Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Työhulluus
Ahkeruuttako
08.07.2019 |
Jo alkuajan seurustelusta ymmärsin, että kumppanini mies on viimeisen päälle työ orientoitunut.
Vuosien yhdessäolo ollut tyydyttävää jopa hyvääkin, ainut asia joka välillämme todella hiertää on työhulluus.
Nyt puhutaan termistä, jolloin ihminen ei oikein omaa muuta sisältöä elämässään kuin työ.
Suhde voisi syventyä jopa avioliittoon asti, jos ei tätä ongelmaa olisi. Se syö minua ainakin arjessa valtavasti ja on syy miksi en ole halunnut muuttaa yhteen.
Keskustelu päättyy aina siihen, että se ei ole hänen oma valintansa, vaan työpaikan kulttuuri, pakkotilanne jos meinaa pitää työnsä.
Hän on ollut tehtävässään yli 20-vuotta ja on esimies.
Näen ja tiedän, että paineita on ja puhutaan suurista tuloksista, jotka täytyy saavuttaa. Kokouksia, palavereita riittää ja niistä ei koskaan voi olla pois. Ei edes lomalla.
Ai lomalla, no jos sitä pitäisi.
Illat tekee töitä hyvin usein, sen lisäksi, että työpäivät venyvät viiteen kuuteen.
Vähintään lauantaisin tekee töitä useamman tunnin etänä.
Sähköposti katsotaan vielä myöhään illalla ja kyllä, siellä on usein muilta postia jotka samassa firmassa tai yhteistyökuvioina näemmä harjoittavat samaa työntekoa ilman työaikaa.
Ymmärrän, että on töitä joissa on suuri vastuu. Kuitenkin peräänkuulutan ajatusta, että eikö se ole myös firman henki, että tällainen työskentely hyväksytään ja sitä suositaan.
Ihminen myy elämänsä työlle.
Uskoin, että jossain vaiheessa saisin vähän takaisin kun joustan ja odotan.
Miltä kuulostaa, että odotan puoli vuotta ja en tahdo saada kahta päivää häneltä sen jälkeen ns meidän ajaksi, esim pientä reissua, irtiottoa varten.
Hyvin varovasti asian esitin ja kerroin toiveista mitä voitaisiin tehdä.
Asia kääntyi niin, että rauhallinen mies huusi minulle, että minä vaadin.
Parisuhteessa tämä ei toimi mielestäni mitenkään. Sydän huutaa ja on niin avuton olo, pitääkö luopua hyvästä miehestä ja suhteesta työn vuoksi.
Olen kysynyt häneltä, että mikä tekee valinnoista niin vaikeaa.
Saan mykkäkoulun. Asiasta ei voi enää keskustella. Umpisolmu.
Kesälomaa ei oikeastaan koskaan tiedä milloin voi pitää. Siihen tipahtaa kun tilanne jotenkin rauhoittuu töissänsä.
Otin 6 vkoa lomaa, että olisi kohdentunut joitain päiviä yhdessäoloon, mutta oikeastaan ei. Hän ei vain pysty irrottautua.
Tilanne on niin kärjistynyt, että kumpikaan ei enää oikeastaan halua eikä pysty käsitellä asiaa. Ja kuitenkin meidän kuuluisi olla ns aikuisia. Tuntuu, että olemme valovuosien päässä siitä.
Onko samaa kokeneita, työhullujen puolisoita, löytyisikö mitään ajatusta tai viisautta miten tilanteessa edetä.
Terapeutille menoa yhdessä olen esittänyt.
Koska tuntuu, että suustani pääsevät sanat ovat aina vääriä kun kyseessä on työ.
Kommentit (8)
Kumppanisi mies on työhullu? Minulle olisi suurempi ongelma, että kumppanillani on mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole suuri johtaja, jos sitä tarkoitat.
Eikä omista firmasta mitään. Työpaikka, esimiesasema ja vastuullinen, palkka bruttona n. 60 000/vuosi autoedulla.
T. Ap
Kiitos vierailija, en ehtinyt kirjoitusasua muokata, asia tuli kuitenkin ehkä selväksi lukijalle, jos aihe edes kiinnosti.
Mukava, jos sait iloa päivääsi virheestäni. :)
T. Ap
Ekan kerran kirjoitan tämän tänne palstalle: jätä se sika!
Rumasti sanottu, enkä normaalisti tuollaista kielenkäyttöä harrasta, mutta mieti nyt ihan oikeasti millaista elämää haluat. Ei kannata jäädä sinisilmäisesti odottelemaan ja toivomaan että mies muuttuisi. Sen varaan ei kannata laskea! Jos ja kun mies on aina jatkossakin ihan yhtä työhullu, niin haluatko elää sellaisen ihmisen rinnalla? Oli sitten muuten kuinka hyvä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vielä lisään, että annan tilaa. Sekä työn suhteen, että harrastamiseen ja ylipäätään palautumiseen.
Olen kuitenkin yrittänyt elämässä kehittyä ihmisenä ja suhteessakin, vaikka en mitenkään sädekehä kera.
Pahimmalta tuntuu se syyllistäminen, että minä teen asiat hankalaksi.
Peruu koko vklpun, koska on tehtävä lauantaina töitä. Ei uskalla omien sanojensa mukaan kertoa, että jo alustavasti sovituksi tapaamispäiväksemme, onkin itse järjestänyt alaisilleen tärkeän palaverin.
Itse siis ehdottanut juuri kyseistä päivää alaisilleen ja sitten tuo viime hetkellä asian ylimielisesti minulle ja aloittaa mykkäkoulun, kun olen niin vaikea.
Totuus on kyllä raju, se etten saa häneltä ajallisesti mitään.
Puheluja kyllä, mutta mistä puhua kun ei voida päättää esim, että huomenna istutaan vaikka laiturilla ilta eloa ihmetellen.
Olemme olleet yhdessä kuitenkin vuosia.
Olen kysynyt häneltä, rajulla tavalla herätellen, että kuka tulee haudalle itkemään. Itkevätkö siellä kaltaisesi, työkaverit ja firman väki. Uskooko todella, että sillä vain on elämässä merkitystä. Työnteolla.
Hänen pitkä avioliittonsa on käsittääkseni päättynyt juurikin tämän asian vuoksi.
En luullut itsestäni suuria, että minä muuttaisin häntä. Uskoin enemmänkin siihen, että ihminen polullaan löytää uusia näkökulmia myös ihmissuhteissaan.
Taisin kyllä erehtyä, ja onhan se surkuhupaisaa, jos naisena ei häviä ns toiselle naiselle vaan työlle.
T. Ap
Olet katsellut tuota vuosia. Joustat omissa valinnoissasi. Syyllistät miestä.
Kannattaisiko nyt kumminkin vaihtaa linjaa? Hommaa kivoja harrastuksia ja käy mukavilla lomamatkoilla ystäviesi kanssa. Veikkaan että suhteenne ei kestä tuota. Mutta sinun on sitten helpompi jatkaa elämääsi.
Jotkut pakenevat työhön tyhjyyttä ja pelkoa aidosta läheisyydestä. Jotkut käyttävät päihteitä samoista syistä. Ja jotkut valitsevat kumppaneikseen tällaisia väistelijöitä, ja välttyvät hekin liialta läheisyydeltä., Itsepetos säilyttää mielessä unelman siitä, miten hienoa kaikki voisi olla, mutta mikään ei muutu. Valinta on sinun. Ala elää!
Alue: Aihe vapaa
Paljon tulot?