Jos nyt olisi 1950-luku

Olisin vanhapiikaopettaja joko maalla tai kaupungissa. Ompelisin omat vaatteeni kuten nytkin, mutta herättäisin niiden väreillä ja muodoilla pientä paheksuntaa. Kotini olisi siisti ja pieni, itse remontoitu ja sisustettu. Ja auto minulla olisi, vaikka sellaista ei kaltaisillani ollut tapana omistaa.

Oikeasti olen ylioppilas ja hieman sen jälkeen opiskellut. 

50-luvulla olisin siten jossain virastossa töissä , toivoakseni kirjastossa , asuisin jossain kauppalassa.

  Asuisin pienessä vuokra-kaksiossa  puisen liikehuoneen yläkerrassa.  Koska olen naimaton, minua kytättäisiin.

  Pukeutuisin toisinaan myös pitkiin housuihin ja haaveilisin ajokortista ja omasta pienestä autosta, Ifasta.

  Huushollissani minulla olisi pallomainen lattialle sijoitettava valaisin ja pitkät verhot, joissa graafisia kuvioita. Puhelinta ei olisi, puhelinosake on kallis. 

  Vanhempani olisivat pientilallisia ja raskineet kouluttaa minut keskikouluun ja lukioon, koska olin ainoa lapsi.

Olisin varmaan kotona maaseudulla pienessä mökissä isän ja äidin käskettävänä. Muut lapset olisivat muuttaneet kaupunkiin duunareiksi tai jopa työllisyystöihin, onhan 50-luvun pula-aika.

 Itse haaveilisin helpommasta elämästä kirkonkylällä tai kaupungissa, ehkä sairaalan siivoajana tai kauppa-apulaisena.

  Ompelisin itse vaatteita ja yrittäisin katsoa mallia Hopeapeilistä. Kunpa meillä olisi edes pulsaattoripesukone!  Kävisin äidin kanssa navetalla.  Rahaa olisi aina pyydettävä isältä, että saisin joskus käydä pyörällä kirkolla elokuvissa tai tansseissa. Raha annettiin mutta aina marmatuksen kanssa. Äiti ei uskaltaisi ushmata isää. Itse vannoisin mielessäni kun täältä joskus pääsisin, en varmasti menisi naimisiin ja ostaisin oman radion ja puhelimen. Mutta kelle soittaisin?

Vierailija kirjoitti:

Olisin varmaan kotona maaseudulla pienessä mökissä isän ja äidin käskettävänä. Muut lapset olisivat muuttaneet kaupunkiin duunareiksi tai jopa työllisyystöihin, onhan 50-luvun pula-aika.

 Itse haaveilisin helpommasta elämästä kirkonkylällä tai kaupungissa, ehkä sairaalan siivoajana tai kauppa-apulaisena.

  Ompelisin itse vaatteita ja yrittäisin katsoa mallia Hopeapeilistä. Kunpa meillä olisi edes pulsaattoripesukone!  Kävisin äidin kanssa navetalla.  Rahaa olisi aina pyydettävä isältä, että saisin joskus käydä pyörällä kirkolla elokuvissa tai tansseissa. Raha annettiin mutta aina marmatuksen kanssa. Äiti ei uskaltaisi ushmata isää. Itse vannoisin mielessäni kun täältä joskus pääsisin, en varmasti menisi naimisiin ja ostaisin oman radion ja puhelimen. Mutta kelle soittaisin?

  

"uhmata" piti sanoakseni.

Todennäköisesti eläisin samaa elämää kuin nyt, mutta minulla olisi töissä puutarhuri, kanalanhoitaja ja aikanaan olisi ollut lastenhoitajakin.

Hyvin harvan omaa elämääni koskevan päätöksen olisin voinut tehdä itse. Joten kukapa tietää.

Vierailija kirjoitti:

Hyvin harvan omaa elämääni koskevan päätöksen olisin voinut tehdä itse. Joten kukapa tietää.

oletko afganistanilainen nainen vai mistä kiikastaisi?

oisin varakkaan miehen kotirouvana/piikana. :D

Jos saisin haaveilla:...Asuisin jossain pienessä merenranta-kaupungissa  vaikka Loviisassa ja olisin varakas.  Asuisin modernissa villassa (perheen omistamassa) ja minulla olisi amerikkalainen auto.  Minulla olisi ylläni new-look-tyyppisiä vaatteita, joita ei sodan jälkeisessä Suomessa kunnolla saanut. Käyttäisin paljon ompelijattaren valmistamia vaatteita. Onneksi valmiita kaavoja sentään saa. Kesällä hurautamme Aulangolle ystävieni kanssa.

  Vanhempani (isä varatuomari ja äiti olisi rikkaasta maaseutu-suvusta) patistelisivat minua töihin. Ja naimisiin! Se insinööri Waravan diplomi-ins. valmistuva Putte olisi niin kunnollinen....ja  likinäköinen ja pystynokkainen punapää....usch!

  Mutta mihin töihin menisin! Olisin toki ylioppilas, mutta en ole opiskellut mitään. 

   Mitähän itsestään vastuunottamista nyt keksisin 50-luvun minälleni.  Rahaa on mutta se pitäisi nyt sijoittaa ja se edellyttää kyllä työtä ja paneutumista.

  Ostaisinko muotiliikkeen tai kahvilan?  

   Miten sitten ennättäisin huvitella? 

Vierailija kirjoitti:

Olisin vanhapiikaopettaja joko maalla tai kaupungissa. Ompelisin omat vaatteeni kuten nytkin, mutta herättäisin niiden väreillä ja muodoilla pientä paheksuntaa. Kotini olisi siisti ja pieni, itse remontoitu ja sisustettu. Ja auto minulla olisi, vaikka sellaista ei kaltaisillani ollut tapana omistaa.

  Minkä merkkinen auto?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin harvan omaa elämääni koskevan päätöksen olisin voinut tehdä itse. Joten kukapa tietää.

oletko afganistanilainen nainen vai mistä kiikastaisi?

  Et taida tietää paljon millaista suomalaisten naisten, varsinkin nuorten naisten elämä oli 1950-luvulla?

   Ei tarvnnut olla edes Afganistanista, kun esim. avioliittoon painostettiin  vaikkapa varakkaissa maalaistaloissa.  Naiset, varsinkin kotirouvat olivat aviomiehen antaman talousrahan varassa, eikä eroaminen tullut kyseeseen vaikka äijä olisi ollut kuinka paska. 

  Otapa hieman selvää lähihistoriasta.

Olisin alkoholisoitunut sodan jälkeen ja todennäköisesti pirikoukussa. En usko että eläisin 1960 asti

Nyt, tämän ikäisenä 54-vuotiaana toivoisin että olisin 50-luvulla jonkin varakkaan vanhanpojan tai leskimiehen emännöitsijänä kaupungissa.

  Osaan laittaa maittavaa ruokaa ja pitää talouden siistinä ja muutenkin kunnossa.

  Saisin tehdä työni itsenäisesti. Suursiivouksiin tai isompiin hommiin pyytäisin saada palkata pari näpsää piikaa.

Asuisin ehkä yhä kotona (olen keski-ikäinen) ja työskentelisin esim. kirjastossa tai jossain konttorissa kone-kirjoittajana. 

Minua paheksuttaisiin susiparina elämisestä ja rokin kuuntelusta.  Harrastaisin suurikuvioisia pönkkämekkoja ja joisin lonkeroa. Eläisin kaupungissa ja laittaisin kaikkia eksoottisia ruokia kuten pizzaa (meillä oikeesti oli yksi 50-luvun pizzaresepti).  Matkustaisin ulkomailla niin paljon kuin pystyisin, tuohon aikaan se oli oikeasti vaativaa.

Mielenkiintoinen ajatusleikki. Pitää ihan kunnolla pohtia, koska joissain asioissa käsitykset olivat ihan toisenlaiset kuin nyt.

Olisin kotoisin pikkukaupungista tai maalta. Oppikoulussa olisin saanut ystävättären, jonka kanssa olisin rohkaistunut lähtemään suurempaan maailmaan. Olisimme muuttaneet luultavasti Helsinkiin, vuokranneet kaksion yhdessä. Olisin päässyt opiskelemaan sairaanhoitajaksi ja diakonissalaitoksen kautta olisin hakeutunut töihin sotaveteraanien sairaskotiin (minulla olisi ollut lähisukulaisia, jotka olivat aktiivisia sotaveteraaniasioissa) tai kehitysvammaisten hoitolaitokseen.

Parikymppisenä olisin alkanut saada neurologisia oireita ja mennyt lääkärille, joka olisi kehottanut välttämään hermoja rasittavia tilanteita. Oireiden jatkuessa hän olisi ehdottanut kylpyläkäyntejä, kylmiä ja kuumia kylpyjä verenkierron elvyttämiseksi.

Olisin lääkärikirjoista päätellyt, että minulla on MS-tauti ja päättänyt olla menemättä naimisiin (siihen aikaan luultiin, että synnytykset nopeuttavat taudin etenemistä; olisin ajatellut, ettei naimisiin kannata mennä ilman perheen perustamista). Saisin MS-diagnoosin vasta 60-luvulle tultaessa, ja se olisi minulle ja lapsuudenperheelleni järkytys.

Olisin tiedonhaluinen ja minulla olisi paljon näkemyksiä myös yhteiskunnallisiin asioihin. Iltaisin kävisin lukemassa yliopiston kirjastossa. Kirjoittelisin Helsingin sanomien yleisöosastolle jollain topakan kuuloisella nimimerkillä. Myöhemmin saattaisin lähteä rivijäsenenä mukaan johonkin (kristillis)sosiaaliseen liikkeeseen, joka pyrkii muuttamaan laitosolosuhteita inhimillisemmiksi.

Olisin saattanut uskaltautua seurakunnan nuortentapahtumiin, ja sitä kautta olisin löytänyt pari uskovaista ystävää. Pitäisimme kotihartauksia.