Lue keskustelun säännöt.
Isovanhempien järjetön riita - teini pelästyi
Kaksosten mamma
20.06.2019 |
Lapseni ovat jo teini-ikäisiä ja käyvät suhteellisen harvoin isovanhempiensa luona, ehkä 3-4 krt vuodessa ja silloin n. 2-3 yötä kerrallaan. Olin tyttäreni kanssa vanhempieni luona hiljattain. Meidän oli tarkoitus olla siellä kaksi yötä, mutta lähdimme ensimmäisen yön jälkeen kotiin. Vanhemmilleni tuli ihan jäätävä riita ja tilanne äityi siihen pisteeseen, että isäni karhui täyttä kurkkua. Riidan aihe oli sinänsä ihan mitätön, ainakin näin sivullisen korvaan, tyyliin väärään paikkaan jätetyt oksat, kun oli juuri haravoitu tms.
Olen itse joutunut elämään erittäin riitaisten vanhempieni kanssa lapsuuteni ja toimimaan milloin erotuomarina, milloin terapeuttina ja milloin missäkin roolissa, joka ei lapselle kuulu. En halua, että omat lapseni altistuvat kyseiselle toiminnalle yhtään. En ymmärrä miksi äitini tarvitsi sivaltaa niistä oksista, enkä myöskään ymmärrä miksi isäni reaktio on tyyliä tsunami. He ovat olleet naimisissa kohta 50 vuotta, niin kyllähän siinä kumpikin tietää syy-seuraus-suhteet ja mikä johtaa mihinkin. Olen äärimmäisen pettynyt, että he eivät voi edes lapsenlapsensa takia hillitä itseään muutamaksi päiväksi. Tärkeintä on aina heidän tunteet ja heidän pettymykset ja heidän sitä ja tätä.
Tyttäreni on kiltti, kiva ja hyvin avulias. Tiedän, että hänen tuloaan oli kovasti odotettu ja häntä passattiin ja pyrittiin tekemään hänen mieluista ruokaa jne. Vanhempani kyllä pitävät hänestä kovasti, mutta siltikään eivät pysty hillitsemään itseään ja reaktioitaan. Jos vaikka olisivat edes hieman vieraskoreita, niin sekin kelpaisi.
Lähdimme kotiin heti riidan jälkeen. Tyttäreni itki koko alkumatkan ja sanoi, että tollainen tappelu on tosi pelottavaa. Lisäksi hän ihmetteli, että miksi isovanhemmat ovat yhdessä, kun heidän suhteensa on noin riitaisa. Riitatilannetta käsiteltiin melkein koko ajomatka. Kyse ei tosiaankaan ole mistään pikkukinasta tai normaalista eri mielisyydestä tms., vaan ihan karmeasta huudosta, missä kiroillaan ym.
Välillä heidän kanssaan menee ihan mukavastikin, mutta ikääntymisen myötä nämä hallitsemattomat riitelyt ovat todella paljon lisääntyneet myös muiden läsnäollessa. Mietin vain, että mitähän tässä pitäisi jatkossa tehdä. Jos sinne menee, niin on ihan herran hallussa tuleeko järjetön riita vai meneekö kaikki suht ok. Selkeästi mikään puhuminen tai sopiminen auta, koska he eivät pysty hillitsemään itseään riitatilanteen tullen.
Onko muilla kokemuksia vastaavasta ja miten olette toimineet?
Kommentit (46)
Tutulta kuulostaa. Tiedän monia pariskuntia, jotka ovat olleet naimisissa 40, jopa 50 vuotta ja aina riidelleet. Mikään ei muutu, vaikka ikää tulee ja vointi heikkenee.
Lapsille tällainen on hyvin traumatisoivaa niin kuin sinullekin on ollut. Miten oletkin selvinnyt lapsena ja nuorena?
Olet ihana äiti, kun veit lapsesi turvaan ja tyttäresi sai itkeä ja puhua pelottavasta kokemuksestaan. Sinun on suojeltava itseäsi ja lapsiasi.
Vanhemmillasi on isoja ongelmia impulssien ja tunteiden säätelyn kanssa. He eivät ehkä juurikaan pysty muuttumaan.
Olisi kyllä hyvä, jos pystyisit kertomaan vanhemmillesi, että heidän suloinen lapsenlapsensa pelkäsi kovin ja itki autossa. Arvostan paljon, että olet pystynyt katkaisemaan tuon tuhoisan käyttäytymismallin omalla kohdallasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos riitoja on usein, voi tosiaan olla kyse alkavasta muistisairaudesta tms. Miten sopiminen, saavatko myös sovittua riitansa?
Sitten tulee vielä mieleen sellainen asia, että riidelläänkö teidän perheessä? Riidellään ja sovitaan?
Kerrot kasvaneesi riitaisassa perheessä, onko tämä saanut aikaan sen, ettei teidän perheessä riidellä?
Enkä nyt tarkoita, että pitäisi riidellä riitelemisen vuoksi, vaan sellaista normaalia tunteiden näyttämistä, riitaakin, jossa voidaan jopa huutaakin. Ja sitten sovitaan.
Mielestäni ei ole yhtään huono asia, että lapsi näkee kotonaan sellaista "normaalia" riitelyä, ja sitten myös sopimista. Koska ennemmin tai myöhemmin tällaiseen elämässään törmää, niin ei pelästyisi sitä sitten niin kamalasti.
Osaavatko isovanhempani sopia? Jäikö teiniltä nyt tuo sopiminen näkemättä?
Kuulostaa vähän siltä, että sä toivot vanhempiesi olevan erilaisia, välittävämpiä (että edes lapsenlapsensa takia hillitsisivät itsensä). Ikävä kyllä he eivät ole sellaisia. Sun täytyy surra se pois, ettet saanut sellaisia vanhempia kuin olisit tarvinnut ja ansainnut.
Kuulostaa siltä, että vanhemmillasi on tai ainakin tulossa Alzheimerin sairaus, dementia tai jokin muistisairaus.
Ja alkuvaiheiseessa oireisiin kuuluu ärtyneisyys, toisen syyttely, itsehillinnän alentuminen, riidanhaluisiin jne
Ja ihminen ei tee tätä pahuuttaan tai halu olla ilkeä ja sairauden alkuvaiheessa kärsivät siitä itsekin.
Kiitos lohduttavista sanoista. Minä toki olen traumatisoitunut lapsuudestani. Olen kohta 50v ja ei ne lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden tapahtumat unohdu täysin koskaan. Olen varmasti liiankin empaattinen niille ketä rakastan. Olen päättänyt, että omille lapsilleni en sitä taakkaa enää siirrä. Jos vanhempani eivät pysty käyttäytymään edes jossain rajoissa, niin sitten heidän täytyy olla ilman lastansa ja lapsenlapsiansa. Se tuntuu tosi surulliselta, kun kuitenkin on myös paljon niitä hyviä hetkiä heidän kanssaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa vähän siltä, että sä toivot vanhempiesi olevan erilaisia, välittävämpiä (että edes lapsenlapsensa takia hillitsisivät itsensä). Ikävä kyllä he eivät ole sellaisia. Sun täytyy surra se pois, ettet saanut sellaisia vanhempia kuin olisit tarvinnut ja ansainnut.
Olet varmasti ihan oikeassa. Olen vain aina halunnut yrittää ja antaa uuden mahdollisuuden. Ehkä nyt on aika hyväksyä, että mahdollisuuksia on annettu, mutta niihin ei ole tartuttu. Ei ehkä pahuudesta käsin vaan kyvyttömyydestä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että vanhemmillasi on tai ainakin tulossa Alzheimerin sairaus, dementia tai jokin muistisairaus.
Ja alkuvaiheiseessa oireisiin kuuluu ärtyneisyys, toisen syyttely, itsehillinnän alentuminen, riidanhaluisiin jne
Ja ihminen ei tee tätä pahuuttaan tai halu olla ilkeä ja sairauden alkuvaiheessa kärsivät siitä itsekin.
Tämäkin on mahdollista. Riitoja on tosiaan ollut aina ja ne ovat olleet ihan karmeita. Useimmiten ne on kuitenkin kätketty ulkopuolisilta. Nykyään itsehillintä on tasoa nolla.
Vaikka kysymys olisi sairaudesta, niin mitä mitä sille asialle voi tehdä? Eivät he ymmärrä, että itsehillinnän puute voi olla sairauden alku. He luulevat voivansa oikein mainiosti. Eivät syö mitään lääkkeitä ja ovat aika aktiivisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat isovanhempani tappelivat aina kovaäänisesti( eivät käyttäneet alkoholia). Minusta se oli tosi pelottavaa, mummo oli ukkia fyysisesti vahvempi ja nuorempi ja saattoi riuhtoa tätä. Se on päällimmäinen muisto isovanhemmilla käynneistä vaikka olin heille selvästi tärkeä ja hemmottelivatkin minua. Isäni vei mua sinne ja yhäkin ihmettelen eikö tajunnut millaisia vanhempansa olivat. Ei varmaankaan uskaltanut sanoa heille mitään. Enkä minä isälle joka oli aika ankara kasvattaja.
Appivanhempani alkoivat yhtäkkiä riitelemään paljon ja oli ihan käsiksi käymistäkin ja sitten selvisi että anopilla on dementia. Nyt on sitten rauhoittunut tilanne kun on lääkkeet ja appi tietää että anoppi ei tahallaan lietso riita ja osaa olla välittämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omat isovanhempani tappelivat aina kovaäänisesti( eivät käyttäneet alkoholia). Minusta se oli tosi pelottavaa, mummo oli ukkia fyysisesti vahvempi ja nuorempi ja saattoi riuhtoa tätä. Se on päällimmäinen muisto isovanhemmilla käynneistä vaikka olin heille selvästi tärkeä ja hemmottelivatkin minua. Isäni vei mua sinne ja yhäkin ihmettelen eikö tajunnut millaisia vanhempansa olivat. Ei varmaankaan uskaltanut sanoa heille mitään. Enkä minä isälle joka oli aika ankara kasvattaja.
Mitä ajattelet siitä kaikesta nyt? Koitko olosi turvattomaksi isovanhempiesi luona?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Appivanhempani alkoivat yhtäkkiä riitelemään paljon ja oli ihan käsiksi käymistäkin ja sitten selvisi että anopilla on dementia. Nyt on sitten rauhoittunut tilanne kun on lääkkeet ja appi tietää että anoppi ei tahallaan lietso riita ja osaa olla välittämättä.
Olivatko he sopuisia aikaisemmin ja sitten ikääntymisen myötä vasta alkoi riitely?
ap
Samantyyppistä myös omassa lapsuuden perheessä. Lapsi ei yövy siellä koskaan yksinään, muutenkin yövymme Max 1 yö tai käymme vain päivääkään, matkaa 300 km.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, mä haluaisin kysyä sulta, että vuosien kärsimystesi jälkeen, olet kuitenkin altistanut omat lapsesi noille raivopäille, vuosia jo, niin miksi vasta nyt heräät pähkimään, että mitä tehdä? Et sä pysty muuttamaan menneitä, et edes lastesi osalta, vaikka väität, ettet halua heidän kokea niitä järjettömiä tappeluita, niin hehän ovat niitä jo kokeneet ihan liian pitkään.
Tätä mä en vaan oikein voi tajuta, että miksi kuitenkin altistetaan omat lapset sille samalle paskalle, mistä on itse aina kärsinyt, ja mahdollisesti traumatisoitunutkin.
Vierailija kirjoitti:
Voivat toki vierailla meillä ja silloin ei tule hallitsematonta riitaa. Tosin isovanhemmat ovat kohta 80, niin ajastaan heidän autolla ajelu jää.
ap
Miten vanhempasi voivat olla noin vanhoja, jos kerta sinun lapsetkin ovat vasta teini-ikäisiä? Ootteko kaikki tehneet lapset joskus mummo/pappaikäisinä? Eli sinäkin lähentelet kuuttakymppiä jo vai? Aika kamalaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Appivanhempani alkoivat yhtäkkiä riitelemään paljon ja oli ihan käsiksi käymistäkin ja sitten selvisi että anopilla on dementia. Nyt on sitten rauhoittunut tilanne kun on lääkkeet ja appi tietää että anoppi ei tahallaan lietso riita ja osaa olla välittämättä.
Olivatko he sopuisia aikaisemmin ja sitten ikääntymisen myötä vasta alkoi riitely?
ap
Joo olivat. Eikä anoppi ole ollut millään tavalla väkivaltainen aikasemmin.
Miksi vanhempasi eivät saa näyttää tunteitaan? Täällä moneen kertaan taputellaan päähän, kun joku kertoo hermostuneensa taaperoon ja huutaneensa tälle. Silloin sanotaan, että lapsen on hyvä nähdä tunteita, kyllä maailmaan ääntä mahtuu.
Miksi isovanhemmilla ei saisi olla riitaa, jonka teini näkee ja kuulee? Normaalia elämää tuossa perheessä, ei hävettävää, ei laitonta. Kulissiliittohan sellainen on, jossa joutuu tunteita ja sanomisia panttaamaan, kun perhe on paikalla.
Olisit iloinen, että vanhempasi vielä välittävät toisistaan niin paljon, että riitelevät. Se sopu on sitten sitäkin makeampi! Ei riitely ja huutaminen ole vain 30v ikäisten etuoikeus.
Ja jos oma teinisi tuosta pelästyy, niin on syytä kysyä, millaisessa lannistavassa ilmapiirissä hän on joutunut kasvamaan.
Vierailija kirjoitti:
"karhui"? xD
Niinpä, onko siellä jotakin villieläimiä?
Vierailija kirjoitti:
Miksi vanhempasi eivät saa näyttää tunteitaan? Täällä moneen kertaan taputellaan päähän, kun joku kertoo hermostuneensa taaperoon ja huutaneensa tälle. Silloin sanotaan, että lapsen on hyvä nähdä tunteita, kyllä maailmaan ääntä mahtuu.
Miksi isovanhemmilla ei saisi olla riitaa, jonka teini näkee ja kuulee? Normaalia elämää tuossa perheessä, ei hävettävää, ei laitonta. Kulissiliittohan sellainen on, jossa joutuu tunteita ja sanomisia panttaamaan, kun perhe on paikalla.
Olisit iloinen, että vanhempasi vielä välittävät toisistaan niin paljon, että riitelevät. Se sopu on sitten sitäkin makeampi! Ei riitely ja huutaminen ole vain 30v ikäisten etuoikeus.
Ja jos oma teinisi tuosta pelästyy, niin on syytä kysyä, millaisessa lannistavassa ilmapiirissä hän on joutunut kasvamaan.
En ole AP, mutta elänyt samanlaisessa perheessä. Muiden riitoja on äärettömän raskas kuunnella, äiti koko ajan henkisesti isän kimpussa.
Toki on mahdollista, että jotain vanhenemiseen liittyvää häikkääkin olisi. Onhan heillä kummallakin myös muistin kanssa vähän ongelmia, mutta ei mitään kovin pahoja vielä.
Kyse ei ole pelkästään isäni mylvimisestä vaan myös äitini jäätävästä piikittelystä, joka sivaltaa, osuu ja uppoaa ja sitten isäni reaktiosta siihen. Toisaalta he ovat varmasti tavallaan myös tottuneet tohon tapaan elää. Toinen kettuilee aikansa ja sitten toinen räjähtää. Siitä toinen hiljenee ja sitten on mykkäkoulua aikansa ja sitten taas vähän parempaa hetken.
ap