Te, joilla on lamauttavia tilanteita aiheuttava sairaus, onko teillä lapsia?

Olen mennyt muutaman kerran hoitamaan ystäväni lapsia ja laittamaan ruokaa, kun hänellä on ollut useampana päivänä peräkkäin migreeni.

Lapsen hankintaan tarvitaan toinenkin ihminen..

Vierailija kirjoitti:

Lapsen hankintaan tarvitaan toinenkin ihminen..

Mutta jos se toinen on vaikka työmatkalla just silloin tms

Mulla on paha ahdistuneisuushäiriö ja migreeni. Ahdistuskohtausta joudun joskus lastenkin läsnäollessa hoitamaan rauhoittavilla lääkkeillä. Oma lapsi toimii myös estona sille että tilanne räjähtää totaalisesti. Hätäapuna on lasten isä (olemme eronneet) tai mun vanhemmat ainakin toisinaan.

Migreenikohtauksen mun lapset (4- ja 6-vuotiaat) ymmärtää ja osaavat useimmiten antaa mun olla rauhassa ja laittavat valoja pois päältä. Lääke auttaa yleensä max 2 tunnissa.

Kieltämättä vuosien varrella on ollut lukuisia tilanteita erityisesti ahdistuksen kanssa että olen ajatellut et tästä ei selvitä. Mutta vielä mä pärjään ja lapset vaikuttaa suunnilleen onnellisilta.

Ystävän mies oli työmatkoilla. Ystävä varmisti etukäteen, että jos tilanne tulee hänellä päälle, niin olisinko auttajaringissä.

1.

Pahoja migreenikohtauksia, joiden aikana on vain ollut pakko selvitä sisulla olemalla sohvalla puolitajuissaan niin, että justjust pystyy tsekkaamaan ettei lapsilla vaaratilanteita. Lapset katsoneet sellaisina päivinä paljon leffoja tai pelanneet tavallista enemmän. Apua en ole saanut, vaikka olen pyytänyt! Ihmisillä on omat herkeämättömien elämysten täyttämät elämänsä elettävänä, ei sitä upeaa minäprojektia pilaamaan haluta migreenipotilaan lapsenhoidossa auttamista, kun ei siitä sais instaankaan mitään.

Tosi vaikea migreeni, jossa tulee kova kipu, 2-4 sokeus, osittainen halvaus ja syvä uni pahimmillaan. Helpotti elämää kun sain hyvät lääkkeet lapsen ollessa pari vuotias. Mutta kyllä edelleen on mielessä miten yritin joitain kertoja pahan kohtauksen tullessa hälyttää apua enkä sitä keltään saanut.

Roudasin puolitolkuissani reilu 1v lapsen vaipanvaihtoon, telkkarin ääreen ja laitoin pitkän dvd:n. Vieressä satu-cd valmiina toistettavaksi. Lapselle jotain pussiruokia tyyny alta, ettei itse irrota korkkia ja tukehdu siihen, urheilujuomapullo valmiina. Turvallisia leluja ympärille. Lapsi vielä valjailla ja narulla sohvaan kiinni, koska oli tosi vikkelä ja tapaturma altis. Yritin saada lapsenkin nukkumaan, mutta oli tosi kamalaa molemmille.

Paniikkihäiriö, aurallinen migreeni ja tulehduksellinen suolistosairaus. Ei niin minkäänlaisia tukiverkkoja, pakko on vaan itse pärjätä ja aina olen pärjännytkin - kun on pakko.

Minullakin oli terveysongelmia, mutta ei yhtä pahoja ja pitkäaikaisia kuin ystävällä. Ystäväni oli ainut joka auttoi, joten aloin auttamaan häntä migreenin kanssa niin, että hoidin sekä omat että hänen lapset heillä ja hän meni nukkumaan. Hän otti lääkkeen ja hälyytti minut nopeasti paikalle, eikä vain yrittänyt kestää kauempaa yksin, jolloin kipu pitkittyi.  Oltiin hiljaa lasten kanssa yms.

Ymmärrän hyvin tunteen, kun kukaan ei auta, vaikka tilanne olisi melko mahdoton, varsinkin pienten lasten kanssa.

1.