Miksi ihmeessä nuo laskuvarjohyppääjiä kuljettavat lentokoneet tippuu maahan?
Kommentit (40)
Ne on usein itse rakennettuja/modattuja jotta hyppääminen olisi helpompaa. Ehkä ei insinööritaidot riitä ja tulee jotain virhelaskelmia.
9 henkeä pienessä koneessa. Ruotsalaiset ei kai ole kuulleet Jämijärven onnettomuudesta kun tekivät saman
Kerhoilla ei ole yleensä monia koneita käytössä. Yhdellä ja samalla lennetään, jolloin nousun ja laskun rasitukset kertaantuvat. Konetta veivataan ylös ja alas useamman kerran päivässä. Koneiden kunnossa on myös toivomisen varaa. Muutama tuttu harrastaa hyppäämistä ja vitsailevat usein, että paikallinen hyppykone pysyy kasassa pyhällä hengellä ja jesarilla. Silti jatkavat hyppäämistä, veri vetää taivaalle.
Kamala onnettomuus, mutta toivon, että kaikki olisivat edes kokeineita hyppääjiä. Kokeneet tietävät lajiin sisältyvät riskit.
Siivelle ei saisi astua, tulee rasitusmurtumaa siipitukeen. Muistaakseni Jämijärven koneelle kävi näin. Ei koneita ole tuollaiseen tarkoitettu.
Terkuin Lentoturmatutkintaa rakastava
Kovalla käytöllä pelkkää nousua ja laskua.
No, 2 konetta pudonnut muutaman vuoden sisään, mutta kauanko aikaa edellisestä laskuvarjohyppykoneturmasta? Voiko erityisesti hyppykoneiden sanoa olevan onnettomuusherkempiä kuin muiden pienkoneiden?
Kakkis kirjoitti:
Siivelle ei saisi astua, tulee rasitusmurtumaa siipitukeen. Muistaakseni Jämijärven koneelle kävi näin. Ei koneita ole tuollaiseen tarkoitettu.
Terkuin Lentoturmatutkintaa rakastava
Se oli ylätaso, joten vähemmän sinne varmaan astuttiin.
Vierailija kirjoitti:
Painovoimalla epäillään olevan osuutta asiaan.
Painovoima kiellettävä ja heti! miksi hallitus ei tee mitäään.
En tiedä. Kone oli sullottu ääriään myöten täyteen. Raskas lasti kyseiselle koneelle. Ehkä painon siirtyminen sai koneen pyörimään hallitsemattomasti? Ehkä hyppääjän varjo tarttui kiinni koneeseen ja veti koneen alas? Antaapa niiden tehdä työnsä ja selvittää mikä lopulta oli syynä.

Nyt en ihan tajunnut, miten tässä tapauksessa hyppääjän varjo olisi tarttunut koneeseen kiinni ja vetänyt alas? :D Kone oli vasta nousuvaiheessa, eikä silloin vielä kukaan hyppää ulos.
Eikä lasti ole raskas tuollaiselle hyppykoneelle. Niissä on tarkat yhteispainorajat määriteltynä ja turvallisuuden takia painorajoja noudatetaan _todella_ huolellisesti. Hyppääjät myös jaetaan koneessa painonsa mukaan sellaisille paikoille, että koneen tasapaino säilyy mahdollisimman vakaana. Jämillä matkustajia oli koneessa yhteensä 10 henkilöä ja onnettomuus johtui pääosin siiven rakenteiden murtumisesta ja taittumisesta hyppyoven eteen eli ovesta ei päässyt enää kukaan pihalle. Koneen pyörimisestä johtuvat voimakkaat g-voimat johtivat siihen, että ainoastaan 2 matkustajaa onnistui pelastautumaan pilotin hätäpoistumistiestä.
Tämä Ruotsin kone taas näyttäisi olevan reilusti suuremman kokoinen kuin Jämin kone, joten ainakaan yhteispainosta ei todennäköisesti ole kyse, kun kuolonuhreja on 9. Silminnäkijöiden mukaan koneesta näytti puuttuvan toinen siipi. Veikkaisin, että tässäkin tapauksessa siipi on taittunut hyppyoven eteen, tai sitten irronnut kokonaan.
Laskuvarjohyppykoneessa ei vain istuta paikallaan, vaan siellä koneessa liikutaan. Tätä epäillään yhdeksi syyksi tässäkin onnettomuudessa. Painoa alkoi pakkautua liikaa ovea kohti.

Muttei sekään johtuisi siitä, että koneen siivelle olisi "astuttu", ylätasojen siivillä ei juurikaan astella. Ei Jäminkään koneen, vaikka joku niin tuossa arveli ja sai kannatusta ajatukselleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. Kone oli sullottu ääriään myöten täyteen. Raskas lasti kyseiselle koneelle. Ehkä painon siirtyminen sai koneen pyörimään hallitsemattomasti? Ehkä hyppääjän varjo tarttui kiinni koneeseen ja veti koneen alas? Antaapa niiden tehdä työnsä ja selvittää mikä lopulta oli syynä.
Nyt en ihan tajunnut, miten tässä tapauksessa hyppääjän varjo olisi tarttunut koneeseen kiinni ja vetänyt alas? :D Kone oli vasta nousuvaiheessa, eikä silloin vielä kukaan hyppää ulos.
Eikä lasti ole raskas tuollaiselle hyppykoneelle. Niissä on tarkat yhteispainorajat määriteltynä ja turvallisuuden takia painorajoja noudatetaan _todella_ huolellisesti. Hyppääjät myös jaetaan koneessa painonsa mukaan sellaisille paikoille, että koneen tasapaino säilyy mahdollisimman vakaana. Jämillä matkustajia oli koneessa yhteensä 10 henkilöä ja onnettomuus johtui pääosin siiven rakenteiden murtumisesta ja taittumisesta hyppyoven eteen eli ovesta ei päässyt enää kukaan pihalle. Koneen pyörimisestä johtuvat voimakkaat g-voimat johtivat siihen, että ainoastaan 2 matkustajaa onnistui pelastautumaan pilotin hätäpoistumistiestä.
Tämä Ruotsin kone taas näyttäisi olevan reilusti suuremman kokoinen kuin Jämin kone, joten ainakaan yhteispainosta ei todennäköisesti ole kyse, kun kuolonuhreja on 9. Silminnäkijöiden mukaan koneesta näytti puuttuvan toinen siipi. Veikkaisin, että tässäkin tapauksessa siipi on taittunut hyppyoven eteen, tai sitten irronnut kokonaan.
Miksi niitä siipiä ei sitten liimata kunnolla koneen runkoon?
Vierailija kirjoitti:
Laskuvarjohyppykoneessa ei vain istuta paikallaan, vaan siellä koneessa liikutaan. Tätä epäillään yhdeksi syyksi tässäkin onnettomuudessa. Painoa alkoi pakkautua liikaa ovea kohti.
Siellä koneessa kyllä pysytään tiukasti omalla paikallaan siihen asti, kunnes ensimmäisiä hyppääjiä alkaa poistua koneesta. Aina sitä mukaa kun joku liikkuu poistumisovea päin/hyppää ulos, niin muut matkustajat vaihtavat paikkaa niin, että koneen tasapaino pysyy mahdollisimman tasaisena. Tiedän näistä asioista, kun on itsekin tullut muutaman vuoden ajan harrastettua laskuvarjourheilua.

Ei niinkään liimata vaan hitsataan, metalliahan nekin rakenteet ovat. Joskus sattuu näitä, että kiinnitys murtuu odottamatta.
Laskuvarjohyppääjiä ylös roudaava kone on yleensä melkein maksimikuormattu ja lennetään tiuhaan nousuja/laskuja jotka rasittaa rakenteita eniten. Tulee rasitusmurtumia ja kun niitä on tarpeeksi niin lähtee siipi irti. Kone lentää huonosti ilman toista siipeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. Kone oli sullottu ääriään myöten täyteen. Raskas lasti kyseiselle koneelle. Ehkä painon siirtyminen sai koneen pyörimään hallitsemattomasti? Ehkä hyppääjän varjo tarttui kiinni koneeseen ja veti koneen alas? Antaapa niiden tehdä työnsä ja selvittää mikä lopulta oli syynä.
Nyt en ihan tajunnut, miten tässä tapauksessa hyppääjän varjo olisi tarttunut koneeseen kiinni ja vetänyt alas? :D Kone oli vasta nousuvaiheessa, eikä silloin vielä kukaan hyppää ulos.
Eikä lasti ole raskas tuollaiselle hyppykoneelle. Niissä on tarkat yhteispainorajat määriteltynä ja turvallisuuden takia painorajoja noudatetaan _todella_ huolellisesti. Hyppääjät myös jaetaan koneessa painonsa mukaan sellaisille paikoille, että koneen tasapaino säilyy mahdollisimman vakaana. Jämillä matkustajia oli koneessa yhteensä 10 henkilöä ja onnettomuus johtui pääosin siiven rakenteiden murtumisesta ja taittumisesta hyppyoven eteen eli ovesta ei päässyt enää kukaan pihalle. Koneen pyörimisestä johtuvat voimakkaat g-voimat johtivat siihen, että ainoastaan 2 matkustajaa onnistui pelastautumaan pilotin hätäpoistumistiestä.
Tämä Ruotsin kone taas näyttäisi olevan reilusti suuremman kokoinen kuin Jämin kone, joten ainakaan yhteispainosta ei todennäköisesti ole kyse, kun kuolonuhreja on 9. Silminnäkijöiden mukaan koneesta näytti puuttuvan toinen siipi. Veikkaisin, että tässäkin tapauksessa siipi on taittunut hyppyoven eteen, tai sitten irronnut kokonaan.
Miksi niitä siipiä ei sitten liimata kunnolla koneen runkoon?
Ei niinkään liimata vaan hitsataan, metalliahan nekin rakenteet ovat. Joskus sattuu näitä, että kiinnitys murtuu odottamatta.
Harvemmin lekoja hitsataan vaan vedetään niitillä. Hitsisauma on aina heikompi kuin muu aines.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laskuvarjohyppykoneessa ei vain istuta paikallaan, vaan siellä koneessa liikutaan. Tätä epäillään yhdeksi syyksi tässäkin onnettomuudessa. Painoa alkoi pakkautua liikaa ovea kohti.
Siellä koneessa kyllä pysytään tiukasti omalla paikallaan siihen asti, kunnes ensimmäisiä hyppääjiä alkaa poistua koneesta. Aina sitä mukaa kun joku liikkuu poistumisovea päin/hyppää ulos, niin muut matkustajat vaihtavat paikkaa niin, että koneen tasapaino pysyy mahdollisimman tasaisena. Tiedän näistä asioista, kun on itsekin tullut muutaman vuoden ajan harrastettua laskuvarjourheilua.
Se että teidän kerhossa te toimitte koneessa oikein ei takaa sitä että kaikkialla muuallakin tehtäisiin näin.
t. ohis