Avopuoliso pakottaa ostamaan uuden asunnon, muttei halua osallistua kustannuksiin
Avopuolisoni ei viihdy lainkaan kodissamme, ja hän on tehnyt selväksi, että suhteellamme ei ole tulevaisuutta, mikäli emme muuta uuten asuntoon. Minä olen tällä hetkellä työelämässä ja avopuolisoni opiskelee, joten hän on myös todennut, ettei tule osallistumaan uuden asunnon kustannuksiin eli lainaan ja vastikkeeseen.
Omistan nykyisen kotimme kokonaan, mutta sen arvo on pienempi kuin sellaisen asunnon, jonka avopuolisoni kelpuuttaisi. Näin ollen joutuisin ottamaan uutta lainaa uuden asunnon ostamista varten. Lisäksi minä viihdyn erittäin hyvin nykyisessä kodissamme, enkä haluaisi muuttaa pois tai varsinkaan myydä sitä.
Miten toimisette tässä tilanteessa? Tuntuu, että olen umpikujassa.
Kommentit (22)
Sano avopuolisolle, että löysit sopivan asunnon, mutta sen mukana tulisi todella kiva 28v nainen. Sopiiko tämä avokille? Sinä ja nainen ostaisitte kämpän yhdessä. (sinun sukupuolellasi ei ole väliä)
Provo. Ilman muuta avopuoliso pihalle.
Hommaa itsellesi vapaaehtoinen luottokielto, niin et saa pankista lainaa. Sen lisäksi mieti kannattaako tuollaisen ihmisen kanssa olla.
Tuollaisen prinsessan kanssa ei kannata kotia leikkiä.
0/5. Kukaan ei ole niin tyhmä, että tosissaan kysyisi mitä tuossa tilanteessa tehdään.
Ei taida teidän suhteenne olla vuosisadan rakkaustarina! Jos ei seinät miellytä avokkia, niin muuttakoon muualle. Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun vaan. Kyllä se siitä suttaantuu.
Jos haluaa uuden asunnon, ostaa/vuokraa ihan itse sellaisen
Tuollaista on narsistin harjoittama taloudellinen ja henkinen väkivalta.
Jos olisin varoissani, ostaisin toisen asunnon ja ilmoittaisin avokille, että siinä on sinulle se kaipaamasi uusi koti. Lisänä tietysti vuokrasopimus normaalein vuokraehdoin. Jos tyyppi ei maksa vuokria, saa häädön. Niin käy muillekin, jotka eivät maksa vuokriaan.
Huono, säälittävä yritys, ihan paska.
Onko seuraava:
Mieheni haluaa, että ostan hänelle Ferrarin. Miten toimin?
No typerä ratkaisu se hullun narsistin kanssa seurustelu on joka tapauksessa, asuit missä hyvänsä. Mitenköhän luulet käyvän kun hän valmistuu? Kiittää vuosien elatuksesta ja alkaa osallistumaan täysipainoisesti kustannuksiin? Jep jep. Dream on.
Ap, ihan mielenkiinnosta, kuinka monta aloitusta teet per päivä? Tyylisi on niin tunnistettava. Onko sulla tylsää työmaalla vai kotona?
Toisinaan provosi kyllästyttävät minua. Mitä minun pitäisi mielestäsi tehdä tässä tilanteessa?
niin vuokraa hänelle soluhuone a 800e/kk. Eiköhän kela sen maksa.
Ja jos alkaa saamaan tuloja niin voi jatkaa vuokrasopimuksessa. Sitten voi tietty alentaa, ei vuokriaan itse maksavat suostu maksamaan mitään sossutapausvuokria. 400e/kk lienee sopivampi.
No tuohan on harvinaisen selkeä vaatimus. Mitä aiot ap tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Hommaa itsellesi vapaaehtoinen luottokielto, niin et saa pankista lainaa. Sen lisäksi mieti kannattaako tuollaisen ihmisen kanssa olla.
Pankista saa kyllä lainaa, vaikka oma luottokielto olisikin voimassa ;)
Mutta joo, vaihtoon tuollainen sankari.
Munkin ex-avokki olisi halunnut asua "historiaa huokuvassa suuri-ikkunaisessa asunnossa Helsingin kantakaupungissa", omistamani koti sen sijaan oli hyvämaineisessa lähiössä. Silläkin lompakkoloismiehellä taisi olla taksankorotusviikot menossa, mutten sitten suostunut satojen tuhansien lisäinvestointiin.
Hei lopettakaa jo. Täysi feikkialoitus. Älkää antako näille huomiota, niin menee muualle trollaamaan.
Jäisin nykyiseen asuntoon ja vaihtaisin avopuolisoa.