Onko terapia hyödyllistä?

Pakko ne asiat jollekkin purkaa, koska perheelle ei voi niin sitten terapeutille

Vierailija kirjoitti:

Pakko ne asiat jollekkin purkaa, koska perheelle ei voi niin sitten terapeutille

Entä jos terapeutin kanssa ei klikkaa yhtään? Tai jos hän ei näe mitään ongelmaa, koska mun perhe oli hyvätuloinen (tosin ei silloin kun olin alle kouluikäinen) ja en kärsinyt nälästä yms.

Tai no... ihan liikaa jouduin kuuntelemaan vanhempien riitoja rahasta ja työpaikoista vaikka jälkikäteen ajateltuna ei meillä niin hätää ollut.

Jotenkin tunnen vaan niin paljon katkeruutta ja vihaa kaikista niistä riidoista, tappeluista, salailuista, lyömisistä, syyllistämisistä yms.

Ja just se raha, raha, raha. Itsekkin aloin teininä pohtimaan, että se on ainoa syy miksi en tehnyt itsestäni ilmoitusta. Siinä iässä olin jo oppinut välttelemään näitä tilanteita ja en halunnut harrastusteni loppuvan.

Veljestä oltiin joskus tehty lasu kun nähtiin mustelmat kaulassa. Sen jälkeen vanhemmat pimahti täysin ja pari kuukautta jouduin olemaan varovainen. Jotenkin ne sai puhuttua itsensä siitä ulos, mutta sen jälkeen aloin varomaan viranomaisia.

Se olisi ollut ihan varmaa, että jos olisin itse lasun tehnyt, että siitä olisi tullut vuosisadan riita.

Mun kohdalla ei, pahensi asioita. Pelkkää syyllistämistä siitä että en ollut tarpeeksi vahva kun sairastuin masennukseen vuosia jatkuneen kiusaaminen takia. 

Vasta sitten kun olet itse valmis näitä asioita käymään läpi, terapia on yleensä raskas kokemus, mutta sen avulla voidaan saada hyviä tuloksia aikaan, jopa mielialalääkitys voidaan joskus lopettaa terapian avulla.

Aina ei tarvitse terapiaa, voi alkaa myös avaamaan ajatuksiaan ensin vaikka kirjoittelemaan asioita itselleen ylös ja hiljalleen alkaa puhua kevyimmästä päästä jollekin ystävälle tai luottoihmiselle.

Kavereille kertominenkin auttaa, jos ei ole rahaa. Aika harvalla on ollut ns onnellinen, liikaa ylikorostettu, lapsuus. Kaikkien vanhemmat on tehny virheitä.

Minulle on. Huonoimpina kausina se on ainoa paikka missä noin ylipäätään puhun. Minulla ei ole ”läheisiä”. Jos päättäisin ”lähteä”, jättäisin jälkitervehdyksen vain terapeutilleni - hän tietäisi kuinka toimia.

Olen itse pienituloinen. Se, että hakeuduin terapiaan alun perin omalla kustannuksellani ja sittemmin Kelan kuntoutustuen avulla, on ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä. Olen aiemminkin ollut toimintakykyinen, mutta olen saanut paljon keinoja käsitellä sekä omia tunteitani että elämän ristiriitatilanteita. Menin alunperin juttelemaan äärimmäisen haastavan työtilanteen takia, mutta prosessin aikana törmäsin melko rankkoihin juttuihin, jotka liittyvät lapsuuteeni (kyselin sukulaiselta eräistä asioista prosessin aikana, ja sain vastauksia, joita en ollenkaan osannut odottaa - ei siis kyse mistään terapeutin syöttämistä jutuista).

Jos on varaa, mielestäni kannattaa hakeutua vaikka yksityiselle ja selvittää eri mahdollisuuksia sitä kautta. Eri terapiasuuntauksiin voi tutustua lukemalla, ja tutuilta voi kysyä suosituksia. Suhtautuminen terapiaan on ainakin omissa ympyröissäni hyvin positiivista. Vanhempi polvi kauhistelee edelleen.

Jos joutuisin nyt etsimään itselleni hoitavan psykiatrin, selvittäisin ainakin, että hän olisi myös pätevä psykoterapeutti. Varsinaisesta terapeutista tarkistaisin pätevyyden ja suuntauksen (niistäkin löytää tietoa netistä), ja sen, että synkkaa.

Onnea matkaan!

Riippuu siitä mitä asioita on. Itse täytyy etsiä vielä kunnon terapeutti jolla on oikeat menetelmät.

Nykyinenkään ei oikein auta.

Terapia voi olla pahinta mitä sinulle koskaan on sattunut. Se ei ole sitä että saisit puhuen purkaa, vaan todellisuudessa terapia on näytelmä joss kerrot ja kuvittelet purkavasi ja sitten terapeutti alkaa näyttelmään sitä leikkiä. Mutta sinulle ei kerrota että se on näytelmä tai leikki. KUn kuvittelet että mistäköhän tuokin tuon tietää, ja olet rakentava, rakentava, positiivinen ja näytät että osaat kommunikoida - lopuksi terapeutille ei kelpaa mikään. Mistään et saa positiivista palautetta. Varsinkin pyskodynaamisen tai analyyttisen huoneeseen kun astut sisälle, et voi tietää mitä siellä tapahtuu. Se on jotain missä huone pyörii ja sekoat lopullisesti, sinut lypsetään niin kuiviiin ja kuten narsisti varastaa sinun ominaisuutesi "terapeutti ottaa hyvät piirteesi talteen" ja provosoi sinut niin pahasti itsepuolustuksesi ja defenssiensi äärirajoille, että sekoat lopullisesti. 

Terapian tarkoitus ei ole hyvä - transferssi on samanlainen symbioosi kuin narsistin kanssa eläessäsi. Et koskaan tiedä kumpi on totta ja kumpi tarua, leikin tuntee vain terapeutti. SEKOAT! DYNAAMINEN JA ANLYYTTINEN OVAT NIIN SAIRAITA LEIKKEJÄ POTILAIDEN MIELELLÄ - jo Freud totesi, ettei nätä voi parantaa. Psykoanalyysi on tehty mielen tukimuksia varten - sillä varjolla, että kuvittelet että asia olisi sinua varten. Not. Työ tekee vapaaksi, tässä tapauksessa ei ainakaan. Olet lopuksi niin pahasti riippuvainen, ettet voi lopettaa - myyt asuntosi, autosi, kotis, eroat ja teet ihan mitä vain että väkivalta loppusi. Pelkäät terapeuttiasi enemmän kuin mitään ja kidutuksen jälkeen näet hänen suunpielissäsi virneen "tuntuuko pahalta". Tästä ymmärrät, että terapeutin duuni on tehdä sinut kituvaksi että lopuksi kidut ja huudat armoa. Itse luulin, että terapiassa oli tarkoitus harjoitella kommunikaatiota, en ravostunut en suuttunut, en provosoitunut. Kestin kidutuksen, hymyilin ja vastaisn että ei.. Ajattelin samalla, että terapeutti on sairas, ettei näe että samalla kun yritän purkaa traumaani silmäni pyörivät päässä kuin hedelmäpeli ja kuulen kuinka hoet "hyvä jumala hyvä jumala" - et edes itse ymmärrä mihin olet käyttänyt analyyttisen koulutuksen saamia kenojasi. Kasasin siitäkin itseni neljä viisi kertaa. Sen jälkeen tiesin, etten enään saa lapsen huoltajuutta ja seuraavan kerran kun aloitat "terapeuttiset toimesi" en enään selviä tästä. 

Toivottavasti luet tämän. Valitukseni on laitettu eteenpäin. Esimiehesi vastasi "psykodynaamisessa terapiassa voi käydä näin" Teitä ei edes kiinnosta, teillä on teoria jonka mukaan ihminen parannettaan. Minusta kokemuksessa ei ollut mitään parannettavaa. Kerään vain voimani että kerron kokon maailmalle, mitä terapia voi pahimmillaan olla. 

"Toivottavasti luet tämän. Valitukseni on laitettu eteenpäin. Esimiehesi vastasi "psykodynaamisessa terapiassa voi käydä näin" Teitä ei edes kiinnosta, teillä on teoria jonka mukaan ihminen parannettaan. Minusta kokemuksessa ei ollut mitään parannettavaa. Kerään vain voimani että kerron kokon maailmalle, mitä terapia voi pahimmillaan olla."

Tosin luulen, ettei sinua edes kiinnosta. Olet käynyt pitkän psykoanaalyyttisen terapian päästäksesi tähän pisteeseen jossa sinut on parannettu. Todellisuudessa olet menettänyt realiteetin, uskot ainoastaan Freudin hömppään mielen rakenteista. Miten itken kun luen tieteellisiä artikkeleita ihmisen mielestä mihin hoito perustuu, se on yksioikoista ja nekin yritykset missä yritetään kehittää teoriaa ovat lähinnä ontuvia kokonaisuuksia, joihin suurudenhullut "Mielen tutkijat" altistavat potilaansa vain todistaakseen teoriansa oikeaksi. 

Totuus on, että se teoria tapahtuu aina siinä mitä teette! Lähes joka ikininen kerta, miten toimitte te AIHEUTATTE SEN!! Psykodynaaminen teoria tuottaa mitä olettaa! Mutta sairanta on, että se on koulutettu ymmärtämään että ihmisen mieli toimisi aina muka niin.. Mutta totuus on, että psykodyynamisessa teoriassa saadaan mieli toiminaan näin. 

Ja ne jotka eivät vielä tiedä  mitä tämä tarkoittaa - good luck! Mä toivon, että ko teorian pariin näiden kirjoituksen jälkeen hakeutuu niitä ja ehkäpä toisiajattelijoita. Niitä, jotka haastavat sen psykoanalyyttistä teoriaa tehtailevan terapeutin pois todellisuudesta minkä kuvittelee todeksi. Se totuus ei ole siellä missä luulette!!