Oletteko koskaan miettineet, että mitä me emme aisti tässä maailmassa?

Minustakin se on jännittävä ajatus. Ihmisen kuuloaistikin on varsin rajoittunut esim. koiraan verrattuna.

Vierailija kirjoitti:

Minustakin se on jännittävä ajatus. Ihmisen kuuloaistikin on varsin rajoittunut esim. koiraan verrattuna.

Samoin esim. värinäkö. Jokin äyriäinen näki muistaakseni satoja tuhansia värejä enemmän kuin ihminen.

No esimerkiksi se paljon puhuttu pimeä aine ja energia. Emme tiedä mitä se on, miten se tarkkaan ottaen vaikuttaa, ja miten sitä voisi mitata. Jos sitä edes on.

Venäläiset ovat tehneet Kirlian - kuvauksia joista on näkynyt ihmisen aura. Kaikilla on erilainen.

Näkevätköhän eläimet ihmisen ja koko luomakunnan aurat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minustakin se on jännittävä ajatus. Ihmisen kuuloaistikin on varsin rajoittunut esim. koiraan verrattuna.

Samoin esim. värinäkö. Jokin äyriäinen näki muistaakseni satoja tuhansia värejä enemmän kuin ihminen.

Ihmeellistä ja äärimmäisen kiehtovaa. Tuota en ole tiennyt.

Kylkiviiva-aisti olisi aika ikävä väentungoksessa. :(

Olen miettinyt tätä itse asiassa aika usein! Kun vaikkapa pidän jotakin esinettä kädessäni, niin aistin siitä tosi paljon kaikkea eri elimilläni. Sormenpäissä tunnen sen lämpötilan, muodon ja pinnan, onko se kova vai pehmeä, sileä vai karhea. Silmilläni näen sen muodot ja värit. Voin haistaa sitä, jopa maistaa sitä. Sen koskettamisesta eri tavoin saattaa kuulua erilainen ääni. Mietin usein, mitä kaikkea muuta siitä voisi aistia, jos kykenisi!

Ihmisellä on myös ns. asentoaisti. Ihminen tietää katsomattakin, makaako, istuuko vai seisooko, onko peräti ylösalaisin.

Ihminen myös tietää katsomatta, missä hänen paikallaan olevat raajat ovat.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisellä on myös ns. asentoaisti. Ihminen tietää katsomattakin, makaako, istuuko vai seisooko, onko peräti ylösalaisin.

Ihminen myös tietää katsomatta, missä hänen paikallaan olevat raajat ovat.

Joissakin tapauksissa tuo ensin mainittu menee sekaisin. Esim. lumivyöryissä saattaa hautautua lumeen, jolloin pitäisi valuttaa sylkeä suustaan, jotta tietää, mihin suuntaan lähtee kaivautumaan (päinvastaiseen suuntaan kuin mihin se sylki valuu). Myös uidessa syvällä tai yöllä jos joutuisi johonkin pyörteeseen veden alla, eikä olisi valoa kertomassa, missä suunnassa on pinta, olisi suunnistaminen pintaan todella vaikeaa (ellei jopa mahdotonta). Kuplia voi toki päästää suustaan, mutta näkeekö ne?

Joskus lukioiässä luin Guy de Maupassant'n novellin, jossa pohdittiin filosofisesti juuri tätä kysymystä. En muista novellin nimeä. Silloin ensimmäisen kerran pohdin asiaa, ja silloin tällöin myöhemminkin.

Ihminen kyllä pystyy aistimaan yhtä hyvin kuin koira kuulee ja ihminen pystyy näkemään yhtä hyvin kuin andien kondorit. Se miten se tehdään että voidaan aistia niin on jo toinen juttu ja hyvin eliksiiristä.

On ihminen joka osaa katsoa täydellisesti molemmilla silmillä toiseen suuntaan ja keskittyä näkemäänsä täydellisesti toisiin suuntiin.

Ihmiskunnassa on on ihmisiä jotka osaavat käyttää kaikkia aisteja tasapainoisesti niin että he käyttävät 100% siitä mitä ihminen osaa käyttää älyä normaaliin 10% älyn käytön sijaan mitä suurin osa 8miljardista ihmisestä käyttävät. Eihän nêanderthál olisi muuten lentänyt andien kondorin kyydissä jos se ei olisi luottamuksellisesti nähnyt yhtä hyvin kuin lintu (andien kondori).

Minulla oli kerran kaikki aistit yli 100% tarkkuudessa ja työpaikalla pomo kehtasi sanoa että jos en mene lääkäriin hänen kanssa ja aloita lääkitystä niin en voi jatkaa töitäni kyseisessä paikassa.

Suomessa eliksiiri tuntuisi tai tunnetaan tehdä ilottomaksi ellei se ole apinan oma. Jos et usko ja ennen kuin painat alapeukkua niin voitko selittää miten heitetään hanskat kädessä ruuvit 100% tarkkuudella ruuvi ämpäriin usean metrin päästä monen monen kertaan ja jopa ilman hanskoja katsomatta sivuille??? Kyllä puhdas kristallin kirkas vesi tekee asiansa.

Eiköhän melkein jokainen näitä tällaisia jossain vaiheessa elämässään miettii. Mun lempiajatukseni on, että mitä jos ympärillä on koko ajan rinnakkaismaailma, jota minä en aisti, mutta jotka niin halutessaan voivat seurata minun nuhruista elämääni runkkaamisine ja nenänkaivuineni (kultaa minä vain sieltä...).

Toinen mikä huvittaa on ihmisten suhtautuminen muihin eläimiin - ne kun raukat ovat niin tyhmiä, eivätkä osaa puhua jne. Mutta toisaalta olemme jonkun kissan tai koiran mielestä varmasti ihan uskomattoman toheloita, sokeita, kuuroja tai muuten va jakkia, kun emme kuule/näe/haista/tai muuten aisti ihan selkeitä juttuja. Luulen, että lemmikit pitää ihmistä sellaisena alikehittyneenä ja oudonnäköisenä lajitoverinaan.

Suhteellisuutta mikä eii ole oblivious visual efffects kocrete.

Ihminen tajuaa ja aistii juuri sen verran, kuin on tarvetta selviytymiseen. Näitä aisteja evoluutio kehittää jatkuvasti tilanteeseen sopivaksi, esimerkiksi hajuaistimme on heikentynyt vuosituhansien kuluessa huomattavasti. Käsityksemme ympäristöstä ja kaikesta on hyvin paljon rajattu, jos mietimme mekaanista laitetta jossa on kamera, mikrofoni, kosketuksen tunnistin, hajun tunnistin ja maun tunnistin, tulee väkisinkin mieleen ettei siinä voi olla kaikki millä maailmankaikkeutta voisi havanoida täydellisesti. Luulen, että tietämättömyytemme suojelee meitä.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän melkein jokainen näitä tällaisia jossain vaiheessa elämässään miettii. Mun lempiajatukseni on, että mitä jos ympärillä on koko ajan rinnakkaismaailma, jota minä en aisti, mutta jotka niin halutessaan voivat seurata minun nuhruista elämääni runkkaamisine ja nenänkaivuineni (kultaa minä vain sieltä...).

Toinen mikä huvittaa on ihmisten suhtautuminen muihin eläimiin - ne kun raukat ovat niin tyhmiä, eivätkä osaa puhua jne. Mutta toisaalta olemme jonkun kissan tai koiran mielestä varmasti ihan uskomattoman toheloita, sokeita, kuuroja tai muuten va jakkia, kun emme kuule/näe/haista/tai muuten aisti ihan selkeitä juttuja. Luulen, että lemmikit pitää ihmistä sellaisena alikehittyneenä ja oudonnäköisenä lajitoverinaan.

Ihminen: Oi mun ukkokulta tuli himaan, eikö ole kivaa, vähän se on myöhässä, ylitöitä raukka tehnyt, ja tuohon jättää lattialle kaikki vaatteensa höpsö, vana vain johtaa suihkukoppiin, oi kulti, teen sille hyvää ruokaa ja sitten hyvää seksiä...

Koira: jaa ukko on ollut panemassa, nuuh, että haisee hyvälle...

Kissa: juu mut sillä on uusi naaras kierroksessa, haistatko?

Koira: no niinpä prkele onkin, nuorenpuoleinen, lievää hiivatulehdusta?

Kissa: kyllä, ja sillä naaraalla on sutinaa jonkun ...nuuuh jaa ei saa selvää, mutta jonkun toisen miehen hajua olisin aistivinani tuossa sekoituksessa...

Koira: voit olla oikeassa, vaikka minulla on parempi kuono kuin sinulla...

Vierailija kirjoitti:

Suhteellisuutta mikä eii ole oblivious visual efffects kocrete.

Tuleee olla muoto, väri harmonia/sekasottku. Numeroissa ja luvuiissa muisti toimii toisilla paremmmin toisilla huonommin.

Lapsillahan usein on mielikuvitusystäviä, ehkäpä he tosiaan pystyvät näkemään näitä hahmoja rinnakaistodellisudeesta ja me vain menetämme kyvyn vanhentuessamme. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän melkein jokainen näitä tällaisia jossain vaiheessa elämässään miettii. Mun lempiajatukseni on, että mitä jos ympärillä on koko ajan rinnakkaismaailma, jota minä en aisti, mutta jotka niin halutessaan voivat seurata minun nuhruista elämääni runkkaamisine ja nenänkaivuineni (kultaa minä vain sieltä...).

Toinen mikä huvittaa on ihmisten suhtautuminen muihin eläimiin - ne kun raukat ovat niin tyhmiä, eivätkä osaa puhua jne. Mutta toisaalta olemme jonkun kissan tai koiran mielestä varmasti ihan uskomattoman toheloita, sokeita, kuuroja tai muuten va jakkia, kun emme kuule/näe/haista/tai muuten aisti ihan selkeitä juttuja. Luulen, että lemmikit pitää ihmistä sellaisena alikehittyneenä ja oudonnäköisenä lajitoverinaan.

Ihminen: Oi mun ukkokulta tuli himaan, eikö ole kivaa, vähän se on myöhässä, ylitöitä raukka tehnyt, ja tuohon jättää lattialle kaikki vaatteensa höpsö, vana vain johtaa suihkukoppiin, oi kulti, teen sille hyvää ruokaa ja sitten hyvää seksiä...

Koira: jaa ukko on ollut panemassa, nuuh, että haisee hyvälle...

Kissa: juu mut sillä on uusi naaras kierroksessa, haistatko?

Koira: no niinpä prkele onkin, nuorenpuoleinen, lievää hiivatulehdusta?

Kissa: kyllä, ja sillä naaraalla on sutinaa jonkun ...nuuuh jaa ei saa selvää, mutta jonkun toisen miehen hajua olisin aistivinani tuossa sekoituksessa...

Koira: voit olla oikeassa, vaikka minulla on parempi kuono kuin sinulla...

Mies ja nainen: apua, meidät on ryöstetty, tänne on murtauduttu, voi hyvä ihme sentään, kaikki pengottu ja rikottu, kuka tällaista tekee...

Koira: jahhah, nuoriherra on pistäytynyt himassa, jahhah haisee taas sille kummalliselle aineelle, aina huippaa vähän päässä kun sitä haistelee, jännää, sillä on on ollut se kaverinsa näköjään, eiku siis hajusta päätellen, mukana. Se on käyny paskalla meiän huusissa, nuuh. 

Olen miettinyt. Mitä jää näkemättä, kuulematta jne. Se on kiehtova ajatus. Ja voivatko jotkin eläimet aistia jotain meidän kykyjemme ulkopuolelta?

Olen miettinyt. Aistimme sitä mitä meidän tarvitsee. Eri eläinlajien samatkin aistit ovat erilaisia, koska eri lajit tarvitsevat eri tarkkuuden kuulla, nähdä jne.

On varmaan asioita, joita mikään laji ei aisti, ja ne lienevät turhia asioita, joilla ei ole vaikutusta.

Ihminen voi kuitenkin käyttää älykkyyttään saadakseen selville asioita joita ei voi aistia suoraan. Tieto pitää vain "kääntää" sellaiseen muotoon, jonka voimme aistia. Vähän kuin kuuroille "käännetään" ääniä näkö- tai tuntoaistilla tulkittaviksi.

Mutta onkohan maailmankaikkeudessa paljon sellaista, mitä emme voi ikinä aistia edes välillisesti? Jotain mikä on täysin ulottumattomissamme. Ehkä, mutta sellaiset asiat eivät varmaankaan vaikuta meihin millään tavalla ja niistä tietäminen olisi turhaa.