanpäiväistä kulutusta meikkeihin yms. litkuihin ja kauneushoitoihin. Olen sanonut, että jos tulee naputusta oluista, niin käydääs kattomassa sitä isoa kaappia, joka ostettiin kylppäriin kosmetiikkaa varten ja joka on täynnä purnukoita, joista on kerran otettu mömmöä.
Olisiko sinulle siis ihan ok ettei vaimoa kiinnostaisi ulkonäkönsä enää ja lopettaisi meikkaamisen?
Olisi ihan ok, että kaappi ei olisi täynnä melkein TÄYSIÄ purnukoita, josta on otettu kerran. Tieteellisten tutkimusten mukaan niistä 30-50 euron litkuista ei ole mitään hyötyä ihon hoidossa, LIdlin 3 euron rasva oli testissä paras. Mutta mutta, ei siitä oluestakaan mitään hyötyä ole! Eli ollaan tasapelissä ja se on minulle ok.
Sinä kirjoitit ”turhanpäiväistä kulutusta meikkeihin” eli olisi ihan ok että vaimo lopettaisi sen turhanpäiväisyyden eli meikkaamisen?
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei tarvita mitään yhteistä taloustiliä koska mies tienaa niin paljon enemmän että maksaa kaikki ja maksaa laskut. Minä saan pitää viikkorahoina omat tienestini. Mieheni sanoi että sun tienestisi ovat ihan karkkirahoja niin ettei niitä laiteta yhteiseen mutta käytän kuiten niitä yhteiseen hyvään niin etten ole itsekäs. Mulla on harvinaislaatuinen mies eikä olla koskaan rahasta tappeluun aikaamme tuhlattu.
Meillä on aika sama :D en valita!
Vierailija kirjoitti:
No mielestäni hyvinkin paljon riippuu siitä,
millainen perheen rahatilanne on. Jos huono, on täysin oikeutettua ja ymmärrettävää yrittää kontrolloida toisen rahankäyttöä turhuuksiin. Perhe on kuitenkin yhteinen yritys, jossa kummankin aikuisen on otettava vastuu yhteisesti.Jos taas teillä on hyvä rahatilanne, eikä viskipullosi ole mistään muusta kuin rahastosijoittamisesta tai ylimääräisistä lainanlyhennyseristä pois, niin on kohtuutonta käytöstä puolisolta.
Itse aina kannustan miestäni käyttämään rahaa itseensä, koska hän tienaakin meistä paljon enemmän, mutta toki tilanne olisi eri, mikäli meillä elettäisiin kädestä suuhun.[/quote
Luulen käytöksen johtuvan nuukuudesta, turvallisuushakuisuudesta ja kontrollinhalusta ja ehkä vähän kateudestakin. On vaikeaa ymmärtää, miksi aikuinen ihminen ei saisi päättää omista rahoistaan, jos kaikki pakolliset menot on hoidettu.
En ole vielä nähnyt paremmin toimivaa tapaa kuin meillä: yhteiselle taloustilille siirretään asumis-, ruoka- ja yhteisen auton kuluihin sen verran kuin on tarpeen 50/50 suhteessa. Loput on omaa rahaa eikä siitä olla toiselle tilivelvollisia.
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä nähnyt paremmin toimivaa tapaa kuin meillä: yhteiselle taloustilille siirretään asumis-, ruoka- ja yhteisen auton kuluihin sen verran kuin on tarpeen 50/50 suhteessa. Loput on omaa rahaa eikä siitä olla toiselle tilivelvollisia.
Entä jos toinen ansaitsee huomattavasti enemmän?
Jos toinen on miljonääri niin mitähän järkeä olisi siirtää tuloja yhteiselle tilille.
Meillä mies maksaa kaiken; asumisen, autot, matkat, ravintolat, lasten kalliit hankinnat esim. Vaatteet ja harrastukset, isot ruokaostokset ym.
Itse maksan omilla rahoillani esim. Omat matkat ja junat, vaatteet (paitsi mies ostaa joskus kalliimpia vaatteita) ja pieniä ruokaostoksia kaupasta jos on puutteita. Myös lapsilisät käytän ns. Itseeni koska lapselle on miehellä rahaa ihan tarpeeksi ja iso perintö ja mahdolliset ennakkoperinnöt tulossa.
Vierailija kirjoitti:
avioliitossa ei ole omia rahoja, vaan kaikki rahat ovat yhteisiä. Tuosta syystä en tule koskaan suostumaan naimisiin menoon. Ellei toinen ole uskomattoman rikas.
Mutta hänellä taas ei siinä vaiheessa ole mitään syytä suostua.
What? Luuletko näin tosissasi vai provoatko?
Ei avioliitto tuo omistusoikeutta toisen rahoihin, avoliitossakin kunmallakin on omat rahansa.
Avo tai avioliitossa on elatusvelvollinen mutta ei se tarkoita yhteisiä rahoja vaan että puolisolle pitää taata perusturva eikä välttämättä mitään ylellisyyksiä tarvitse sille kustantaa jos varallisuus erot ovat suuria.
En antaisi rahaa turhuuksiin ellei olisi rahaa niin paljoa että ranteet notkuvat.