Mulla on miespuolinen ystävä joka on mulle todella tärkeä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poislukien se, että tämä ystävämies on homo, voi taata että ystävyytenne ei ole täysin platonista miehen puolelta.

Tämä. Mies on täysin oikeassa, kun ei salli tällaista yksipuolista "ystävyyttä". Miehet tuntee miehet. Naiset taas on usein sinisilmäisiä.

Heivaa se kaverimies, jos siis ei ole homo, koska hän ei ole platoninen ystäväsi. Todellisuudessa. Ystävyys on vain yksipuolista, sinun puoleltasi. Mies odottaa että pääsee paneen.

Dating 101. Oppikaa jo, naiset.

Annas kun arvaan: sulla itselläsi ei ole vastakkaisesta sukupuolesta ystäviä, joista ajattelisit neutraalisti ihan vain ystävänä?

Ankeaa. Ei me kaikki ajatella housujen kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poislukien se, että tämä ystävämies on homo, voi taata että ystävyytenne ei ole täysin platonista miehen puolelta.

Tämä. Mies on täysin oikeassa, kun ei salli tällaista yksipuolista "ystävyyttä". Miehet tuntee miehet. Naiset taas on usein sinisilmäisiä.

Heivaa se kaverimies, jos siis ei ole homo, koska hän ei ole platoninen ystäväsi. Todellisuudessa. Ystävyys on vain yksipuolista, sinun puoleltasi. Mies odottaa että pääsee paneen.

Dating 101. Oppikaa jo, naiset.

Annas kun arvaan: sulla itselläsi ei ole vastakkaisesta sukupuolesta ystäviä, joista ajattelisit neutraalisti ihan vain ystävänä?

Ankeaa. Ei me kaikki ajatella housujen kautta.

You missed the point.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poislukien se, että tämä ystävämies on homo, voi taata että ystävyytenne ei ole täysin platonista miehen puolelta.

Tämä. Mies on täysin oikeassa, kun ei salli tällaista yksipuolista "ystävyyttä". Miehet tuntee miehet. Naiset taas on usein sinisilmäisiä.

Heivaa se kaverimies, jos siis ei ole homo, koska hän ei ole platoninen ystäväsi. Todellisuudessa. Ystävyys on vain yksipuolista, sinun puoleltasi. Mies odottaa että pääsee paneen.

Dating 101. Oppikaa jo, naiset.

En usko, että miehet ovat eläimiä ja viettiensä varassa valmiita rikkomaan ja hajottamaan kaiken. Ja vaikka miespuolisella ystävälläni olisi joskus käynyt mielessä, että millaista seksi mahtaisi olla kanssani, niin mitä sitten? Yhtä lailla miehet kuulemani mukaan miettivät sitä jopa kaupan kassaneideistä.

Kyllä minä (hetero miehenä) kokisin loukkaavana, jos joku pitäisi minua niin yksinkertaisena, että pitäisi jokaisa vasttakaista sukupuola olevaa ystävääni ja / tai kaveriani enemmän tai vähemmän potenttiaalisena seksikumppanina. Tai, että en yleisesti osaisi toimia ja käytäytyä asiallisesti ja naisa tai naisia arvostavasti, ilman, etä meidän välillämme olisi aina jokin seksuaalinen jännite.     

Minullakin on (oli). Ja totuus on, että rakastan tuota ystävää enemmän (henkisesti) kuin miestäni. Mitäpä sitä kieltämään.

Mulla on ollu läheinen mies,joka on vain ystäväni elämässäni 8v.Jos jompi kumpi seurustelee.Kunnioitamme toisen suhdetta ja emme pidä niin paljon yhteyttä.Jokaiselle pitäs olla se oma kumppani nro.1.

Eihän tässä nyt ole kyse mistään ”housuihin pääsemisestä.” Voitte lopettaa sen hokemisen. Tässä on kyse henkisestä sidoksesta, joka on vahva. Vahvempi kuin ap:lla ja hänen miehellään. Joten kyllä tässä ap:n täytyy tehdä valinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poislukien se, että tämä ystävämies on homo, voi taata että ystävyytenne ei ole täysin platonista miehen puolelta.

Tämä. Mies on täysin oikeassa, kun ei salli tällaista yksipuolista "ystävyyttä". Miehet tuntee miehet. Naiset taas on usein sinisilmäisiä.

Heivaa se kaverimies, jos siis ei ole homo, koska hän ei ole platoninen ystäväsi. Todellisuudessa. Ystävyys on vain yksipuolista, sinun puoleltasi. Mies odottaa että pääsee paneen.

Dating 101. Oppikaa jo, naiset.

Montako kymmentä vuotta ne ystävämiehet muka jaksaa venata panemista jos suhteessa ei ole muuta kuin se ystävyys? Heivaako ne ystävyyden siinä kohtaa kun tulee erektio-ongelmia iän myötä?

Vierailija kirjoitti:

Eihän tässä nyt ole kyse mistään ”housuihin pääsemisestä.” Voitte lopettaa sen hokemisen. Tässä on kyse henkisestä sidoksesta, joka on vahva. Vahvempi kuin ap:lla ja hänen miehellään. Joten kyllä tässä ap:n täytyy tehdä valinta.

Eli koska puolisollani on kohta 30 vuotta ollut naispuolinen ystävä (alunperin puolisoni oli kyseisen naisen aviomiehen läheisin ystävä mutta miehen kuoltua naisen ja puolisoni ystävyys jatkui - nainen oli myös oman puolisoni edesmenneen vaimon ystävä) niin hän ei voi enää ikinä olla oikeasti rakastunut ja "henkisesti sidoksissa" kehenkään muuhun naiseen vaan on tuomittu loppuiäkseen elämään ilman parisuhdetta? Ajatteleeko joku todellakin noin? Entä olisiko sen ystävänaisenkin pitänyt elää loppuelämänsä yksin miehensä kuoltua sen sijaan, että hän on nyt ollut jo useita vuosia uusissa naimisissa?

Minkä ikäisiä te keskustelijat oikein olette, parikymppisiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tässä nyt ole kyse mistään ”housuihin pääsemisestä.” Voitte lopettaa sen hokemisen. Tässä on kyse henkisestä sidoksesta, joka on vahva. Vahvempi kuin ap:lla ja hänen miehellään. Joten kyllä tässä ap:n täytyy tehdä valinta.

Eli koska puolisollani on kohta 30 vuotta ollut naispuolinen ystävä (alunperin puolisoni oli kyseisen naisen aviomiehen läheisin ystävä mutta miehen kuoltua naisen ja puolisoni ystävyys jatkui - nainen oli myös oman puolisoni edesmenneen vaimon ystävä) niin hän ei voi enää ikinä olla oikeasti rakastunut ja "henkisesti sidoksissa" kehenkään muuhun naiseen vaan on tuomittu loppuiäkseen elämään ilman parisuhdetta? Ajatteleeko joku todellakin noin? Entä olisiko sen ystävänaisenkin pitänyt elää loppuelämänsä yksin miehensä kuoltua sen sijaan, että hän on nyt ollut jo useita vuosia uusissa naimisissa?

Minkä ikäisiä te keskustelijat oikein olette, parikymppisiä?

En, vaan 34-vuotias nainen, jolla on mies. Hetkeäkään en katsoisi tuollaista pelleilyä ”kaverinaisten” kanssa. En niin henkiseltä kuin fyysiseltä puoleltakaan. Kumppani on nro 1. Onneksi mulla ei ole ongelmia tällaisten asioiden kanssa. Muut saa tehdä ihan mitä huvittaa ”kavereidensa” kanssa, mutta mun parisuhteeseen sellaiset ei sovi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tässä nyt ole kyse mistään ”housuihin pääsemisestä.” Voitte lopettaa sen hokemisen. Tässä on kyse henkisestä sidoksesta, joka on vahva. Vahvempi kuin ap:lla ja hänen miehellään. Joten kyllä tässä ap:n täytyy tehdä valinta.

Eli koska puolisollani on kohta 30 vuotta ollut naispuolinen ystävä (alunperin puolisoni oli kyseisen naisen aviomiehen läheisin ystävä mutta miehen kuoltua naisen ja puolisoni ystävyys jatkui - nainen oli myös oman puolisoni edesmenneen vaimon ystävä) niin hän ei voi enää ikinä olla oikeasti rakastunut ja "henkisesti sidoksissa" kehenkään muuhun naiseen vaan on tuomittu loppuiäkseen elämään ilman parisuhdetta? Ajatteleeko joku todellakin noin? Entä olisiko sen ystävänaisenkin pitänyt elää loppuelämänsä yksin miehensä kuoltua sen sijaan, että hän on nyt ollut jo useita vuosia uusissa naimisissa?

Minkä ikäisiä te keskustelijat oikein olette, parikymppisiä?

En, vaan 34-vuotias nainen, jolla on mies. Hetkeäkään en katsoisi tuollaista pelleilyä ”kaverinaisten” kanssa. En niin henkiseltä kuin fyysiseltä puoleltakaan. Kumppani on nro 1. Onneksi mulla ei ole ongelmia tällaisten asioiden kanssa. Muut saa tehdä ihan mitä huvittaa ”kavereidensa” kanssa, mutta mun parisuhteeseen sellaiset ei sovi.

Hienoa, jos olet löytänyt miehen, joka alistuu sääntöihisi. Toivottavasti arvostat häntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tässä nyt ole kyse mistään ”housuihin pääsemisestä.” Voitte lopettaa sen hokemisen. Tässä on kyse henkisestä sidoksesta, joka on vahva. Vahvempi kuin ap:lla ja hänen miehellään. Joten kyllä tässä ap:n täytyy tehdä valinta.

Eli koska puolisollani on kohta 30 vuotta ollut naispuolinen ystävä (alunperin puolisoni oli kyseisen naisen aviomiehen läheisin ystävä mutta miehen kuoltua naisen ja puolisoni ystävyys jatkui - nainen oli myös oman puolisoni edesmenneen vaimon ystävä) niin hän ei voi enää ikinä olla oikeasti rakastunut ja "henkisesti sidoksissa" kehenkään muuhun naiseen vaan on tuomittu loppuiäkseen elämään ilman parisuhdetta? Ajatteleeko joku todellakin noin? Entä olisiko sen ystävänaisenkin pitänyt elää loppuelämänsä yksin miehensä kuoltua sen sijaan, että hän on nyt ollut jo useita vuosia uusissa naimisissa?

Minkä ikäisiä te keskustelijat oikein olette, parikymppisiä?

En, vaan 34-vuotias nainen, jolla on mies. Hetkeäkään en katsoisi tuollaista pelleilyä ”kaverinaisten” kanssa. En niin henkiseltä kuin fyysiseltä puoleltakaan. Kumppani on nro 1. Onneksi mulla ei ole ongelmia tällaisten asioiden kanssa. Muut saa tehdä ihan mitä huvittaa ”kavereidensa” kanssa, mutta mun parisuhteeseen sellaiset ei sovi.

Hienoa, jos olet löytänyt miehen, joka alistuu sääntöihisi. Toivottavasti arvostat häntä.

Alistuu sääntöihin? Hah:) Kuule, kyllä mies on ihan samaa mieltä minun kanssani. Se on voivoi, jos sinä et ole tai sinä et pidä miestäsi tärkeimpänä elämäsi ihmisenä.

Voisko joku kertoa mulle että saako mulla olla parisuhteessa ollessani yhtään ystävää, kun tunnen seksuaalista vetoa kaikkiin sukupuoliin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tässä nyt ole kyse mistään ”housuihin pääsemisestä.” Voitte lopettaa sen hokemisen. Tässä on kyse henkisestä sidoksesta, joka on vahva. Vahvempi kuin ap:lla ja hänen miehellään. Joten kyllä tässä ap:n täytyy tehdä valinta.

Eli koska puolisollani on kohta 30 vuotta ollut naispuolinen ystävä (alunperin puolisoni oli kyseisen naisen aviomiehen läheisin ystävä mutta miehen kuoltua naisen ja puolisoni ystävyys jatkui - nainen oli myös oman puolisoni edesmenneen vaimon ystävä) niin hän ei voi enää ikinä olla oikeasti rakastunut ja "henkisesti sidoksissa" kehenkään muuhun naiseen vaan on tuomittu loppuiäkseen elämään ilman parisuhdetta? Ajatteleeko joku todellakin noin? Entä olisiko sen ystävänaisenkin pitänyt elää loppuelämänsä yksin miehensä kuoltua sen sijaan, että hän on nyt ollut jo useita vuosia uusissa naimisissa?

Minkä ikäisiä te keskustelijat oikein olette, parikymppisiä?

En, vaan 34-vuotias nainen, jolla on mies. Hetkeäkään en katsoisi tuollaista pelleilyä ”kaverinaisten” kanssa. En niin henkiseltä kuin fyysiseltä puoleltakaan. Kumppani on nro 1. Onneksi mulla ei ole ongelmia tällaisten asioiden kanssa. Muut saa tehdä ihan mitä huvittaa ”kavereidensa” kanssa, mutta mun parisuhteeseen sellaiset ei sovi.

Hienoa, jos olet löytänyt miehen, joka alistuu sääntöihisi. Toivottavasti arvostat häntä.

Alistuu sääntöihin? Hah:) Kuule, kyllä mies on ihan samaa mieltä minun kanssani. Se on voivoi, jos sinä et ole tai sinä et pidä miestäsi tärkeimpänä elämäsi ihmisenä.

Taisi osua arkaan paikkaan, kun piti mennä tuolle tasolle. Elämäni tärkein ihminen on lapseni, jos ihmisiä pitää ryhtyä laittamaan arvojärjestykseen. Sen jälkeen tulee puolisoni. Miespuolinen läheinen ystäväni on tällä hetkellä, niin surullista kuin se onkin, tiedoton tämän maailman tapahtumista. Mutta jos hän olisi saanut pysyä terveenä, olisimme varmasti tänäkin päivänä ystäviä. Puolisommekin olisivat todennäköisesti tavanneet toisemme, mutta edelleen hän olisi ensisijaisesti minun ystäväni. Aivan kuten puolisoni lähes 30 vuotta tuntema nainen on hänelle tärkeä ystävä.

Mutta olin minäkin nuorempana mustavalkoinen ja uskon, että 20 vuoden kuluttua sinuakin hymyilyttää oma ehdottomuutesi tuossa iässä. Oma lapseni on sinun ikäisesi ja sikäli kuin hänen maailmaansa olen seurannut, sekä hänellä että puolisollaan on paljon ystäviä molemmista sukupuolista. Onnellisilta vaikuttavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tässä nyt ole kyse mistään ”housuihin pääsemisestä.” Voitte lopettaa sen hokemisen. Tässä on kyse henkisestä sidoksesta, joka on vahva. Vahvempi kuin ap:lla ja hänen miehellään. Joten kyllä tässä ap:n täytyy tehdä valinta.

Eli koska puolisollani on kohta 30 vuotta ollut naispuolinen ystävä (alunperin puolisoni oli kyseisen naisen aviomiehen läheisin ystävä mutta miehen kuoltua naisen ja puolisoni ystävyys jatkui - nainen oli myös oman puolisoni edesmenneen vaimon ystävä) niin hän ei voi enää ikinä olla oikeasti rakastunut ja "henkisesti sidoksissa" kehenkään muuhun naiseen vaan on tuomittu loppuiäkseen elämään ilman parisuhdetta? Ajatteleeko joku todellakin noin? Entä olisiko sen ystävänaisenkin pitänyt elää loppuelämänsä yksin miehensä kuoltua sen sijaan, että hän on nyt ollut jo useita vuosia uusissa naimisissa?

Minkä ikäisiä te keskustelijat oikein olette, parikymppisiä?

En, vaan 34-vuotias nainen, jolla on mies. Hetkeäkään en katsoisi tuollaista pelleilyä ”kaverinaisten” kanssa. En niin henkiseltä kuin fyysiseltä puoleltakaan. Kumppani on nro 1. Onneksi mulla ei ole ongelmia tällaisten asioiden kanssa. Muut saa tehdä ihan mitä huvittaa ”kavereidensa” kanssa, mutta mun parisuhteeseen sellaiset ei sovi.

Hienoa, jos olet löytänyt miehen, joka alistuu sääntöihisi. Toivottavasti arvostat häntä.

Alistuu sääntöihin? Hah:) Kuule, kyllä mies on ihan samaa mieltä minun kanssani. Se on voivoi, jos sinä et ole tai sinä et pidä miestäsi tärkeimpänä elämäsi ihmisenä.

Taisi osua arkaan paikkaan, kun piti mennä tuolle tasolle. Elämäni tärkein ihminen on lapseni, jos ihmisiä pitää ryhtyä laittamaan arvojärjestykseen. Sen jälkeen tulee puolisoni. Miespuolinen läheinen ystäväni on tällä hetkellä, niin surullista kuin se onkin, tiedoton tämän maailman tapahtumista. Mutta jos hän olisi saanut pysyä terveenä, olisimme varmasti tänäkin päivänä ystäviä. Puolisommekin olisivat todennäköisesti tavanneet toisemme, mutta edelleen hän olisi ensisijaisesti minun ystäväni. Aivan kuten puolisoni lähes 30 vuotta tuntema nainen on hänelle tärkeä ystävä.

Mutta olin minäkin nuorempana mustavalkoinen ja uskon, että 20 vuoden kuluttua sinuakin hymyilyttää oma ehdottomuutesi tuossa iässä. Oma lapseni on sinun ikäisesi ja sikäli kuin hänen maailmaansa olen seurannut, sekä hänellä että puolisollaan on paljon ystäviä molemmista sukupuolista. Onnellisilta vaikuttavat.

Ihan itse menit ”tuolle tasolle”, kun kirjoitit alistumisesta. Että voivoi sinne vaan edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Minullakin on (oli). Ja totuus on, että rakastan tuota ystävää enemmän (henkisesti) kuin miestäni. Mitäpä sitä kieltämään.

Oletko tosissasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin on (oli). Ja totuus on, että rakastan tuota ystävää enemmän (henkisesti) kuin miestäni. Mitäpä sitä kieltämään.

Oletko tosissasi?

Valitettavasti.

On ystäviä ja ystäviä. Kuka on se, jonka neuvoja kaipaat eniten. Keneltä haluat lohtua ja kenen eteen venyt eniten ja kenelle olet lojaalein ja kenen seurasta nautit eniten. Jos vastaus on puoliso, ongelmaa ei ole.

Minulla on miespuolinen ystävä, ollaan oltu ystäviä 26 vuotta. Synnyttiin peräkkäisinä päivinä samalla osastolla ja äitimme olivat huonekavereita ja kavereita muutenkin.

Ollaan oltu liki päivittäin 26 vuotta tekemisissä edes viestin verran. Välillämme ei ole koskaan ollut mitään seksuaalista. Ei edes teininä.

Jos joku seurustelukumppani rupeaisi vaatimaan että luopuisin ystävästäni niin luopuisin seurustelukumppanista.

Ap kumpi on sinulle tärkeämpi? Seurustelukumppani vai tuo miespuolinen ystäväsi? Jos totta puhutaan, niin vaikka kuinka olen avaramielinen ja ymmärtäväinen, niin en itsekään haluaisi jatkaa suhdetta jossa en olisi miehelleni se ihan ykkönen. Jos hänelle olisi tärkeää viettää aikaansa muiden naisten kuin minun kanssani ja jakaa elämänsä tärkeitä asioita jonkun toisen naisen kanssa, niin mitä minä sellaisessa ”parisuhteessa” tekisin?