Olen huomannut että naiset haluavat kitkeä kaiken etäisestikin seksiin viittaavan työ- ja kaverisuhteista
Eli turha toivo, että heittäisit koskaan eroottista vähän kaksimielistä läppää työ- tai muiden naispuoleisten kaveriesi kanssa. Kaikki kommunikointi on hyvä olla sillä turvallisella alueella minkä pikkukakkosessakin voi näyttää.
Kommentit (39)
Meillä töissä heitetään roisia läppää eri sukupuolten välillä. Kukaan ei lähentele toistaan. Rankka huumori liittyy ehkä työn rankkaan sisältöön, välillä työssä on kyse ihmishengistä.
Kenties sinä olet niitä miehiä jotka luulevat heti etäisesti edes seksiin viittavan tarkoittavan että nainen haluaa kanssasi sänkyyn ja olet alkanut käyttäytyä sen mukaan. Siksi naiset ei enää halua kanssasi keskustella.
Eihän ne työ- ja kaveeisuhteisiin kuulukaan.
Isoimmat ongelmat tulee muuten yllättäen siitä, että tämä läpänheiton kuulee joku muu kuin se jolle sen olet sanonut ja tarkoittanut. Aika yllättävä homma sinällään tämä...
ap
Vaimo lähti yhden työkaverin "läpänheittoon" mukaan, ja kohta ukko alkoikin hiplailla ja alkaa osoittelemaan eleillään muillekin, että "tämä on minun".
Joutui sanomaan rumasti, kun ei muuten uskonut ja sitten oltiinkin naama nurinpäin.
Oikein hyvä kun olet tämän huomannut, ap.
Terveisin työkaverisi.
Kyllä naiset keskenään puhuu välillä todella härskejäkin. Kaikkihan sen tietää.
Miesten läsnäollessa ollaan varovaisempia, saattavat säikähtää.
Seksiläpässä ei nyt vaan ole yleensä yhtään mitään hauskaa. Miksi ottaisin riskin joutua epäkunnioituksen kohteeksi kun kaksimielisten läppien heittäjät suurella todennäköisyydellä on niitä jotka ei ymmärrä kunnioituksesta yhtään mitään? Oon pahoillani kunnollisten ja hyväntahtoisten miesten puolesta, mutta se toinen osa miehistä saa olemaan varuillaan niin että vaikea tuntea olonsa rennoksi niin että jaksais heittää läppää.
Olen huomannut saman. Töissä on ihan hyvännäköisiä naisia, mutta ovat niin kopeita, että mikään seksiaiheinen vitsailu tai suorempikaan kommentointi ei kelpaa. Ilmankos ovat vanhojapiikoja tai yh-huoltajia.
Vierailija kirjoitti:
Häirinnäksi koetaan nykyään aika moni turhakin asia eikä se ole mielestäni hyvä juttu.
ap
Nykyään pyydetään lopettamaan kun lätinä käy kiusalliseksi.
Eikö se ole ihan hyvä asia? Ei ole niin helppoa harhaluulon vallassa pölistä läpiä päähänsä.
Juu, niin haluankin. Koen alentavana jos joku työkaveri heittää jotain seksististä läppää minusta, ällöttävää ja vastenmielistä.
Eiköhän paras lääke tähän ole kumppani jonka kanssa seksihalut kohtaa. Voi sit työaikana keskittyä työntekoon eikä tartte käyttää työkavereita seksuaalisen tyydytykseen.
Vierailija kirjoitti:
Flirttihän ei myöskään tarkoita välttämättä sitä, että ollaan heti valmiit tositoimiin. Haloo!! Kyllä sitä muutenkin voi huomioida toista positiivisesti, sanoa jotain kivaa, kehaista tms. Pieni itsetunnon kohotus ei tee kenellekään pahaa. Eikä sen tarvitse merkitä, että pitäisi aloittaa suhde saman tien ja siirtyä kopiohuoneeseen tunkemaan kieltä toistensa kurkkuun.
Seksipuheet eivät kuulu edes flirttiin, vaan ovat joko suoraa iskemistä tai lähentelyä. Kannattaa pitää rajat selvänä myös flirttailussa ja lopettaa aina heti, jos toinen ei vastaa mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän paras lääke tähän ole kumppani jonka kanssa seksihalut kohtaa. Voi sit työaikana keskittyä työntekoon eikä tartte käyttää työkavereita seksuaalisen tyydytykseen.
Suomalaiset ovat niin totisia NIIN totisia. Kaikki otetaan vastaan ryppy otsassa eikä huumorin kukat kukoista. Kyllä ahdistelun erottaa viattomasta flirtistä jokainen täysjärkinen aikuinen. Niissä on vissi ero.
Suomessa pelätään ja kaihdetaan muutenkin kosketusta. Ja nyt en tarkoita mitään seksuaaliseen kosketukseen viittaavaa, vaan ihan tavallista olalle taputusta, neutraalia ei-seksuaalisviritteistä halausta (se on mahdollista, uskokaa pois!) jne. Hyvä kun edes kätellä saatetaan. Tämä tekee ihmiset kylmiksi ja etäisiksi ja aiheuttaa sen harhan, että kaikki koskettaminen liitetään heti seksiin. Ahdistavaa ja vainoharhaista. Toivon, että vannetta voitaisiin löysätä hiukan ja kohdata toisiamme rennommin. Ja edelleenkään en tarkoita seksiä tai mitään seksuaalisuuteen viittaavaa.
Vierailija kirjoitti:
Eihän ne työ- ja kaveeisuhteisiin kuulukaan.
Tämä. Ylipäätään mielestäni töissä keskitytään töihin eikä tyhjänpäiväiseen suunsoittoon. Seksiin viittaavat jutut eivät sinne kuulu eikä myöskään kaverisuhteisiin. Kevyemmilläkin perusteilla tyyppejä potkaistaan kaveripiiristä pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän paras lääke tähän ole kumppani jonka kanssa seksihalut kohtaa. Voi sit työaikana keskittyä työntekoon eikä tartte käyttää työkavereita seksuaalisen tyydytykseen.
Suomalaiset ovat niin totisia NIIN totisia. Kaikki otetaan vastaan ryppy otsassa eikä huumorin kukat kukoista. Kyllä ahdistelun erottaa viattomasta flirtistä jokainen täysjärkinen aikuinen. Niissä on vissi ero.
Suomessa pelätään ja kaihdetaan muutenkin kosketusta. Ja nyt en tarkoita mitään seksuaaliseen kosketukseen viittaavaa, vaan ihan tavallista olalle taputusta, neutraalia ei-seksuaalisviritteistä halausta (se on mahdollista, uskokaa pois!) jne. Hyvä kun edes kätellä saatetaan. Tämä tekee ihmiset kylmiksi ja etäisiksi ja aiheuttaa sen harhan, että kaikki koskettaminen liitetään heti seksiin. Ahdistavaa ja vainoharhaista. Toivon, että vannetta voitaisiin löysätä hiukan ja kohdata toisiamme rennommin. Ja edelleenkään en tarkoita seksiä tai mitään seksuaalisuuteen viittaavaa.
Kiitos vaan, mutta suomalaiset kunnioittavat toisten henkilökohtaista tilaa ja viihtyvät näin. Ne lääppijät ja taputteljat ovat ällöttäviä.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut saman. Töissä on ihan hyvännäköisiä naisia, mutta ovat niin kopeita, että mikään seksiaiheinen vitsailu tai suorempikaan kommentointi ei kelpaa. Ilmankos ovat vanhojapiikoja tai yh-huoltajia.
He ovat siellä töissä. Ei tarjoamassa sinulle viihdettä tai hakemassa seksiä. Ääliö.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut saman. Töissä on ihan hyvännäköisiä naisia, mutta ovat niin kopeita, että mikään seksiaiheinen vitsailu tai suorempikaan kommentointi ei kelpaa. Ilmankos ovat vanhojapiikoja tai yh-huoltajia.
Mikä on yh-huoltaja?
Tuli sama mieleen jos kerta ap huomannut että naiset koittavat "kitkeä" juttuja pois eli ao on heittänyt jotain pervosetäläppää joka ei naurata kuin häntä.