Miten saan rakkauden ja kaipauksen loppumaan?
Erosimme. Miehen rakkaus, jos sitä olikaan, loppui.
Minä onneton rakastan yhä.
Miten tämän saa loppumaan?
Jatkan elämääni, mutta kaikki on harmaata.
Minusta tuli myös kyyninen. Uutta rakkautta ei tule koskaan.
Haluaisin päästä irti näistä tunteista.
Haluaisin, etten ole onneton ja kaipaa.
En etsinyt parisuhdetta; tuntuu, kuin elämä olisi tehnyt ilkeän kepposen. Ai luulit löytäväsi jotain upeaa yllättäen, vielä tässä iässä? Ehei!
Olen varmaan vajoamassa depressioon. Syön vain enkä jaksa mitään. Tarvisi mennä suihkuun, en käynyt eilenkään.
Muistelen suhteen huonoja puolia, mutta silti on ikävä.
Miten saisin tunteeni kuoletettua?
Kommentit (13)
Sulla menee nyt selvitessä. Hyväksy se. Erosin itsekin. Uutta parisuhdetta en halua. Jos ei osaa yksin olla onnellinen, sitten onnellisuus olisi aina muiden kontolla. Ihmisellä on aina riski joutua kärsimään, jos laittaa onnellisuutensa muiden varaan.
Pari kuukautta.
Ikää päälle 50, enkä todellakaan usko enää rakkauteen. En usko edes itse enää ihastuvani tai rakastuvani muusta puhumattakaan.
Kuulostan varmasti typerältä, naurettavalta ym., mutta nämä tunteet on ihan aitoja.
Olen ns. normaali eli työssäkäyvä ym. Ap
P.s. haluaisin nimenomaan olla yksin onnellinen. Ap
Eihän tuossa ole mennyt vielä paljon mitään aikaa.
Puolitoista vuotta mennyt ja silti haikailen paskan exän perään, enkä osaa alottaa mitään uutta. Tiedän et järjetöntä. Ja vihaan tätä. Oon 48v.
Vierailija kirjoitti:
Pari kuukautta.
Ikää päälle 50, enkä todellakaan usko enää rakkauteen. En usko edes itse enää ihastuvani tai rakastuvani muusta puhumattakaan.
Kuulostan varmasti typerältä, naurettavalta ym., mutta nämä tunteet on ihan aitoja.
Olen ns. normaali eli työssäkäyvä ym. Ap
Uskoisin että n. 50 -vuotiaana nainen on jo niin kypsä henkisesti, ettei enää tosiaankaan välttämättä halua parisuhdetta. Hyvin luonnollinen asia koska ei pysty enää lisääntymään. Loppujen lopuksi rakkaus perustuu pohjimmiltaan biologiaan. Sitä ihmiset eivät haluaisi millään myöntää. Ihmiset vain aivopestään viihdeteollisuuden välityksellä.
Ymmärrän sua. Varsinkin yllättävä ero repii kappaleiksi, jos itse oli ajatellut viihtyvänsä suhteessa. Tuska on kamalaa, mutta valitettavasti se on vain kärsittävä läpi, mikään muu kuin aika ei siihen auta. Itke niin paljon kuin itkettää, anna surun tulla. Välillä on ihan ok ottaa lohtuherkku, mutta jos jatkat tuota, että ”vain syöt”, aiheutat itsellesi turhaa vahinkoa. Pakota itsesi raittiiseen ulkoilmaan joka päivä, luonnossa liikkuminen auttaa vaivaan kuin vaivaan.
Tuo, ettet jaksa suihkuun, voi olla huolestuttava merkki. Luo itsellesi rutiinit liikkumisen ja peseytymiseen suhteen, joista pidät kiinni vaikka väkisin, siitäkin huolimatta, ettet millään jaksa. Kiität itseäsi myöhemmin, että sait pidettyä itsestäsi huolta vaikeana aikana. Ja jos ei meinaa onnistua, hakeudu lääkärille tai vaikka (työterveys)psykologille juttelemaan tuntemuksistasi.
Voit lohduttautua sillä ajatuksella, ettei tässä maailmassa mikään ole pysyvää. Ei edes tämä sinun tuskasi. Vielä on erosta kovin lyhyt aika. Kun aikaa kuluu enemmän, tuska ja suru laimenevat ja muuttavat muotoaan, jonain päivänä parhaassa tapauksessa kaipaus tuntuu haikeana mutta kauniina muistona. Saat tuskan tilalle vielä muuta. Meistä yksikään ei voi tietää, tuleeko uusi rakkaus vielä joskus vastaan, sillä emme me sitä asiaa tahdonvoimalla säätele. Voi tulla, tai ei. Parisuhdetta ei tarvitsekaan haluta, se ei ole ihmisen selviytymiselle eikä edes hyvälle elämälle nykyaikana mikään edellytys. Olet oikeilla jäljillä, kun ajattelet, että sinun tulee voida olla onnellinen yksinkin. Tulet vielä olemaan, mene sitä kohti pienin askelin. Pidä vaikka kirjaa pienistä asioista, jotka tuottavat sinulle iloa, ja sano iloa tuottaville tilaisuuksille aina kyllä, vaikka tuntuisikin vaikealta.
Lämmin halaus, sinä pärjäät kyllä. ❤️
En ymmärrä, miksi rakastan yhä. Mies loukkasi erittäin julmasti lopuksi. Lisäksi kertoi tarkoin, ettei edes halua minua enää.
Eikö luulisi, että rakkaus loppuu tuossa kohtaa?
Inhottavaa, että nyt tiedän, millaista on, kun on onnellinen ja rakastaa. Sitten menettää sen. Parempi kun en olisi kokenutkaan.
Jos pystyisin sormia napsauttamalla unohtamaan, tekisin sen.
Nyt vain eteenpäin harmaassa rutiinielämässäni. Se oli ihan ok, kun en muusta tiennyt!
Ei ole motivaatiota mihinkään. Minä makaan tukka likaisena sängyllä, hän kokee ihanaa romanssia uuden ihmisen kanssa. Hän on mennyt eteenpäin, on todella tympeää, että minun elämäni on surua, kaipausta ja shaibaa.
HALUAN eteenpäin ja irti tästä! Tuhlaan aikaani ja elämääni ikävöimällä, kun hän ei edes muista olemassaoloani! Ap
Kommentoija numero 9, kiitos todella paljon lämpimästä viestistäsi. Se kosketti niin, että aloin itkeä. Kiitos. Kuulostaa että tiedät mistä puhut. Annoit toivonkipinän. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kommentoija numero 9, kiitos todella paljon lämpimästä viestistäsi. Se kosketti niin, että aloin itkeä. Kiitos. Kuulostaa että tiedät mistä puhut. Annoit toivonkipinän. Ap
Ei kestä kiittää. Tiedän jotain aiheesta. Hienoa, jos sait toivonkipinän! Tartu siihen ja muista, että se on olemassa silloinkin, kun mustista mustin aalto meinaa viedä mukanaan. Opettelet ratsastamaan sillä aallolla, niin et hukukaan, vaikka se ensin siltä vaikuttaakin.
Se, miksi rakkaus ei lopu vaikka mies on loukannut ja ilmeisesti melko kylmästi eritellyt miksei enää halua suhdetta kanssasi on varmasti vielä shokkivaihetta. Et sinä loukkaavan ja tunnekylmän ihmisen kanssa suhdetta halua, mutta sinä et juuri nyt pysty sitä vielä erittelemään koko tunnemyrskyn keskellä. Kyse on ripustautumisesta siihen uuden suhteen tuomaan huumaan. Kun se loppuu äkillisesti, seuraa shokki: enkö ollutkaan rakkauden arvoinen? Ja mieli ei päästä helpolla siitä huumasta irti. Tietenkin olet rakkauden arvoinen. Ymmärrät sen viimeistään sitten, kun olet löytänyt onnellisuutta yksin ollessasi.
Älä pelkää surua. Ihmisen mieli tekee vaikka mitä välttääkseen kipua. Pystyt myös korjaamaan haavat ja vauriot. Hae apua, jos elämä käy liian raskaaksi. T. Nro 9
Menin psykologikäynneille. Kallista, mutta korjataanhan autokin, jos siinä on vikaa.
Kyynelet tulivat taas silmiin kun luin numero yhdeksäisen lempeän vastauksen.
Kävi ilmi, että sain exältäni myös korkean riskin HPV:n. Hirveän karua. Siinäpä muisto ihmisestä, joka satutti minua sisältä: korkea syöpäriski ja vuosittaiset papat.
En ole ollut hänelle vihainen, mutta nyt kyllä olen katkera tästä asiasta. Eikö riittänyt se henkinen kärsimys? Se sentään menee joskus ohi. Ap
Kliseistä, mutta ei siihen auta mikään muu kuin aika. Jo tuo on aivan typerän ihmisen puhetta, ettei ikinä enää ketään uutta muka. Eiköhän uusi sieltä tule sitten kun aika on oikea ja olet tehnyt surutyösi loppuun.