Perintö voi olla suurikin rasite? Jos perin yhden perähikiän omakotitalon Itä-Suomesta, niin tuskin saan myytyä sitä.
Kuolinpesän kiinteää omaisuutta arvioidaan perintöverotuksessa ja arvioidusta arvosta joutuu maksamaan perintöveron, vaikka kohdetta ei ole edes myyty. Jos asia on näin, perintöverotushan voi olla todella petollinen perillisille. Voihan olla ettei kohdetta saada myytyä ja muutettua rahaksi, mutta silti valtio vaatii perintöveron maksua. Hullu on suomalainen järjestelmä! Onko muilla kokemusta hankalista tilanteista, missä perintö on muodostunut taakaksi ja kulueräksi?
Kommentit (42)
Luopuminen on pätevä vain jos luopuu _koko_ perinnöstä ja sen jakamisesta. Tietenkin.
Eihän sitä nyt voi vaan napsia rusinoita pullasta ja ottaa rahat ja arvoesineet, mutta jättää homeröttelö ja jätekasat muille perijöille.
Minun isovanhemmat muuttivat omalta tilaltaan pois kirkonkylään, kun eivät enää jaksaneet asua tilallaan.
Se laitettiin heti myyntiin ja meni n 10 v ennen kuin kauppa kävi.
Tämä oli kiva meille kaikille, sillä päästiin aina käymään mummolassa ja isovanhemmat lähtivät mielellään mukaan. Olivat joskus öitäkin.
Kirkonkylän asuntoa ei sitten ollut yhtään kiva myydä, koska oli rivitalo ja yhtiövastike pyöri koko ajan.
Isovanhemmat olivat jo kuolleet tässä vaiheessa.
Ainoa järkevä ratkaisu oli laittaa asunto vuokralle. Yhtiövastike oli 400 e, vuokra 450 e. Opiskelija siihen muutti ja sopimuksessa oli asunto on koko ajan myynnissä.
Kävikin tosi hyvä tuuri, vuokralainen asui koko opiskelun ajan siinä ja kun viimeisiä kuukausia vietiin, vuokralainen oli jo ilmoittanut muuttaa pois, asunto meni.
Ystäväni lapsuudenkoti on ihan metsän keskellä. Maa on ns arvokasta, mutta eipä sille ostajia ole. Talo oli myynnissä pari vuotta, ei ketään edes kiinnostanut. Palokunta harjoitteli tulollaan, sytyttivät sen palamaan ja maa istutettiin täyteen puita. Lähialueen metsänhoitolaitos vai mikä se onkaan nimeltään , pitää metsästä huolta.
Aikaa vaatii ja päätöksiä.