En tiedä onko äitini narsisti

Ap jatkaa...

Olen vuosien aikana oppinut kestämään osan hänen ilkeilystään, kommenteistaa, ja negatiivisuudestaan suodattamaan ja nielemään pahan mielen, sillä hänelle vastaansanominen ei ole vaihtoehto, sillä olen aina väärässä ja tiedän ettei minulta koskaan pyydetä anteeksi törkeää ja loukkaavaa käytlstä. 

Isäni ei jaksa katsella äitiä, mutta ei halua erota (kuka tietää miksi), hän on suurimman osan ajasta perheemme mökullä, sillä heillä kotona on niin huono ilmapiiri. Olen usein isältäni kysynyt äidistäni, ja keskutellut isäni kanssa näistä asioista.  Usein hänen toteamus asiaan on vain, että " äiti on nyt vain semmonen, turha sille on vastaan laittaa"

Miksi näet äitiäsi? Mitä iloa tuosta sinulle on? Olet jo ehdottanut terapiaakin asioiden muuttamiseksi, mutta äidillä ei ole pienintäkään halua siihen. Hirveä haukkuminen siitä seuraa jos käännät hänelle selkäsi, mutta voiko tuo tilanne nyt hirveästi tuosta pahentua.

Saisit käyttää aikasi muuhun.

Anonyymi jatkaa... 

Minusta tämä on todella surullista, sillä näen isästäni että hän on asiaan yhtä kyspynyt kuin minäkin. Joku varmaan ihmettelee, miksen laita välejä äidin kanssa jääyhylle (yritetty on, ei vaikutusta). Suurin syy on siihen, että meidän perhe on todella tiivis kaikesta huolimatta. Siskoni käy usein perheineen vanhempieni luona,  ja haluan olla siskoni perheen kanssa mahdollisimman paljon tekemissä koska lapsensa ovat minulle todella rakkaita. . Äitini osaa olla todella mukava ja miellyttävä, myös minua kohtaan. Meillä on myös hyviä hetkiä, mutta silloin kuin hänelle iskee tuo "vaihde" päälle, ja hänen käytöksensä muuttuu täysin, ei mikään minun tekoni tai asiani ole hänen mieleen. Hän luulee voivansa alistaa ja väheksyä muita miten haluaa. Vieraille hän on todella miellyttävä, ja hänellä on selkeä rooli päällä silloin kun ns "ulkopuoliset ovat paikalla.  Myös työpaikallaan hän käyttäytyy erillä tavalla ja töissä, jos soittaa minulle, hän käytäytyy ja puhuu minulle ihan täysin eri tavalla kuin kasvotusten kahdestaan. Hän tuntee paljon ihmisiä kaupungissaan, ja on selvästi pidetty ihminen työn kautta. 

Hän ei myöskään tervehdi koskaan kun tulen kylään heille. 

Haluaisin keskustelua ja vertaistukea tähän tilanteeseen. 

Grow up

Yhdestä asiasta selviää onko joku narsisti vai ei. Normaali ihminen pystyy myöntämään olevansa joskus väärässä ja tehneensä virheitä. Narsisti näkee vian aina muualla kuin hänessä itsessään.

Ei sille tarvitse mitään diagnoosia nimetä, että joku ihminen saa sinulle pahat fiilikset uudelleen ja uudelleen. Ei tuossa narsistin tunnusmerkkejä niin ollut (suuruuskuvitelmat itsestä, itsensä korostaminen ja parhaana pitäminen, vallankäyttö jne.), mutta ihminen voi olla mulkvisti ilman mitään diagnoosiakin. Jos joku saa kerta toisensa jälkeen sinulle pjaskan fiiliksen, ota etäisyyttä. Ihan sama, vaikka kyseessä on äitisi.

Aikuistumiseen kuuluu se, että sinulle muodostuu omat arvot ja mielipiteet. Ei niiden tarvitse olla samoja kuin äidilläsi ja on turha jankata niistä vastaan tai tapella niistä. Teidän pitää molempien olla itseellisiä aikuisia ja ymmärtää se puolin ja toisin, että toinen voi olla eri mieltä asioista, ja kunnioittaa toisen rajoja.

Todennäköisesti äidilläsi on vaikeaa itsensä kanssa, jos se noin negatiivisesti heijastelee sinuunkin. Et pysty paljoa tekemään hänen elämänsä eteen, mutta suojaa itseäsi.

Annonyymi kirjoitti:

Ap jatkaa...

Olen vuosien aikana oppinut kestämään osan hänen ilkeilystään, kommenteistaa, ja negatiivisuudestaan suodattamaan ja nielemään pahan mielen, sillä hänelle vastaansanominen ei ole vaihtoehto, sillä olen aina väärässä ja tiedän ettei minulta koskaan pyydetä anteeksi törkeää ja loukkaavaa käytlstä. 

Isäni ei jaksa katsella äitiä, mutta ei halua erota (kuka tietää miksi), hän on suurimman osan ajasta perheemme mökullä, sillä heillä kotona on niin huono ilmapiiri. Olen usein isältäni kysynyt äidistäni, ja keskutellut isäni kanssa näistä asioista.  Usein hänen toteamus asiaan on vain, että " äiti on nyt vain semmonen, turha sille on vastaan laittaa"

Alkaako äitisi etunimi T kirjaimella ja sukunimi K kirjaimella?

On hän narsisti, kuten tiesitkin.

Miksi olisi olennaista, onko jotain diagnoosia vai ei. Olennaista on se, miten ihminen on käyttäytynyt ja käyttäytyy sinua kohtaan ja miten hän saa tuntemaan. Siitä voi vetää johtopäätöksensä ja toimia parhaalla tavalla. Olet yrittänyt parantaa tilannetta omalta osaltasi. Anna sen riittää ja ota lievästi henkistä ja fyysistä etäisyyttä. Ei kannata päästää liikaa myrkkyä itseensä. Suuntaa aikasi ja energiasi terveisiin ja hyviin ihmissuhteisiin.

Vaikutat nuorelta(?). On aika aikuistua ja erillistyä äidistäsi. EI tarvitse olla kuin paita ja peppu ja samaa mieltä joka asiasta. Olet itsenäinen aikuinen ihminen ja saat olla juuri sellainen kuin olet ja juuri sitä mieltä mitä olet. Ei sinun tarvitse olla riippuvainen enää äitisi mielipiteistä. Jos äidilläsi on oksettavat arvot, niin sitten on. Ei ole sinun hommasi alkaa muuttaa niitä ja tuskin se onnistuisikaan. Elä omaa elämääsi.

En ole enää niin nuori, vaan 26 vuotias. Tätä käytöstä on kestänyt minua kohtaan siitä asti kun olin teini-ikäinen. 

Kuten aikaisemmin kirjoitin, niin äitini osaa olla todella miellyttävä, ja niinä hetkinä kun meillä on mukavaa ja teemme yhdessä jotain, olen siitä sanonut ja kertonut hänelle että minusta on mukavaa kun sovussa temmee asioita.  Valitettavasti nykyään niitä hyviä hetkiä on vaan niin vähän. En haluaisi äitini kanssa laittaa välejä poikki, sillä hän on kaikesta huolimatta minulle tärkeä ihminen.  Hän ei vaan näe itsessään mitään virhettä eikä osaa katua tekojaan tai pyytää anteeksi.

Ja ei, millään diagnoosilla tai muullakaan vastaavalla ei tässä ole väliä. Haluaisin vain saada tähän tilanteeseen jotain syytä. Miksi hän käyttäytyy minua kohtaan tällä tavalla? 

Aito anteeksipyytäminen tarkoittaa sitä, että ymmärtää loukanneensa toista, eikä halua tehdä sitä toiste. Luuletko, että äitisi anteeksipyyntö olisi aito? Miksi siis sellaista odotat? Äitisi käytös tuskin enää muuttuu, joten muuta sinä omaa käytöstäsi suojelemalla itseäsi. Mulukkuja löytyy tästä maailmasta aina, jopa omista vanhemmisat.

Annonyymi kirjoitti:

Ja ei, millään diagnoosilla tai muullakaan vastaavalla ei tässä ole väliä. Haluaisin vain saada tähän tilanteeseen jotain syytä. Miksi hän käyttäytyy minua kohtaan tällä tavalla? 

Samalla tavalla, miten häntä on kohdeltu lapsena? Eikä äitisi ole katkaissut oravanpyörää. Onko äidilläsi sisaruksia?

Anonyymi kommentoi: 

SIlloin, kun äitini on pyytänyt anteeksi, se on ollut todella teennäistä sanoin " voi anteeksi, anteeksi anteeksi!!!! Riittääkö tämä sinulle" ja semmoiselle äänellä josta tietää että hän ei tarkoita. Mutta näitäkään anteeksipyyntöjä ei tule kuin ehkä kerran puolessa vuodessa. Äidilläni on siskoja. He eivät kiinnosta häntä juurikaan. Vanhempiensa kanssa on todella harvoin tekemisissä. 

Olet jo 26-vuotias. Kuinka tiivistä draamailua teillä oikein on. On aika itsenäistyä ihan oikeasti. Ehkä äitisikin haluaa sitä. Älä enää roiku äitisi mielipiteissä ja mielialoissa kiinni. Anna olla ja elä omaa elämääsi. Hae parempaa seuraa ja muodosta oma elinpiiri.

Kuten aikaisemmin kirjoitin, perheemme on paljon yhdessä ja tiivis "porukka", mutta äitini on hankala ihminen.  Omaa elämää minulla on ja muutakin ystäväporukkaa ympärilläni. Vai oletko sitä mieltä, että koska äitini on hankala ja olen jo aikuinen, ei minun tarvitse perheeni kanssa viettää aikaa? 

Annonyymi kirjoitti:

Kuten aikaisemmin kirjoitin, perheemme on paljon yhdessä ja tiivis "porukka", mutta äitini on hankala ihminen.  Omaa elämää minulla on ja muutakin ystäväporukkaa ympärilläni. Vai oletko sitä mieltä, että koska äitini on hankala ja olen jo aikuinen, ei minun tarvitse perheeni kanssa viettää aikaa? 

No ite en olisi mukana niin tiiviisti "tiiviissä" porukassa, jos se kerta toisensa jälkeen ketuttaa, harmittaa, vihastuttaa, surettaa, stressaa yms.

Vietä aikaa yhdessä mutta vähemmän. Miksi pitäisi hakata päätään seinään. Mitä saat siitä?