Miksi jotkut takertuvat kauneuteen, kun elämästä ollaan kauniita vain n.10%, loput 90% ei

Koska kauniit asiat vaikuttavat ihmisen aivoissa mielihyväkeskukseen. Tästä tehty tutkimuskin. 

Vierailija kirjoitti:

Koska kauniit asiat vaikuttavat ihmisen aivoissa mielihyväkeskukseen. Tästä tehty tutkimuskin. 

Kauniita asioita löytää luonnosta ja ympärisöstä, kuka mistäkin pitää.

Peilistäkö sinä niitä etsit, ethän edes näe itseäsi muutoin? Ai niin, kamerakännykät ja selfiet, aaargh. Kyllä on ankeaa jos naamat ovat se ainoa kauneus mitä näkee, ihmiset.

Ihmiset ovat minusta hyvin rumia otuksia, kun vertaa muihin eläinlajeihin.

Niin, kyllähän ihminen näkee ja kokee ja haluaa kerätä kauneutta koko ikänsä. Tässä aloittaja varmaan tarkoitti niitä, joille elämässä tärkeintä on oma naama ja kroppa ja niiden säilyttäminen täydellisenä ja nuorekkaana. Tosiasiahan se on, että niitä kauniita vuosia ei montaa ole. Teini-iässä monella hampaat töröttävät, kroppa on varsamainen ja kömpelö, on aknea ja rasvaista tukkaa muuta hankalaa. Parhaat vuodet osuvat juuri siihen 17-25 välille ja sitten alkaakin ikä näkyä ja kroppa ja naama muuttua. Ei se iän näkyminen tai pyöristyminen tai veltostuminen ihmisestä toki rumaa tee, päin vastoin. Eletty elämä ja etenkin omaan elämäänsä tyytyväisyys tekee ihmisestä kauniin. Kauneutta voi lisäksi ihailla sitten omissa lapsissa, kodissaan, lemmikeissään, puutarhassaan, harrastuksistaan... Kauneutta on kaikkialla. Jos juuttuu vain siihen omaan kaksikymppisen ulkonäköön, loppuelämä menee vain sen menetyksen pelossa ja sen menettämisen surussa.

Ei ole mitään mihin takertua kun en ole ikinä ollut kaunis. Välillä olen katkera/kateellinen, välillä taas helpottunut. Eiköhän se tästä.

Aika pessimistinen näkemys että kauneutta on vain 10% elämästä. Jotkut ovat jo pieninä lapsina erittäin kauniita ja on olemassa myös iäkkäitä ihmisiä, jotka ovat kauniita.

Kauneutta voi olla toisilla useita kymmeniä vuosia, mutta sitten taas onko sillä mitään väliä. Kyllä ihmisen sisin silti pitäisi olla se, mikä ratkaisee.

Ei kaikkien kauneus välttämättä katoa, se vain muuttuu ajan myötä.

Ehkä 20-vuotiaasta tuntuu siltä, että vain 18-25-vuotiaat voivat olla kauniita. Kolmekymppisenä todennäköisesti ajattelee, että 20-40-vuotiaat voivat olla kauniita, ja viisikymppiselle ikähaitari on jo laajentunut 20-65-vuotiaisiin. Vanhainkodissa yhdeksänkymppisenä sitä sitten jo katseleekin himoiten niitä kahdeksankymppisiä tyttösiä.

Miksi? En osaa sanoa. Eivät ihmiset valitse arvojaan.

Ei vaan joku 30 prossaa

Kauneutensa pidetään nuorta aikuisuutta ja aikuisuutta. Ei vaan nuorta aikuisuutts

Itse ainakin tulen paremmalle tuulelle kun olen huoliteltu. Tykkään myös muodista ja kauneustuotteista, eikä jokapäiväinen meikkaus ole pakkopullaa vaan tykkään siitä ja se on omalla tavallaan terapeuttista. En koe silti että olen omaan napaan tuijottaja joka kävelee nokka pystyssä kadulla. Teen sitä omaksi iloksi ja onhan se kiva myös saada positiivisia kommentteja esimerkiksi vaatteistaan tai siitä miten laittanut hiukset.

Kyllä vanhakin ihminen voi olla kaunis.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä 20-vuotiaasta tuntuu siltä, että vain 18-25-vuotiaat voivat olla kauniita. Kolmekymppisenä todennäköisesti ajattelee, että 20-40-vuotiaat voivat olla kauniita, ja viisikymppiselle ikähaitari on jo laajentunut 20-65-vuotiaisiin. Vanhainkodissa yhdeksänkymppisenä sitä sitten jo katseleekin himoiten niitä kahdeksankymppisiä tyttösiä.

Tämä. Minusta joka ikäluokan ihmisissä on kauneutta, jos itsestä on pidetty huolta. On niitä arvokkaasti vanhenevia miehiä ja naisia ja jos ovat olleet nuorena viehättäviä, niin ovat sitä edelleen.

Normi taitaa kuitenkin olla lihominen siinä x iän jälkeen ja itsestään huolehtimisen lopettaminen.

Itse en ole ollut koskaan näin nätti kuin nyt lähes 30-vuotiaana. Kasvojen pyöreys on hävinnyt (olen ollut todellinen pallonaama, että nyt on jäljellä tyttömäisen sirot kasvot :D), iho on vihdoin parantunut aknesta ja olen fyysisesti paremassa kunnossa kuin koskaan. Vanheneminen ei pelota, mutta todellakin aion pitää itsestäni huolta niin kauan kun voin.

Kaksi lasta olen saanut, joten äitiys ei veltostuttanut.