Voivatko 6- ja 8-vuotiaat jäädä kotiin kun menemme elokuviin?
Elokuva alkaisi klo 21 ja kestää yli 23:n asti. Kotona ollaan ennen puolta yötä. Ennen lähtöä iltatoimet jne.
Kommentit (23)
Tehkää niin, että menette päivällä elokuviin ja toinen voi mennä lasten kanssa katsomaan lastenelokuvaa ja toinen vaikka sitä toive-elokuvaa
Kukaan ei jättäisi noin pieniä heitteille. Et sinäkään, kunhan halusit trollata.
Ei kai kukaan ulkopuolinen tuota voi tietää. Sinä tunnet lapsesi. Itse olisin puhelin valmiudessa, eli lapset voisi soittaa jos olisi tarve. Leffassa se on vähän huono juttu.
Muuten 8 ja 6 vuotias voi olla keskenään pari tuntia.
Vierailija kirjoitti:
Tehkää niin, että menette päivällä elokuviin ja toinen voi mennä lasten kanssa katsomaan lastenelokuvaa ja toinen vaikka sitä toive-elokuvaa
Kukaan ei jättäisi noin pieniä heitteille. Et sinäkään, kunhan halusit trollata.
Mielestäni kaksi tuon ikäistä on parempi, kuin yksi 7 vuotias. Meillä oli 6 vuotias koululainen, joka oli aamulla yksi ja iltapäivästä yksin, kun olin töissä. 7 vuotiaana hän oli kesällä yksi koko työpäiviä. Vaihtoehdot ovat joskus vähissä. 8 vuotias pärjää hyvin. Se että pitääkö hänen pärjätä, on eri asia. Aina tosiaan ei ole vaihtoehtoja.
ei tule jättää,ette anna ikinä itellenne anteeksi jos jotain sattuu! Mieti ite miten pieniä he ovat!
Pyydä naapurin lukiolainen,tuttu mielellään tai naapurin rouva t6ms luotettava ihminen.
Ihan hyvin voi. Jos ei mistään iltamyöhän elokuvasta ole kyse.
Et voi tosissasi edes kysyä. Eivät voi.
No voi, kunhan joku on luurin päässä ja lapset ovat ns. normaaleja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehkää niin, että menette päivällä elokuviin ja toinen voi mennä lasten kanssa katsomaan lastenelokuvaa ja toinen vaikka sitä toive-elokuvaa
Kukaan ei jättäisi noin pieniä heitteille. Et sinäkään, kunhan halusit trollata.
Mielestäni kaksi tuon ikäistä on parempi, kuin yksi 7 vuotias. Meillä oli 6 vuotias koululainen, joka oli aamulla yksi ja iltapäivästä yksin, kun olin töissä. 7 vuotiaana hän oli kesällä yksi koko työpäiviä. Vaihtoehdot ovat joskus vähissä. 8 vuotias pärjää hyvin. Se että pitääkö hänen pärjätä, on eri asia. Aina tosiaan ei ole vaihtoehtoja.
Vaihtoehtoja kyllä on aina. Tuo on väärin.
Minä olin yksin kesän 6-vuotiaana, mutta se oli 70-luvulla. Ei kukaan enää niin tekisi. En tehnyt kyllä omieni kanssa 15 v sitten. Silloin jo oli iltapäivähoito ja kesällä lomat vuorotellen, mummo ja leirit.
Vielä enemmän väärin on jättää lapset yöllä yksin ihan vaan huvikseen.
Yöllä on pelottavaa, päivällä voisi hetkeksi, muttei yöllä. Niinhän Madeleinen vanhemmatkin jätti lapset nukkumaan, kun halusivat mennä illalla kahdestaan syömään. Katuvat varmasti.
Ottakaa lapsenvahti. Jos lapset ovat jo nukkumassa klo 21, on aika helppo homma olla vahdissa pari tuntia, jos sattuisivat heräämään. Siihen voisi ottaa vaikka naapurin 15-vuotiaan ja maksaa hänelle pieni vaivanpalkka. Yksin ei voi jättää, jos jotain sattuisikin. Voi myös olla, ettei lapset saa unta, jos tietävät jäävänsä ilman vanhempia.
Vierailija kirjoitti:
Elokuviin ei ole pakko mennä.
Mitään kivaa ei tartte pariskuntana tehdä ennenkuin lapset muuttaa pois kotoa. Älä jaksa.....
Kiitos vastauksista, emme mene elokuviin.
Ap
No ei elokuviin kyllä itse asiassa ole pakko mennä, jos sen takia täytyy liian pienet lapset jättää alkuyöstä yksin kotiin. Pariskuntana voi tehdä kivoja juttuja niinkin, että lapset otetaan huomioon.
Plus että mikä parisuhdejuttu leffa edes on, eihän siellä ole tarkoitus viettää yhteistä aikaa, vaan katsoa elokuva muita häiritsemättä.
Tuon ikäiset voi saada ties mitä älynväläyksiä keskenään, tai ainakin aloittaa hirveän tappelun, jossa isompi luuttuaa pienemmällä lattiaa. 8v. Tuskin on mikään kovin suuri ja fiksu auktoriteetti 6v:lle..
Kuvitteleppa tulipalo, huumehemmo soittelemaan ovikelloa kun luulee teidän ovea kaverin oveksi jne.
Päivällä tuo aika lapset kahdestaan olisi parempi mutta illalla väsyneenä pelottaa helposti herkemmin.
Jaksa vielä hetki niin lapset pärjäävät enemmän kaksistaankin.
Niin. En tiedäkkään onko se laillisesti totta.
Joskus kuitenkin lapset vetivät hokkarit jalkaan ja luistelu kilpailut sisällä. Ja myöskin lätkää. Ja irronnut hammas
Meillä poika oli yksin iltamyöhällä ensimmäisen kerran 11 vuotiaana ja sekin hirvitti minua, mutta hän halusi ehdottomasti itse jäädä kotiin.
EI