En pysty rakastumaan miehiin ja se tekee surulliseksi

Olen nuori parikymppinen kasvukipuinen lesbo. Harrastusten kautta oon tutustunut useisiin ihaniin miehiin jotka paperilla ovat täydellistä aviomiesmateriaalia. Miehiä joista moni vois tehdä musta maailman onnellisimman tyttöystävän tai jopa aviovaimon jos olisin hetero mut just siinä on ongelma.

Toisena ongelmana asun opiskelujen vuoksi pienellä paikkakunnalla jossa tunnutaan tietävän kaikki kaupungin lesbot etunimeltä. Oon surullinen noiden sinkkuna olevien miesten puolesta koska he haluavat vakavan suhteen ja oon surullinen omasta puolesta koska oon niin yksin. Olisin onnellisempi heterona ja elämä vaikuttaa olevan helpompaakin heteronaisena.

Opiskelut kestää useita vuosia eikä täältä mulle kumppania löydy. Oon niin yksin ja huonoina päivinä niinkuin tänään mua suututtaa mun suuntautuminen kun en mä tätä ole valinnut tai halunnut. Naiset on ihania mut mä olen niin yksin kaikkien heteroiden keskellä. Olin reilun vuoden sinkkuna kun muutin tänne ja siks uskalsin hakea pienelle paikkakunnalle kun sillon sinkkuus ei ollu ongelma enkä vielä sillon tiennyt miten paha ja vaikee stigma pienellä paikkakunnalla lesbous voi olla vielä vuonna 2019. On mulla ystäviä ja ihania ystäviä onkin mut mä kaipaan jotain enemmän. Oon aina ollut avoin mut täällä en saa happea.

Haluan pois mut järki hanaa siinä vastaan enkä tiedä mitä tehdä? Mun oli vaikee päästä kouluun kun en ole lahjakkain kirjallisissa aineissa niin ei onnistu ihan tosta vaan koittaa päästä opiskelemaan isoon kaupunkiin ja haluun valmistuakin joskus ja alkaa työelämään. Apua.