Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Parisuhde ei kestäkään vaativaa vauvaa?
Ennen lapsen saamista parisuhteemme kesti sairauksia, työttömyyttä ja monenlaista vaikeaa asiaa. Eikä edes natissut liitoksistaan niissä pahemmin. Sitten saatiin vauva, jota yritettiin muutama vuosi (ja tuon yrittämisen ja siihen liittyvät pettymykset ym. parisuhde kesti myös hyvin).
Vauva on nyt 11 kk ja ollaan ihan eron partaalla. Vauva on temperamentiltaan "vaativa" ja ollut myös koliikkia ja refluksia ja muuta joka on lisännyt vaativuutta. Syömiset, nukkumiset ja sellaiset on alusta asti olleet hänelle vaikeita ja lisäksi vauvaa pitää viihdyttää paljon, koska muuten itkee suoraa huutoa koko ajan. Ollaan pyydetty vauvan vaativuuteen apua neuvolasta ja useammalta yksityislääkäriltä (ja selvitetty allergioita, kielijänteitä, reflukseja ym ym ja lopputulos kaikkialla on, että vauva on täysin terve mutta temperamentiltaan vaativa). Kaikkialla käsketään vain hyväksymään, että lapsi on sellainen kuin hän on. Ja olen hyväksynytkin sen, mieheni ei oikein ole vielä.
Kun meillä on kahdenkeskistä parisuhdeaikaa niin olen niin väsynyt että vain istun tuijottamassa eteeni ja esim. "treffi"ravintolaillallinen on aika turha hetki, koska en jaksa oikein edes jutella miehelle siinä, ja koko se parisuhdeaika menee siinä, että yritän toipua vauvan vaativuudesta ja jatkuvasta tarvitsevuudesta ja itkusta sen hetken. Minulla on taukoja vauvasta joka päivä, mutta ne ei riitä. Mies käy töissä ja harrastuksissa, joten hänelläkin on taukoja vauvasta, mutta ne ei riitä hänellekään. Olen kotona vauvan kanssa ja lääkärit ovat sanoneet, että tätä vauvaa ei kannata laittaa päiväkotiin aikaisin vaan hänen kanssa pitää tuon vaativuuden kanssa olla pidempään kotona kuin muiden lasten (ja olen samaa mieltä ja mieskin on). Mutta olemme molemmat ihan loppu, ja mies on nyt sanonut että haluaa erota koska ei jaksa tällaista elämää enää.
Muita joilla parisuhde ei kestänytkään vaativaa vauvaa? Tai temperamenttista taaperoa? Miten teillä menee eron jälkeen? Vertaistukea kaipailen..
Kommentit (315)
Hei, meillän oli / on melkein sama tilanne alkaen hyvästä pitkästä parisuhteesta, hetken kestäneestä lapsen yrityksestä ja vaativasta vauvasta. Tai en itse ikinä ollut käyttänyt sanaa "vaativa", mutta sitä kai se on. Olen määritellyt oman lapseni "erityisherkäksi". (Oletko tutustunut termiin ja kirjallisuuteen, mulle on ollu apua).
Meillä oli myös hankala vauva-aika: yöheräilyä 15 min välein yöt läpeensä. PÄivät meni välillä ihan ok, illat taas yhtä H-ta ja itkua. noin 1-2 v tilanne rauhoittui vähän, mutta sitten alkoi taas paha refluksi, ja joka yö täyttä huutoa suden hetkillä eli kello kolmen aikoihin, mutta jatkuen vaihtelevasti 2-3 tuntia. PÄivisin minä lähinnä itkin.
Ei osattu siinä tilanteessa toimia fiksusti, vaan valvottiin molemmat ja sitten päivisin riideltiin.
Jälkeenpäin ajattelen, että olis pitännyt tehdä niin, että keinolla millä hyvänsä turvattaisiin molemmille vanhemmille edes joskus säädyllinen yöuni: kavereille / hotelliin tms. paikkaan nukkumaan. Säännöllinen järjestely, että toinen vie päivällä lapsen jonnekin ulos, jolloin toinen vanhempi saa levätä / nukkua mitä vaan haluaa.
Mies aloitti eropuheet lapsen ollessa noin 1 v. Nyt lopulta kolme vuotta myöhemmin kun refluksi rauhoittunut ja yöt saadaan jotenkin nukuttua, niin parisuhdekin vähitellen toivottavasti alkaa palailla normaalitilaan. Mulla on kestänyt pitkään toipua miehen eropuheista, mutta uskon, että vielä siitä yli pääsen.
Lastani rakastan yli kaiken, vaikka välillä raivon partaalla olenkin.
Toivon sulle AP kaikkea hyvää ja voimia raskaaseen tilanteeseen. Koeta pitää itsestäsi huolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksei sitä perheaikaa voi viettää kotona? En mä ainakaan lähtis väkisin viikonloppuna kotoa pois, jos se stressaa vauvaa entisestään. Eihän siinä itsekään rentoudu ollenkaan.
Ollaan saatu neuvoksi käydä paikoissa, jotta vauva tottuisi eri paikkoihin. Ja toisaalta jos ollaan aina vain kotona, niin tullaan itse aika hulluiksi tässä pienessä asunnossa (jossa onneksi on pieni oma piha, mutta sateella siinäkään ei voi olla. Tavallaan mikään ei ole kovin hyvä vaihtoehto tämän vauvan kanssa, sitä se vaativuus juuri on. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vauvasi kuulostaa ihan normaalilta, vauvan kanssa joutuu monesti tinkimään menoista. Olisiko tuttava piirissä muita lapsia, iältään 2-3 vuotiaita, mies näkisi että kyllä se arki muuttuu ja lapsi kasvaa.
Onko vauvan vaativuus ja perhe elämä varmasti se perimmäinen syy miksi mies tahtoo erota?
Mies sanoo, että tällainen perhe-elämä ja arki on syy miksi haluaa eroa. Jos on joku muu oikeampi syy jotenkin piilossa hänen mielessään, niin ei ole sitä sanonut, eikä minulla ole voimia sitä alkaa väkisin selvittämään. Ap
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli vaativa, temperamenttinen, itkuinen vauva ja nimenomaan elämä helpottui ja tuli jo ehkä 50% siedettävämmäksi heti kun lapsi aloitti hoidon 11kk ikäisenä!! Siellä sai vihdoin niin paljon toimintaa ja virikettä päivän aikana, että ei enää kaikeniltaa itkenyt ja marissut kotonakaan. Silloin ekaa kertaa tuntui että aloin vihdoin palautua siitä hirveääkin hirveämmästä vauvavuodesta. Samalla toki pääsin töihin lepäämään (kyllä, työnteko on suorastaan lomailua vaativan vauvan jälkeen) koko päiväksi kun lapsi aloitti sen hoidon.
Suosittelen lämpimästi kokeilemaan sitä hoitoon menoa, edes osapäivähoitoon jos et itse mene vielä töihin?
Runsaasti viihdytystä ja tekemistä vaativa vilkas ja temperamenttinen lapsi viihtyy (ainakin meidän tapauksessa) sata kertaa paremmin hoidossa kuin kotona. Nyt lapsi jo 1v8kk ja edelleen vaatii meiltä vanhemmilta sitä leikkiseuraa, eli harvassa on ne hetket kun saadaan esim istua sohvalla, vaan pitää olla lapsen kanssa siinä lattialla istumassa ja "leikkimässä", yksin ei leiki. Viikonloppuisin on pakko käydä joka ikinen päivä JOSSAKIN, esim kirjaston leikkihuone, hoplop, sukulaisilla kyläilyt, yms ohjelmanumerot jokaiselle päivälle on oltava. Pelkkä ulkoilu leikkipuistossa tai kaupassakäynti ei riitä tuolle elohiirelle, näitä harrastetaan noiden isompien ohjelmanumeroiden lisäksi vähintään kerran päivässä... Temperamenttinen ja erittäin voimakastahtoinen lapsi on siis edelleen, saa useamman kerran viikossa sellasia 10-30min itkupotkuraivareita jos ei asiat suju hänen mielensä mukaan.
Hyvä että teillä ratkesi tilanne! Meillä vain on niin, että vauva kärsii melusta, hälystä, vieraista ihmisistä, muutoksista, erossa olosta jne. Siksi sanoivat, että ei saisi laittaa päiväkotiin vielä aikoihin. Hän ei kaipaa virikkeitä vaan stressaantuu virikkeisestä ympäristöstä. On tyytyväisin ja rauhallisin ja vähiten vaativammalla mielellä kotona rauhassa kun ei käy ketään eikä tehdä oikein mitään kuin ollaan vain ja on hiljaista. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllä rehellisesti sanottuna on k*sipää mies sinulla. Olet antanut hänelle mitä ilmeisemmin enemmän vapaata kuin mitä itse saat, ja silti hän ajattee että tilanne helpottuu jos eroatte? Että jäisit vauvan kanssa yksin? Ei mene ihan noinkaan.
Vauva-aika on loppuunsa lyhyt aika ja vaikkei siitä pääsisi nauttimaan, kuten jotkut hehkuhtaa, niin ei ensimmäisenä vaikeana aikana tulisi eroa miettiä. Varsinkaan, jos vauva on ollut toivottu ja haluttu molempien osalta. Selvästi vauva on tutkittu ja poissuljettu allergiat yms? Oletko ottanut neuvolassa tai lääkärissä puheeksi, miten puhki olette miehen kanssa? Tuo on ihan hyvä, että tukiverkkoja löytyy mutta selvästi tarvitsette te vanhemmat jonkinlaista "apua". Ota asia esille neuvolassa ja kerro, minkälainen ilmapiiri kotona on.
Miehellä on enemmän vapaa kuin minulla kyllä. Enkä ole asiasta hänelle naputtanut eli mies ei voi sellaisestakaan valittaa. Neuvolassa olen puhunut monta kertaa että parisuhde on mennyt huonoksi ja olemme uupuneita jne ja useammalla lääkärillä ollaan käyty ja sielläkin olen puhunut vaikka se ei edes se käymisen syy ole ollut. Ollaan kyllä saatu apua sen verran mitä nyt apua voi saada. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nro 22 jatkaa:
sun velvollisuus ei ole kaivella miehen mielen syövereistä, mitkä on hänen perimmäiset motiivit. Jos hän haluaa erota, niin anna mennä - ansaitsetkin parempaa!
Tärkeitä että pidät nyt omasta jaksamisestasi huolta. Koeta sopia miehen kanssa rutiinit, jotka helpottaisi tilannetta. Itse olen vaikeina aikoina yrittänyt suhtautua mieheen kuin hankalaan työkaveriin: hommat hoidetaan asiallisesti, siinä se. Se on helpottanut omaa suhtautumista ja estänyt omia turhia mökötyksiä ja tunteenpurkauksia, silloin kun niistä ei ole apua.
Viekää lapsi joku viikonloppu isovanhemmille tai kummille yms. ja menkää yhdessä vaikka kylpylään siksi ajaksi? Lapsen luonteelle ei mitään mahda.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei, meillän oli / on melkein sama tilanne alkaen hyvästä pitkästä parisuhteesta, hetken kestäneestä lapsen yrityksestä ja vaativasta vauvasta. Tai en itse ikinä ollut käyttänyt sanaa "vaativa", mutta sitä kai se on. Olen määritellyt oman lapseni "erityisherkäksi". (Oletko tutustunut termiin ja kirjallisuuteen, mulle on ollu apua).
Meillä oli myös hankala vauva-aika: yöheräilyä 15 min välein yöt läpeensä. PÄivät meni välillä ihan ok, illat taas yhtä H-ta ja itkua. noin 1-2 v tilanne rauhoittui vähän, mutta sitten alkoi taas paha refluksi, ja joka yö täyttä huutoa suden hetkillä eli kello kolmen aikoihin, mutta jatkuen vaihtelevasti 2-3 tuntia. PÄivisin minä lähinnä itkin.
Ei osattu siinä tilanteessa toimia fiksusti, vaan valvottiin molemmat ja sitten päivisin riideltiin.
Jälkeenpäin ajattelen, että olis pitännyt tehdä niin, että keinolla millä hyvänsä turvattaisiin molemmille vanhemmille edes joskus säädyllinen yöuni: kavereille / hotelliin tms. paikkaan nukkumaan. Säännöllinen järjestely, että toinen vie päivällä lapsen jonnekin ulos, jolloin toinen vanhempi saa levätä / nukkua mitä vaan haluaa.
Mies aloitti eropuheet lapsen ollessa noin 1 v. Nyt lopulta kolme vuotta myöhemmin kun refluksi rauhoittunut ja yöt saadaan jotenkin nukuttua, niin parisuhdekin vähitellen toivottavasti alkaa palailla normaalitilaan. Mulla on kestänyt pitkään toipua miehen eropuheista, mutta uskon, että vielä siitä yli pääsen.
Lastani rakastan yli kaiken, vaikka välillä raivon partaalla olenkin.
Toivon sulle AP kaikkea hyvää ja voimia raskaaseen tilanteeseen. Koeta pitää itsestäsi huolta.
Kiitos sinulle. Ikävää että muillakin on ollut tällaista :( , vaikka toisaalta lohdullista kuulla. Mikä on auttanut sinua selviämään niistä eropuheista? En nimittäin tiedä miten minä niistä selviän vaikka mies peruisikin eropuheensa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Viekää lapsi joku viikonloppu isovanhemmille tai kummille yms. ja menkää yhdessä vaikka kylpylään siksi ajaksi? Lapsen luonteelle ei mitään mahda.
Ei meillä ole ketään joka ottaisi vauvan viikonlopuksi. Isovanhemmat ja muut hoitaa muutaman tunnin, mutta eivät jaksa pidempään (koska se vaativuus kuormittaa liikaa). Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli vaativa, temperamenttinen, itkuinen vauva ja nimenomaan elämä helpottui ja tuli jo ehkä 50% siedettävämmäksi heti kun lapsi aloitti hoidon 11kk ikäisenä!! Siellä sai vihdoin niin paljon toimintaa ja virikettä päivän aikana, että ei enää kaikeniltaa itkenyt ja marissut kotonakaan. Silloin ekaa kertaa tuntui että aloin vihdoin palautua siitä hirveääkin hirveämmästä vauvavuodesta. Samalla toki pääsin töihin lepäämään (kyllä, työnteko on suorastaan lomailua vaativan vauvan jälkeen) koko päiväksi kun lapsi aloitti sen hoidon.
Suosittelen lämpimästi kokeilemaan sitä hoitoon menoa, edes osapäivähoitoon jos et itse mene vielä töihin?
Runsaasti viihdytystä ja tekemistä vaativa vilkas ja temperamenttinen lapsi viihtyy (ainakin meidän tapauksessa) sata kertaa paremmin hoidossa kuin kotona. Nyt lapsi jo 1v8kk ja edelleen vaatii meiltä vanhemmilta sitä leikkiseuraa, eli harvassa on ne hetket kun saadaan esim istua sohvalla, vaan pitää olla lapsen kanssa siinä lattialla istumassa ja "leikkimässä", yksin ei leiki. Viikonloppuisin on pakko käydä joka ikinen päivä JOSSAKIN, esim kirjaston leikkihuone, hoplop, sukulaisilla kyläilyt, yms ohjelmanumerot jokaiselle päivälle on oltava. Pelkkä ulkoilu leikkipuistossa tai kaupassakäynti ei riitä tuolle elohiirelle, näitä harrastetaan noiden isompien ohjelmanumeroiden lisäksi vähintään kerran päivässä... Temperamenttinen ja erittäin voimakastahtoinen lapsi on siis edelleen, saa useamman kerran viikossa sellasia 10-30min itkupotkuraivareita jos ei asiat suju hänen mielensä mukaan.
Hyvä että teillä ratkesi tilanne! Meillä vain on niin, että vauva kärsii melusta, hälystä, vieraista ihmisistä, muutoksista, erossa olosta jne. Siksi sanoivat, että ei saisi laittaa päiväkotiin vielä aikoihin. Hän ei kaipaa virikkeitä vaan stressaantuu virikkeisestä ympäristöstä. On tyytyväisin ja rauhallisin ja vähiten vaativammalla mielellä kotona rauhassa kun ei käy ketään eikä tehdä oikein mitään kuin ollaan vain ja on hiljaista. Ap
Edelleen nro 22 jatkaa:
Tiedän vauva kuulostaa todella erityisherkältä. Lainaa kirjastosa Elaine Aron: "Erityisherkkä lapsi", tai etsi netistä lapsen erityisherkkyystesti.
Meillä auttanut paljon, vaikka jo ennen kirjan lukemista olin vaistomaisesti tehnyt paljon oikeinkin.
Meillä "vaativa herkkis" oli kotoni kolmeen ikävuoteen asti, mikä oli ihan oikea ratkaisu. Hoidon aloitus oli yhtä tuskaa ekat puoli vuotta, mutta nyt vuoden jälkeen menee jo varsin hyvin.
Oliskohan vauva-arki uuvuttanut Emilia Vuorisalmen ja Maurizionkin parisuhteen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli vaativa, temperamenttinen, itkuinen vauva ja nimenomaan elämä helpottui ja tuli jo ehkä 50% siedettävämmäksi heti kun lapsi aloitti hoidon 11kk ikäisenä!! Siellä sai vihdoin niin paljon toimintaa ja virikettä päivän aikana, että ei enää kaikeniltaa itkenyt ja marissut kotonakaan. Silloin ekaa kertaa tuntui että aloin vihdoin palautua siitä hirveääkin hirveämmästä vauvavuodesta. Samalla toki pääsin töihin lepäämään (kyllä, työnteko on suorastaan lomailua vaativan vauvan jälkeen) koko päiväksi kun lapsi aloitti sen hoidon.
Suosittelen lämpimästi kokeilemaan sitä hoitoon menoa, edes osapäivähoitoon jos et itse mene vielä töihin?
Runsaasti viihdytystä ja tekemistä vaativa vilkas ja temperamenttinen lapsi viihtyy (ainakin meidän tapauksessa) sata kertaa paremmin hoidossa kuin kotona. Nyt lapsi jo 1v8kk ja edelleen vaatii meiltä vanhemmilta sitä leikkiseuraa, eli harvassa on ne hetket kun saadaan esim istua sohvalla, vaan pitää olla lapsen kanssa siinä lattialla istumassa ja "leikkimässä", yksin ei leiki. Viikonloppuisin on pakko käydä joka ikinen päivä JOSSAKIN, esim kirjaston leikkihuone, hoplop, sukulaisilla kyläilyt, yms ohjelmanumerot jokaiselle päivälle on oltava. Pelkkä ulkoilu leikkipuistossa tai kaupassakäynti ei riitä tuolle elohiirelle, näitä harrastetaan noiden isompien ohjelmanumeroiden lisäksi vähintään kerran päivässä... Temperamenttinen ja erittäin voimakastahtoinen lapsi on siis edelleen, saa useamman kerran viikossa sellasia 10-30min itkupotkuraivareita jos ei asiat suju hänen mielensä mukaan.
Hyvä että teillä ratkesi tilanne! Meillä vain on niin, että vauva kärsii melusta, hälystä, vieraista ihmisistä, muutoksista, erossa olosta jne. Siksi sanoivat, että ei saisi laittaa päiväkotiin vielä aikoihin. Hän ei kaipaa virikkeitä vaan stressaantuu virikkeisestä ympäristöstä. On tyytyväisin ja rauhallisin ja vähiten vaativammalla mielellä kotona rauhassa kun ei käy ketään eikä tehdä oikein mitään kuin ollaan vain ja on hiljaista. Ap
Edelleen nro 22 jatkaa:
Tiedän vauva kuulostaa todella erityisherkältä. Lainaa kirjastosa Elaine Aron: "Erityisherkkä lapsi", tai etsi netistä lapsen erityisherkkyystesti.
Meillä auttanut paljon, vaikka jo ennen kirjan lukemista olin vaistomaisesti tehnyt paljon oikeinkin.
Meillä "vaativa herkkis" oli kotoni kolmeen ikävuoteen asti, mikä oli ihan oikea ratkaisu. Hoidon aloitus oli yhtä tuskaa ekat puoli vuotta, mutta nyt vuoden jälkeen menee jo varsin hyvin.
Kiitos kirjavinkistä! Haen sen kaupasta huomenna tai jos löytyisi kirjastosta. Ap
Vierailija kirjoitti:
nro 22 jatkaa:
sun velvollisuus ei ole kaivella miehen mielen syövereistä, mitkä on hänen perimmäiset motiivit. Jos hän haluaa erota, niin anna mennä - ansaitsetkin parempaa!
Tärkeitä että pidät nyt omasta jaksamisestasi huolta. Koeta sopia miehen kanssa rutiinit, jotka helpottaisi tilannetta. Itse olen vaikeina aikoina yrittänyt suhtautua mieheen kuin hankalaan työkaveriin: hommat hoidetaan asiallisesti, siinä se. Se on helpottanut omaa suhtautumista ja estänyt omia turhia mökötyksiä ja tunteenpurkauksia, silloin kun niistä ei ole apua.
Hyvä vinkki tuo työkaverivinkki. Kokeilen sitä, sillä varmaan itse jaksan paremmin. Mutta mies varmaan etääntyy entisestään koska nyt jo kokee ettei saa minulta riittävästi parisuhdehuomiota. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se vaan on niin, että vauva muuttaa aivan kaiken. Se tekee sen, vaikka olisi helppokin, saati sitten, jos on hankala tapaus/erityislapsi. Olemme miehen kanssa miettineet lapsen hankintaa, mutta emme tiedä, uskallammeko ottaa riskiä, vaikka meillä onkin kaikki hyvin ja parisuhteemme on mielestämme vahva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, meillän oli / on melkein sama tilanne alkaen hyvästä pitkästä parisuhteesta, hetken kestäneestä lapsen yrityksestä ja vaativasta vauvasta. Tai en itse ikinä ollut käyttänyt sanaa "vaativa", mutta sitä kai se on. Olen määritellyt oman lapseni "erityisherkäksi". (Oletko tutustunut termiin ja kirjallisuuteen, mulle on ollu apua).
Meillä oli myös hankala vauva-aika: yöheräilyä 15 min välein yöt läpeensä. PÄivät meni välillä ihan ok, illat taas yhtä H-ta ja itkua. noin 1-2 v tilanne rauhoittui vähän, mutta sitten alkoi taas paha refluksi, ja joka yö täyttä huutoa suden hetkillä eli kello kolmen aikoihin, mutta jatkuen vaihtelevasti 2-3 tuntia. PÄivisin minä lähinnä itkin.
Ei osattu siinä tilanteessa toimia fiksusti, vaan valvottiin molemmat ja sitten päivisin riideltiin.
Jälkeenpäin ajattelen, että olis pitännyt tehdä niin, että keinolla millä hyvänsä turvattaisiin molemmille vanhemmille edes joskus säädyllinen yöuni: kavereille / hotelliin tms. paikkaan nukkumaan. Säännöllinen järjestely, että toinen vie päivällä lapsen jonnekin ulos, jolloin toinen vanhempi saa levätä / nukkua mitä vaan haluaa.
Mies aloitti eropuheet lapsen ollessa noin 1 v. Nyt lopulta kolme vuotta myöhemmin kun refluksi rauhoittunut ja yöt saadaan jotenkin nukuttua, niin parisuhdekin vähitellen toivottavasti alkaa palailla normaalitilaan. Mulla on kestänyt pitkään toipua miehen eropuheista, mutta uskon, että vielä siitä yli pääsen.
Lastani rakastan yli kaiken, vaikka välillä raivon partaalla olenkin.
Toivon sulle AP kaikkea hyvää ja voimia raskaaseen tilanteeseen. Koeta pitää itsestäsi huolta.
Kiitos sinulle. Ikävää että muillakin on ollut tällaista :( , vaikka toisaalta lohdullista kuulla. Mikä on auttanut sinua selviämään niistä eropuheista? En nimittäin tiedä miten minä niistä selviän vaikka mies peruisikin eropuheensa. Ap
Edelleen nro 22 jatkaa:
Varmaan yli olen päässyt / tai pääsemässä vähitellen sillä, että olen ajatellut että mies reagoi huonosti stressiin. Epäkypsästi ja tyhmästi. Olen ajatellut että kriisit tuo ihmisestä usein huonot puolet esiin, ja jos nyt jatkaa normaalisi eikä enää "sekoile", niin voin antaa anteeksi poikkeustilan varjolla. NÄhtäväksi jää, toteutuu toiveeni, viellä ei olla ihan selvillä vesillä, mutta aika hyvältä näyttää. Outoa toki, että ennen lapsen syntymää selvitiin monista muista stresseistä ja muutoksista ihan kunnialla. Mutta nyt vain kävi näin, tämä ns. katkaisi kamelin selän.
Ja todellakin, kiitos myös sinulle, kun aloitit keskustelun. Kiva puhua tästä aiheesta jonkun samassa tilanteessa olevan kanssa. TOivon sulle kaikkea hyvää (nyt pitää lähteä hommiin, mutta ehdä palaan vielä keskeluun illalla, jos löydän tän keskustelun palstan syövereistä)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli vaativa, temperamenttinen, itkuinen vauva ja nimenomaan elämä helpottui ja tuli jo ehkä 50% siedettävämmäksi heti kun lapsi aloitti hoidon 11kk ikäisenä!! Siellä sai vihdoin niin paljon toimintaa ja virikettä päivän aikana, että ei enää kaikeniltaa itkenyt ja marissut kotonakaan. Silloin ekaa kertaa tuntui että aloin vihdoin palautua siitä hirveääkin hirveämmästä vauvavuodesta. Samalla toki pääsin töihin lepäämään (kyllä, työnteko on suorastaan lomailua vaativan vauvan jälkeen) koko päiväksi kun lapsi aloitti sen hoidon.
Suosittelen lämpimästi kokeilemaan sitä hoitoon menoa, edes osapäivähoitoon jos et itse mene vielä töihin?
Runsaasti viihdytystä ja tekemistä vaativa vilkas ja temperamenttinen lapsi viihtyy (ainakin meidän tapauksessa) sata kertaa paremmin hoidossa kuin kotona. Nyt lapsi jo 1v8kk ja edelleen vaatii meiltä vanhemmilta sitä leikkiseuraa, eli harvassa on ne hetket kun saadaan esim istua sohvalla, vaan pitää olla lapsen kanssa siinä lattialla istumassa ja "leikkimässä", yksin ei leiki. Viikonloppuisin on pakko käydä joka ikinen päivä JOSSAKIN, esim kirjaston leikkihuone, hoplop, sukulaisilla kyläilyt, yms ohjelmanumerot jokaiselle päivälle on oltava. Pelkkä ulkoilu leikkipuistossa tai kaupassakäynti ei riitä tuolle elohiirelle, näitä harrastetaan noiden isompien ohjelmanumeroiden lisäksi vähintään kerran päivässä... Temperamenttinen ja erittäin voimakastahtoinen lapsi on siis edelleen, saa useamman kerran viikossa sellasia 10-30min itkupotkuraivareita jos ei asiat suju hänen mielensä mukaan.
Hyvä että teillä ratkesi tilanne! Meillä vain on niin, että vauva kärsii melusta, hälystä, vieraista ihmisistä, muutoksista, erossa olosta jne. Siksi sanoivat, että ei saisi laittaa päiväkotiin vielä aikoihin. Hän ei kaipaa virikkeitä vaan stressaantuu virikkeisestä ympäristöstä. On tyytyväisin ja rauhallisin ja vähiten vaativammalla mielellä kotona rauhassa kun ei käy ketään eikä tehdä oikein mitään kuin ollaan vain ja on hiljaista. Ap
Edelleen nro 22 jatkaa:
Tiedän vauva kuulostaa todella erityisherkältä. Lainaa kirjastosa Elaine Aron: "Erityisherkkä lapsi", tai etsi netistä lapsen erityisherkkyystesti.
Meillä auttanut paljon, vaikka jo ennen kirjan lukemista olin vaistomaisesti tehnyt paljon oikeinkin.
Meillä "vaativa herkkis" oli kotoni kolmeen ikävuoteen asti, mikä oli ihan oikea ratkaisu. Hoidon aloitus oli yhtä tuskaa ekat puoli vuotta, mutta nyt vuoden jälkeen menee jo varsin hyvin.
Kiitos kirjavinkistä! Haen sen kaupasta huomenna tai jos löytyisi kirjastosta. Ap
Jos ostat kirjan, niin taisi olla jossain nettikaupassa nyt hyvässä tarjouksessa. Pistin itse just tilauksen. Mutta kirjastostakin saa, ainakin jos laitta varaukseen.
Syy ei ole vauvan. Hän voi olla temperamentiltaan vaativa, mutta mikään ongelma se ei ole eikä siitä sellaista pitäisi tehdäkään.
Minusta kuulostaa, että sinä et saa tarpeeksi omia hetkiä nyt kotona ollessasi. Sinun tulisi panostaa nyt omaan jaksamiseesi. Lääkärien neuvo voi olla se, että lapsi olisi pidempään kotihoidossa, mutta minusta kuulostaa siltä, että sinä et jaksa. Eikä se ole mikään vika sinussa. Se on kuitenkin asia, jolle sinun tulisi nyt tehdä kiireen vilkkaa jotakin.
Mitä teet, kun lapsi on unillaan? Älä keskity silloin kotihommiin. Lue kirjaa, ota itsekin unet tai tee jotain mielekästä. Iltaisin lähde edes lyhyelle lenkille. Yksin.
Yksi vaihtoehto voisi olla osapäiväinen työ. Onko sinulla työpaikka, johon palata? Lääkärien neuvo ei kuitenkaan ole se, että perheen pitää hajota ja vanhempien polttaa itsensä loppuun.
Vastuu omasta hyvinvoinnistasi on sinulla. Kun jaksat itsesi kanssa paremmin, jaksat myös paremmin panostaa muuhun. Ja tämä on totuus.
Miehesi sen sijaan. Hänelläkin vastuu omasta hyvinvoinnistaan on hänellä itsellään. Ei sinulla eikä missään tapauksessa lapsellanne. Miehesi vaikuttaa todella epäkypsältä miettiessään eroa tuosta näkökulmasta. Miten hän ajatteli jaksaa haastavaa lasta yksin, vai ajatteliko, että vetäytyy kokonaan vastuusta?
Jos miehesi on kuitenkin päivät töissä ja saa harrastusmahdollisuuksia sekä viikonloppulomia, niin ei voi kyllä olla mahdollista, että on LAPSEN takia noin uupunut. Eli ongelma lienee muualla.
Nyt vakavaa keskustelua asioista, pariterapiaan, tukiverkot käyttöön. Ero ei useinkaan ole lapsen kannalta paras ratkaisu, eikä tuo aina helpotusta vanhemmillekaan.
Terkuin kohta kuuden äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
nro 22 jatkaa:
sun velvollisuus ei ole kaivella miehen mielen syövereistä, mitkä on hänen perimmäiset motiivit. Jos hän haluaa erota, niin anna mennä - ansaitsetkin parempaa!
Tärkeitä että pidät nyt omasta jaksamisestasi huolta. Koeta sopia miehen kanssa rutiinit, jotka helpottaisi tilannetta. Itse olen vaikeina aikoina yrittänyt suhtautua mieheen kuin hankalaan työkaveriin: hommat hoidetaan asiallisesti, siinä se. Se on helpottanut omaa suhtautumista ja estänyt omia turhia mökötyksiä ja tunteenpurkauksia, silloin kun niistä ei ole apua.
Hyvä vinkki tuo työkaverivinkki. Kokeilen sitä, sillä varmaan itse jaksan paremmin. Mutta mies varmaan etääntyy entisestään koska nyt jo kokee ettei saa minulta riittävästi parisuhdehuomiota. Ap
Edelleen 22 jatkaa:
Joo, varmaan mies etääntyy - mutta jos tyyppi itse puhuu erosta, niin voiko hän enää paljon vaatia...
Tai siis anteeksi, ei ole tarkoitus neuvoa mitä omassa parisuhteessasi teet, mutta näin minä ajattelin omalla kohdallani.
Nyt on tosiaan pakko mennä... Meinaan juttua vallan tähän keskusteluun, kun on niin tärkeä aihe henkilökohtaisesti...
Alue: Aihe vapaa
Kyllä rehellisesti sanottuna on k*sipää mies sinulla. Olet antanut hänelle mitä ilmeisemmin enemmän vapaata kuin mitä itse saat, ja silti hän ajattee että tilanne helpottuu jos eroatte? Että jäisit vauvan kanssa yksin? Ei mene ihan noinkaan.
Vauva-aika on loppuunsa lyhyt aika ja vaikkei siitä pääsisi nauttimaan, kuten jotkut hehkuhtaa, niin ei ensimmäisenä vaikeana aikana tulisi eroa miettiä. Varsinkaan, jos vauva on ollut toivottu ja haluttu molempien osalta. Selvästi vauva on tutkittu ja poissuljettu allergiat yms? Oletko ottanut neuvolassa tai lääkärissä puheeksi, miten puhki olette miehen kanssa? Tuo on ihan hyvä, että tukiverkkoja löytyy mutta selvästi tarvitsette te vanhemmat jonkinlaista "apua". Ota asia esille neuvolassa ja kerro, minkälainen ilmapiiri kotona on.