Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Toivoisin, että joku toinen olisi isäni
11.07.2019 |
Oikeastaan en ole edes kutsunut sitä isäkseni moneen vuoteen. Eikä se edes tunnu mitenkään oudolta. Kun ei ole koskaan ollut mikään isä, niin ei kai sitä nimitystä ansaitsekaan.
Ei, kyseessä ei ole juoppo isä tai vanhempien ero. Syynä on hänen mielenterveysongelmansa, vaikea luonne ja itsekkyytensä. Jo lapsena jouduin kärsimään noista asioista. Se sai ihan mielettömiä raivokohtauksia, hajotti välillä jotain tavaroita raivostuksissaan. Huusi meille lapsille ja äidille, vähintään kiukutteli ja paiskoi ovia. Syynä oli yleensä ihan vaan hänen huono päivänsä. Tai joku niinkin ylitsepääsemätön ongelma kuin se, että tietokone oli jumittunut jotenkin tai kännykkään ei saanut hänen mieleistään soittoääntä. Monta kertaa pelkäsin mennä kotiin niin paljon, etten mennyt. Odotin sitten ulkona niin kauan, että tiesin äidin olevan kotona.
Pahinta oli ehkä itsemurhauhkailut. Hän siis saattoi vaikka keskellä pihaa huutaa, että aikoo tappaa itsensä. Huusi näin siis lapsen tai lasten kuullen. Kuvaili myös joskus takemmin, miten aikoi sen toteuttaa. Ei siis todellakaan sopivaa kuultavaa lapsen korville. Olin ensimmäisen kerran noita juttuja kuullessani ehkä 6-vuotias. Äiti ei ollut silloin kotona. Ehkä tämän vuoksi en koskaan kauheasti ole luottanut siihen ihmiseen lastenhoitajana. Niin, ja se vastuuttomuus. Äitini hyvin harvoin jätti meitä sen vastuulle, mutta kerran jätti, kun itsellään oli joku kokous. Olin itse 6v, pikkuveli 3v. Meidän kanssa jäätyään tämä veti omat unilääkkeet naamaan ja meni nukkumaan. Me veljen kanssa katseltiin muumeja. Tuona aikana pikkuveli oli löytänyt lattialle pudonneen uni- tai mielialalääkkeen ja syönyt sen. En ihan tarkkaan muista, mutta kai sitten itse olin huomannut jotenkin asian tai veli kertonut jotain ja minä yritin herättää tätä niin vastuullista isää. Vatsahuuhteluhan siitä tuli. Tuon jutun jälkeen äiti ei tainnut jättää meitä isän vastuulle enää.
En muista, että ns. isä olisi koskaan ollut kiinnostunut asioistani, auttanut tai tukenut yhtään missään. Se osasi kyllä niin sanotusti esittää mukavaa perheen ulkopuolisille, ainakin niin kauan kuin sen pinna kesti seuraavaan raivokohtaukseen. Lähinnä muistan pelänneeni sitä. Olin varmaan ala-asteella kun tajusin, että muiden isät ovat ihan erilaisia. Oli eroperheitä, työnarkomaani-isejä ja alkoholisteja, mutta hekin sentään tuntuivat edes yrittävän. Eikä heitä tarvinut pelätä.
Kyllä, olen miettinyt, miksei äiti lähtenyt menemään meidän lasten kanssa. Se olisi ollut taloudellisesti mahdollista. Äidillä oli kuitenkin ihan ok työ. Tämä ns isä taas oli suuren osan ajasta työelämän ulkopuolella. Välillä jaksoittain kävi töissä jonkun työllistämisjutun kautta.
Nuorena ajattelin jollain tavalla olevani itse syyllinen isättömyyteeni, vaikka tietenkään en ole. Sellaiseksi nimittäin koen itseni. Ihan kuin minulla ei olisi isää.
Kommentit (10)
Vierailija kirjoitti:
Huono isäsuhde on enemmän tai vähemmän pilannut niin monen ihmisen elämän. Kuinka helppo tuo olisikaan korjata, jos miehet viitsisivät panostaa vähän enemmän isyyteensä ja ymmärtäisivät sen merkityksen jälkikasvulleen.
En itse koe, että huono isäsuhde tai tuo isättömyys olisi elämääni mitenkään pilannut. Ehkä joitain asioita lapsuudessani, mutta silti koen olevani itse vastuullinen omasta elämästäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kenenkään vanhemmat eivät ole täydellisiä ja joillain vanhemmilla on todella vaikeaa jo pelkästään itsensä kanssa, puhumattakaan että osaisivat olla juuri oikeanlaisia curling-vanhempia. Vanhemmatkin ovat vain ihmisiä.
Biologinen isäni saa tietenkin olla isäni, sillä muutenhan mua ei edes olisi. Mutta koska olen nähnyt hänet virallisesti vain kerran, epävirallisesti pari kertaa enemmän, niin olisihan se mukavaa, että olisi joku ns isä. Isättömyys on ollut mulle paikoin vaikea asia, vaikka olen elänyt ns normaalia elämää, mutta kyllä isän puute jonkun trauman on aiheuttanut. Omat miessuhteeni ovat olleet ns epänormaaleja ensimmäisen poikaystävän jälkeen. En kyllä virallisesti olekaan ollut kuin kahdessa suhteessa, mutta pari kertaa sen lisäksi pahoissa hyväksikäyttösuhteissa kyllä. Nyt olen elänyt ilman ns mieskontakteja pian 20v.
Vierailija kirjoitti:
Kenenkään vanhemmat eivät ole täydellisiä ja joillain vanhemmilla on todella vaikeaa jo pelkästään itsensä kanssa, puhumattakaan että osaisivat olla juuri oikeanlaisia curling-vanhempia. Vanhemmatkin ovat vain ihmisiä.
Kuka nyt on mitään täydellistä vanhempaa edes hakenut?
Minusta vanhemman itsemurhauhkailut lasten kuullen ei ole ihan sama asia, kuin lapselle aamulla kiireessä tiuskiminen tai karkkipäivän unohtaminen. Vaikka vanhemmilla itsellään olisi miten vaikeaa, niin se on vanhemman itsensä tai hoitokontaktinsa asia järjestää tilanne, ei missään nimessä lapsen vastuulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huono isäsuhde on enemmän tai vähemmän pilannut niin monen ihmisen elämän. Kuinka helppo tuo olisikaan korjata, jos miehet viitsisivät panostaa vähän enemmän isyyteensä ja ymmärtäisivät sen merkityksen jälkikasvulleen.
Kyllä ne äiditkin.... täällä ois sellainen joka haluaa olla hyvä isä mutta yksin jää ;_;
Näin jälkeenpäin ajatellen täydellinen isättömyyskin olisi ollut parempi vaihtoehto. Silloin ei ainakaan olisi tarvinut pelätä kotona tai kotiin menemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huono isäsuhde on enemmän tai vähemmän pilannut niin monen ihmisen elämän. Kuinka helppo tuo olisikaan korjata, jos miehet viitsisivät panostaa vähän enemmän isyyteensä ja ymmärtäisivät sen merkityksen jälkikasvulleen.
Ja jos tietää ja tiedostaa jo oman henkisen painolastinsa olevan liian raskas taustalle heivattavaksi sekä olevansa kykenemätön parantamaan omien vanhempiensa (surkeaa) suoritusta, niin miksi edes hankkia lapsia ylipäätään? Se ahdistavan ilmapiirin, huonon kohtelun, väkivallan, ignoorauksen, minkä tahasa vastaavan huonon kasvu- ja kasvatusjatkumon ketju on katkaistava tavalla tai toisella.
Vierailija kirjoitti:
Näin jälkeenpäin ajatellen täydellinen isättömyyskin olisi ollut parempi vaihtoehto. Silloin ei ainakaan olisi tarvinut pelätä kotona tai kotiin menemistä.
Tämä juuri. Olen suht samanlaiselta taustalta, paitsi itsemurhauhkailua en ole kuullut. Mutta jatkuvaa varpaillaan ja sukkasiltaan kulkemista on ollut koko lapsuus.
Olisi helpompi olla vain aivan autuaan tietämätön siitä puolikkaastaan geenejä, mistä on itse rakentunut. Ei ole kivaa katsoa peilistä aamuisin ja nähdä se sama hirviö aina joka ikinen kerta, kun peiliin katsoo. Tai pelästyä itse sitä, jos joskus joku asia kiukuttaa. En ole koskaan oppinut hallitsemaan omia vihantunteita, koska tervettä mallia minulla ei ole. Äiti marttyroitui, isä raivosi. Lasten tunteille ei ollut tilaa, minä vetäydyin kiltteyteen ja helppouteen. Ihan vaan "onneksi" yleensä viha ja kiukku kääntyy itseään vastaan ja on helpompi hakata jalkansa mustelmille tai muutoin vahingoittaa itseään, ja sen jälkeen tuntea pohjatonta häpeää ja syyllisyyttä. Nämäkö ovat aikuisen keinoja? Eivät ole. Mutta muita konfliktien ratkaisutaitoja minulla ei ole. Minun ääneni on vain niin heikko, enkä osaa pitää puoliani ja ajaudun aina kerta toisensa jälkeen nurkkaan.
Ja miksi äiti koskaan otti tuon miehen? No kun oli vauvakuume. Hänkin halusi perheen, hänkin halusi tulla rakastetuksi, olla jollekulle tärkeä.
En arvosta äitini päätöstä. Hän omilla toimillaan aiheutti aiheetonta tuskaa meille lapsille ensinnäkin tekemällä meidät ja sitten vielä pysyttelemällä suhteessa, mikä vahingoitti entisestään. Helppohan hänen oli vetäytyä marttyyrin viittaan, hänhän on niin kovin kärsinyt tässä, perheen eteen uhrautuva äiti. Hänhän oli ikäänkuin tehnyt kaiken oikein, uhrautunut muiden puolesta, muka itsensä laittanut sivuun. Pskat, itseään täynnä oleva ihminen. Ilman näitä hänen huonoja ratkaisujaan ei olisi koko ongelmaa ikinä edes syntynytkään, mutta hänellä oli vain tarve kokea olevansa tarvittu ja tärkeä.
Hänen lapsensa ovat henkisesti niin rampoja, että jokaisella on ollut myöhemmin ongelmia. Minä olen jättäytynyt tarkoituksella yksin, se on helpompaa itselle ja myös ettei kenenkään muun tarvitse joutua osalliseksi tästä pskasta.
Alue: Aihe vapaa
Huono isäsuhde on enemmän tai vähemmän pilannut niin monen ihmisen elämän. Kuinka helppo tuo olisikaan korjata, jos miehet viitsisivät panostaa vähän enemmän isyyteensä ja ymmärtäisivät sen merkityksen jälkikasvulleen.