Saako toisten elämään puuttua?

Mitä vanhemmaksi tulen sitä tiukemmin vastustan toisten asioihin puuttumista. Jokaisen pitää antaa itse hakata päänsä seinään.

Vaikea asia. Olen sitä mieltä että jokainen tehkööt omat päätöksensä mutta on todella vaikea katsoa vierestä kun läheinen tekee päätöksiä jotka ovat haitallisia lapsille.

Ei mitään joka antaisi aiheen lasuun mutta esim. kummatkin vanhemmat niin työhön keskittyviä ettei heillä ole lainkaan aikaa lapsilleen ja lapset sitä oirehtivat. Vanhemmat kuljettavat lapsia lääkärille tutkittavaksi ja toiveenaan lääkitys jotta lapset rauhoittuisivat. Lääkärit sanovat ettei mitään vikaa löydy ja vanhemmat voivottelevat että voi kamala mistä ihmeestä voi olla kyse, miksi meillä on näin huono tuuri. Tekisi mieli kiljua että ”no pönttöpäät, antakaa niille lapsillenne edes vähän aikaa ja syliä + huomiota (muutakin kuin lääkärille viemistä) niin voisi auttaa”. Mutta tätä olen jo koittanut sanoa (nätisti) 2v ihan turhaan. Joten mitäpä voi tehdä muuta kuin katsoa vierestä ja antaa itse lapsille aina kun vaan mahdollista syli jossa tankata läheisyyttä.

Ei saa. Usein ihminen oppii päätöksistä itse. Poikkeuksena on lemmikkien kohtelu, josta kannattaisi nätisti keskustella, koska lemmikki ei voi puolustaa itseään mitenkään ja omistaja itsekin tajuaa normaalitapauksessa. Myös lapsia ei saa kohdella pahasti. Jos jonkun kumppani on väkivaltainen tai paljon alkoa käyttävä, usein kannustetaan eroon, koska riski on liian suuri.

Ilman muuta, jos on aihetta epäillä että jokin olennainen asia on jäänyt tiedostamatta. Mutta jos faktat ovat jo pöydällä ja ne on ymmärretty, on omien vastakkaisten mielipiteiden tyrkyttäminen turhaa.

Olen puuttunut muiden elämään, mutta en tietenkään tyrkyttämällä tai pomottelemalla. Esim. naapurilleni kerroin, että heiltä kuuluu meille aika hyvin äänet. Sen jälkeen hän ei ole enää huutokiroillut lapsilleen.

Saa, jos naapuri/sukulainen tekee jotain selvästi haitallista. Esim serkun mies on väkivaltainen ja lapset joutuvat todistamaan tätä. Tällöin on jokaisen lähimmäisen velvollisuus puuttua tilanteeseen.

Mutta ei, jos kyseessä on esimerkiksi tilanne, jossa sinun mielestä lasten täytyy aina päästä aamupäivästä ulos leikkimään. Ja serkun kaima viekin lapset ulos leikkimään vasta klo 18 illalla. Tällöin teillä on vain erilainen mielipide kuinka lapsia kasvatetaa, mutta kumpikaan ei ole väärässä tai oikeassa.

Periaatteessa EI saa.

Inhoan omaan elämääni ja elämäntapaani puuttumista, koska siihen ei ole mitään järkevää perustetta.

Lapset voivat hyvin kuten minäkin paitsi turhien puuttumisten osalta.

Tietenkin asia on toinen, josa esim. vanhemmat kännäilevät, lapsista ei huolehdita tms.

Lapsiin liittyy minusta aina tämä puuttuminen, koska aikuinen ihminen tekee, mitä itsensä hyväksi tai huonoksi haluaa.

Riippuu asian vakavuudesta? Ainakin minulla tulisi herkemmin sanottua jos joku puolustelisi väkivaltaista puolisoa kuin jos se kumppani olisi minusta ikävä koska persoonamme eivät natsaa. Vrt jos jollain on päihdeongelma, tai jos syö minusta liikaa sokeria.

Eli tapauskohtaista, sanoisin. Joskus on hyvä puuttua, usein parempi ettei.

Minusta tilanne menee näin: jos tunnet ihmisen/-t hyvin, voit puuttua.

Kun et todellakaan tunne, älä yritä esittää hurskasta (naapurisi) auttajaa!!!!!

No täälläkin levitetään nyrkkisääntöjä, että lapsi saa olla erossa vanhemmistaan vain ikävuosien verran vuorokausina. Aikamoista toisten elämään puuttumista.

Tähänkin on pakkotilanteita (esim. vanhemman vakava sairaus) ja lapsi ei siitä rikki mene, jos vanhempi on sairaalassa. Mummi voi olla lähiläheinen ihan siinä missä vaikkapa isäkin.