Lue keskustelun säännöt.
Isovanhempien järjetön riita - teini pelästyi
Kaksosten mamma
20.06.2019 |
Lapseni ovat jo teini-ikäisiä ja käyvät suhteellisen harvoin isovanhempiensa luona, ehkä 3-4 krt vuodessa ja silloin n. 2-3 yötä kerrallaan. Olin tyttäreni kanssa vanhempieni luona hiljattain. Meidän oli tarkoitus olla siellä kaksi yötä, mutta lähdimme ensimmäisen yön jälkeen kotiin. Vanhemmilleni tuli ihan jäätävä riita ja tilanne äityi siihen pisteeseen, että isäni karhui täyttä kurkkua. Riidan aihe oli sinänsä ihan mitätön, ainakin näin sivullisen korvaan, tyyliin väärään paikkaan jätetyt oksat, kun oli juuri haravoitu tms.
Olen itse joutunut elämään erittäin riitaisten vanhempieni kanssa lapsuuteni ja toimimaan milloin erotuomarina, milloin terapeuttina ja milloin missäkin roolissa, joka ei lapselle kuulu. En halua, että omat lapseni altistuvat kyseiselle toiminnalle yhtään. En ymmärrä miksi äitini tarvitsi sivaltaa niistä oksista, enkä myöskään ymmärrä miksi isäni reaktio on tyyliä tsunami. He ovat olleet naimisissa kohta 50 vuotta, niin kyllähän siinä kumpikin tietää syy-seuraus-suhteet ja mikä johtaa mihinkin. Olen äärimmäisen pettynyt, että he eivät voi edes lapsenlapsensa takia hillitä itseään muutamaksi päiväksi. Tärkeintä on aina heidän tunteet ja heidän pettymykset ja heidän sitä ja tätä.
Tyttäreni on kiltti, kiva ja hyvin avulias. Tiedän, että hänen tuloaan oli kovasti odotettu ja häntä passattiin ja pyrittiin tekemään hänen mieluista ruokaa jne. Vanhempani kyllä pitävät hänestä kovasti, mutta siltikään eivät pysty hillitsemään itseään ja reaktioitaan. Jos vaikka olisivat edes hieman vieraskoreita, niin sekin kelpaisi.
Lähdimme kotiin heti riidan jälkeen. Tyttäreni itki koko alkumatkan ja sanoi, että tollainen tappelu on tosi pelottavaa. Lisäksi hän ihmetteli, että miksi isovanhemmat ovat yhdessä, kun heidän suhteensa on noin riitaisa. Riitatilannetta käsiteltiin melkein koko ajomatka. Kyse ei tosiaankaan ole mistään pikkukinasta tai normaalista eri mielisyydestä tms., vaan ihan karmeasta huudosta, missä kiroillaan ym.
Välillä heidän kanssaan menee ihan mukavastikin, mutta ikääntymisen myötä nämä hallitsemattomat riitelyt ovat todella paljon lisääntyneet myös muiden läsnäollessa. Mietin vain, että mitähän tässä pitäisi jatkossa tehdä. Jos sinne menee, niin on ihan herran hallussa tuleeko järjetön riita vai meneekö kaikki suht ok. Selkeästi mikään puhuminen tai sopiminen auta, koska he eivät pysty hillitsemään itseään riitatilanteen tullen.
Onko muilla kokemuksia vastaavasta ja miten olette toimineet?
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat isovanhempani tappelivat aina kovaäänisesti( eivät käyttäneet alkoholia). Minusta se oli tosi pelottavaa, mummo oli ukkia fyysisesti vahvempi ja nuorempi ja saattoi riuhtoa tätä. Se on päällimmäinen muisto isovanhemmilla käynneistä vaikka olin heille selvästi tärkeä ja hemmottelivatkin minua. Isäni vei mua sinne ja yhäkin ihmettelen eikö tajunnut millaisia vanhempansa olivat. Ei varmaankaan uskaltanut sanoa heille mitään. Enkä minä isälle joka oli aika ankara kasvattaja.
Mitä ajattelet siitä kaikesta nyt? Koitko olosi turvattomaksi isovanhempiesi luona?
Itse asiassa kaikki oikeastaan tiivistyy mummooni, hän käyttäytyi muutenkin pelottavasti ja häiriintyneesti kun olin hänen kanssaan mökillä kaksin, kertoi tosi pelottavia ja outoja juttuja. Mielenterveysongelmia, hoitamattomia sellaisia. Hänestä liikkui monenlaista tarinaa ihan nuoruudestaan saakka. Mutta eihän kukaan silloin lasta kuunnellut, isovanhemmat ja mummot nostettiin korokkeelle. Sinä löydät varmasti keinot kuulla lastasi ja olla hylkäämättä vanhempiasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, mä haluaisin kysyä sulta, että vuosien kärsimystesi jälkeen, olet kuitenkin altistanut omat lapsesi noille raivopäille, vuosia jo, niin miksi vasta nyt heräät pähkimään, että mitä tehdä? Et sä pysty muuttamaan menneitä, et edes lastesi osalta, vaikka väität, ettet halua heidän kokea niitä järjettömiä tappeluita, niin hehän ovat niitä jo kokeneet ihan liian pitkään.
Tätä mä en vaan oikein voi tajuta, että miksi kuitenkin altistetaan omat lapset sille samalle paskalle, mistä on itse aina kärsinyt, ja mahdollisesti traumatisoitunutkin.
Eivät ole. Ne ovat olleet hyvin satunnaisia niissä kohtaamisissa, mitä meillä on ollut. Tapaamisista on ollut 85 % hyvää koko lasten elämän aikana. Vanhempani ovat myös hyvin lämpimiä ja auttavaisia ihmisiä. Voi kuulostaa oudolta, mutta näin on. Näitä lasten nähden tapahtuneita purkauksia on loppupelissä hyvin vähän, mutta silti mietin, että mitkä arvet niistä jää.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat isovanhempani tappelivat aina kovaäänisesti( eivät käyttäneet alkoholia). Minusta se oli tosi pelottavaa, mummo oli ukkia fyysisesti vahvempi ja nuorempi ja saattoi riuhtoa tätä. Se on päällimmäinen muisto isovanhemmilla käynneistä vaikka olin heille selvästi tärkeä ja hemmottelivatkin minua. Isäni vei mua sinne ja yhäkin ihmettelen eikö tajunnut millaisia vanhempansa olivat. Ei varmaankaan uskaltanut sanoa heille mitään. Enkä minä isälle joka oli aika ankara kasvattaja.
Mitä ajattelet siitä kaikesta nyt? Koitko olosi turvattomaksi isovanhempiesi luona?
Itse asiassa kaikki oikeastaan tiivistyy mummooni, hän käyttäytyi muutenkin pelottavasti ja häiriintyneesti kun olin hänen kanssaan mökillä kaksin, kertoi tosi pelottavia ja outoja juttuja. Mielenterveysongelmia, hoitamattomia sellaisia. Hänestä liikkui monenlaista tarinaa ihan nuoruudestaan saakka. Mutta eihän kukaan silloin lasta kuunnellut, isovanhemmat ja mummot nostettiin korokkeelle. Sinä löydät varmasti keinot kuulla lastasi ja olla hylkäämättä vanhempiasi.
Ymmärrän. Kun itse olin nuori, niin lasta ei tosiaankaan kuunneltu. Tai ehkä kuunneltiin, mutta vähän pistettiin höpö höpö -laariin. Minä olin molemmilla isovanhemmilla lapsena/teininä paljonkin ja koskaan en kokenut turvattomuutta. Toki siellä vähän joskus kinattiin, mutta en kokenut pientä epämukavuutta suurempaa.
Kurjaa, että olet joutunut kokemaan noin ikäviä juttuja. Oletko tänä päivänä uskaltanut kertoa isällesi, mitä koit ja tunsit silloin?
ap
Kurjaa, että olet joutunut kokemaan noin ikäviä juttuja. Oletko tänä päivänä uskaltanut kertoa isällesi, mitä koit ja tunsit silloin?
ap[/quote]
Isä kuittaa kaikki puheet vanhemmistaan sillä, että nämä olivat sodan kokeneita, kovasti työtä tehneitä jälleenrakentajia jotka mahdollistivat lapsilleen luokkaretken parempaan elämään. Ei heitä sovi arvostella.
Outoa että isovanhemmat eivät osaa säilyttää arvokkuuttaan lapsenlasten edessä. Omakin anoppi vuodattaa jo 10v tytölle kaikki ihmissuhdepohdintansa eli pitää uskottunaan itseään 70v nuorempaa ihmislasta. Ja lapsihan kuuntelee hartaana mummon köökkipsykologiaa.
Kuulostaa ihan samalta kun omat vanhempani, tosin itse en koe että olisin näistä riidoista traumatioistunut. Ärsyttävää se oli ja mielestäni tosi noloa, vannoin etten ikinä itse huuda kumppanille ja siitä olen onnistunut pitämään kiinni.
Omille lapsilleni olen kyllä kertonut, että on ok että tulee epämukava olo ja silloin saa aina mennä pois tai mennä sanomaan mummille ja vaarille että hei nyt loppu. Hyvin ovat vanhempani oppineet hillitsemään riitojaan lapseni ympärillä ja poika taas ei ole ollut riidoista moksiskaan, kunhan olemme niistä aina keskustelleet. Hänelle on opetettu, ettei ole oikein huutaa noin tai sanoa rumasti, mutta myös aikuiset tekevät virheitä välillä kun kiehuu yli. On myös aina opetettu ja keskusteltu ettei pidä ikinä hyväksyä tuollaista käytöstä toiselta koska se on väärin. Hyvin on tähän asti mennyt, poika viihtyy isovanhemmillaan ja he ovat oikeasti oppineet hillitsemään riitoja ja rauhoittumaan nopeasti.
Missä lukutaito? Ap kirjoitti olevansa pian 50. Lapset on siis tehty noin 30-35-vuotiaana. En nyt sanoisi ihan mummoikäiseksi kolmekymppistä.