Uskotteko, että Oulun ja Tampereen keskustat elpyvät enää?
Kommentit (10)
En mää aikanaan mielellään mee Tampereen keskustaan. Autolla sinne on hankala enää päästä ja kun ratikka on valmis, pitää ensin mennä bussilla ja sitten ratikalla. Eli kahdella kulkuneuvolla, hankala.
Tampereen keskusta on menetetty narkkareille ja juopoille ja sikailevalle nuorisolle. Kaupat on kuihtuneet ja Ratinakin hiljainen. Ei tuu nouseen enää.
Tampereen keskusta on nykyään yksi suuri ulkoilmaräkälä. Ei siellä enää tavalliset ihmiset juuri käy. Ihme, että koskari ja Ratina ilmeisesti pärjäävät jotenkin. Stokka varmaan sulkee pian, kävin siellä eilen kirjakaupassa ja muita asiakkaita ei juuri ollut, vaikka oli toki lämmin kesäpäivä, joten ehkä ihmisiä ei ollut missään kaupassa.
Kuopion keskusta on myös kuollut. Suuri virhe oli purkaa kauppahalli ja rakentaa ns. kävelykeskusta joka todella pieni.
Onneksi turun keskustaa ei oo vielä pilattu ratikalla. Mutta poliitikot haaveilevat siitä.
Oulusta vois poistaa ne penkit Valkean edestä....
Oon itse jotenkin vahingoniloinen Oulun ja Kuopion keskustojen näivettymisestä. Aivan kamalia kaupunkeja. Saivat mitä halusivat ihan oikein :D
Jameralla juuri käytiin Tampereella.Tyttärelle lukio kirjoja hakemassa.Muuten en kävisi onneksi sekin kohta loppuu.
Nuo stanan kauppakeskukset sais purkaa maan tasalle. Nehän ne vie asiakkaat keskustojen kivijalkaliikkeistä. Näin on kaikissa Suomen suurissa kaupungeissa + Torniossa.