Erikoinen sarjapettäjämies, help!
Eli tutustuin tässä n. puoli vuotta sitten mieheen jonka torjuin aluksi monta kertaa liian erilaisten arvojen takia. Hän kertoi esim. pettäneensä jokaisessa suhteessa ja muutenkin hänestä välittyi kuva melko pinnallisesta ihmisestä, mistä en pidä.
Olen nyt tavannut häntä muutaman kerran ja päätin pistää jutun kokonaan poikki erilaisten arvojemme takia. Meillä siis muuten on sujunut hyvin, on kemiaa, pidämme toisiamme viehättävinä, olemme samalla aaltopituudella ja huumorintajumme on samanlainen. En kuitenkaan ikinä voisi ottaa vakavasti miestä joka on pettäjä. Olen aikasemmin vittuillut ja ollut hänelle erittäin ilkeä asiasta koska olen pitänyt häntä huonona ihmisenä ja ajatellut että minulla on oikeus tuomitsevaan käytökseen koska olen "moraalisesti" parempi ihminen. Huom! Olen kasvanut henkisesti ja tajunnut että käytökseni on ollut ylimielistä ja loukkaavaa. Ihmisillä on erilaisia arvoja ja haluja, se on ihan ok. Kaikki ihmiset eivät vain sovi yhteen.
Yritin ilmaista nämä asiat hänelle mahdollisimman kunnioittavasti ja rakentavasti. Olen siis päätellyt hänen käytöksestään että hän on mahdollisesti polyamorinen ja koska itse olen yksiavioinen me emme voi oikeasti tyydyttää halujamme ilman että toinen meistä tai molemmat kärsivät.
Hän kuitenkin suuttui ja sanoi että en voi syyttää häntä omista virheistäni ja että käsitykseni ihmissuhteista on kliininen, vailla myötätuntoa, inhimillisyyttä ja empatiaa.
Haluaisin tietää että mitä mies tuolla tarkoitti. Onko ajatus siitä että jos yhteiset perimmäiset arvot eivät kohtaa suhde on tuhoontuomittu muka niin hullu teoria? Itse en luota pelkän vetovoiman ja sen että yhdessä on hauska viettää aikaa takaavan hyvää suhdetta vaan mukana täytyy olla myös yhteneväinen moraali, arvot ja päämäärät.
En myöskään halua tai yritä muuttaa ketään ihmistä mieleisekseni tai taipua jonkun toisen muottiin. Jos hän on pettänyt aina en pidä itseäni minään uniikkina lumihiutaleena jota hän muka kohtelisi paremmin.
Välitän miehestä paljon, hän voisi olla loistava ystävä vaikka onkin väärää puolisoainesta. Mitä tehdä? Hän on nyt vihainen eikä keskustelusta tule mitään.