Lue keskustelun säännöt.
Olen lähes jatkuvasti epämukavuusalueellani perheenäitinä
En nauti juuri mistään perheenäitiyteen kuuluvista tehtävistä, vaan lähinnä vain stressaannut niistä enemmän tai vähemmän koko ajan. Lasten juttujen seuraaminen on mielekästä yleensä, mutta suorastaan vihaan kaikkia kotitöitä ja kaipaisin todella paljon omaa aikaa ja rauhaa ihan vain olla ja mietiskellä SEKÄ omaa aikaa myös harrastaa tavoitteellisesti jotain sekä tavata ystäviä.
Lisäksi harmittaa usein se, miten arjen stressi (perhe-elämä) ja aikapula tuntuu tappavan parisuhderomantiikan ja seksiä on monta kertaa vähemmän kuin haluaisin.
Herääkö kellään jotakin järkevää ideaa miten elämänlaatua voisi oikeasti parantaa tällaisista lähtökohdista?
Ihan oman mainintansa ansaitsee vielä se, että minulle on aivan ehdottoman tärkeää pitää paino tietyissä lukemissa ja muutenkin panostaa ulkonäkööni, mikä sekin tuntuu ajan ja rauhan puutteen takia usein todella haasteelliselta ja olen kausittain sortunut epäterveellisiin elintapoihin ihan vain väsymyksen ja ahdistuneisuuden takia,
mistä seuraa hirveä morkkis kun huomaan vyötärön levinneen (tilapäisesti).
Kommentit (349)
Vanhemmuudessa käy läpi oman lapsuuden kehitysvaiheita ja tunteita. Vauva-aikana elin omituisessa pehmeässä kuplassa. Lapsen kasvaessa vanhempi kasvaa mukana.
Tykkäsin istua hiekkalaatikon reunalla ja haaveilla :) Tai oikeammin olla tekemättä paljon mitään muuta kuin hiekkakakkuja ja kaivaa ratoja hiekkaan.
Ei vanhemmuus mitään rakettitiedettä ole tosiaan. Pikkulapsiaika on vähän sellaista aivot narikkaan aikaa.
Välillä olen tuntenut tästä hämmennystä, kun ei ole ollut aikaa seurata uutisia ja ajatukset ovat pyörineet vain lapsessa.
Kai se on tarkoitettu, että vanhemmuus tekee ihmisestä pehmeän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jo se olisi valtava palannus jos saisin kehitettyä itsekuria sen verran, etten koskaan sortuisi stressin takia herkuttelemaan tai juomaan, niin ulkonäkö ja vaatekoko pysyisivät varmemmin kunnossa ja olisin tyytyväisempi itseeni tässäkin elämäntilanteessa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Meillä on lapsen kanssa voimakas yhteys: kun lapsi oppii jonkin uuden taidon, mikä opin myös. Sinä päivänä, kun lapsi oppi kävelemään, lähdin juoksulenkille, mitä en ole tehnyt kymmeneen vuoteen.
Silloin kun lapsi oppi sukeltamaan, minä opin sen myös samana päivänä.
Sama koskee piirtämistä, laulamista yms. Melkein joka päivä jotain uutta.Tämä on jännittävää.
Toimii myös toisinpäin. Jos olen iltapäivällä ollut rankassa hikijumpassa, päiväkodin tädit ovat raportoineet, että lapsi on ollut ihmeellisen energinen juuri klo 15 aikaan. Siis hyppinyt ja tanssinut ja ottanut juoksuspurtteja.
Omituista. Vanhemmalla ja lapsella on sidos.
Ei aina ole taikakeinoa syödä kakku ja säästää se. Lapsiperheen vanhemmalla on väistämättä vain vähän vapaa-aikaa, jos ei ole varaa ostaa apua - tai jos ei laiminlyö lapsia. Kuten joku sanoi, arvovalinta.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuudessa käy läpi oman lapsuuden kehitysvaiheita ja tunteita. Vauva-aikana elin omituisessa pehmeässä kuplassa. Lapsen kasvaessa vanhempi kasvaa mukana.
Tykkäsin istua hiekkalaatikon reunalla ja haaveilla :) Tai oikeammin olla tekemättä paljon mitään muuta kuin hiekkakakkuja ja kaivaa ratoja hiekkaan.
Ei vanhemmuus mitään rakettitiedettä ole tosiaan. Pikkulapsiaika on vähän sellaista aivot narikkaan aikaa.
Välillä olen tuntenut tästä hämmennystä, kun ei ole ollut aikaa seurata uutisia ja ajatukset ovat pyörineet vain lapsessa.
Kai se on tarkoitettu, että vanhemmuus tekee ihmisestä pehmeän.
Ei vanhemmuus kyllä ihmisestä mitään automaattisesti tee. Itse olen ollut puistossa kännykällä tai jumpannut. Enimmäkseen. Aikaa on aina siihen, mihin sitä haluaa käyttää, edes vähän. Ongelma jonka haluaisin korvata on se, että oppisin juostavuutta (suhteessa perheeseen) omien tavoitteideni kanssa ja että oppisin arvostamaan vanhemmuutta enemmän. Vanhemmuus kun ei edes ollut nuorena tavoitteeni eikä haaveeni, vaan enemmän miehen, joka onkin panostanut asiaan enemmän tai ainakin paljon. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiys = ihan oma arvovalinta.
Niin on tietysti. Minua kiinnostaa eniten se, miten kaltaiseni tyyppiset muut äidit kestävät tätä edes suht järjissään. Ja kun itse äitiyteenkin liittyy jatkuvaa suorituspainetta ja vertailua, ärsyttää äidit jotka selvästi elävät lasten kautta ja omasta itsestä huolehtiminen jää ihan retuperälle. Eikä varmasti edesauta parisuhdeonnekaan se. Tai ehkä on miehiä joita ei yhtään kiinnosta miltä nainen näyttää, kunhan on reikä. Ap
Ei ne miehetkään jaksa, ehdi tai pääse itsestään huolehtimaan monipuolisesti perhearjen keskellä. En silti sanoisi, että ”kunhan on kyrp...”
mutta ehkä olet valinnut omaan makuusi liian köyhän miehen. Äveriäämpi kustantaisi sinulle täysihoidon ja palkkaisi lapsenvahdin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiys = ihan oma arvovalinta.
Niin on tietysti. Minua kiinnostaa eniten se, miten kaltaiseni tyyppiset muut äidit kestävät tätä edes suht järjissään. Ja kun itse äitiyteenkin liittyy jatkuvaa suorituspainetta ja vertailua, ärsyttää äidit jotka selvästi elävät lasten kautta ja omasta itsestä huolehtiminen jää ihan retuperälle. Eikä varmasti edesauta parisuhdeonnekaan se. Tai ehkä on miehiä joita ei yhtään kiinnosta miltä nainen näyttää, kunhan on reikä. Ap
Ei ne miehetkään jaksa, ehdi tai pääse itsestään huolehtimaan monipuolisesti perhearjen keskellä. En silti sanoisi, että ”kunhan on kyrp...”
mutta ehkä olet valinnut omaan makuusi liian köyhän miehen. Äveriäämpi kustantaisi sinulle täysihoidon ja palkkaisi lapsenvahdin.
Mies tienaa jo nyt melkein tonnin kk enemmän kuin minä. Tuntisin henkistä alemmuutta miehen kanssa joka olisi valtavan paljon rikkaampi, eikä suhteesta tulisi mitään. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähennä työaikaa 80%. Pidä yksi vapaapäivä viikossa itsellesi.
Vierailija kirjoitti:
Vähennä työaikaa 80%. Pidä yksi vapaapäivä viikossa itsellesi.
Tämä olisi todella hyvä, jos rahatilanne sallisi. Olemmekin harkinneet vaihtamista halvempaan asumismuotoon, mutta siinäkin olisi oma vaivansa. Toistaiseksi en halua leikata tuloja yhtään, kerran pari vuodessa olenkin pitänyt palkattoman oman vapaan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan itsessäni samanlaisia piireitä. Oma aika on minulle hyvin tärkeää ja haluan että sitä on sitten kun on lapsi. Vielä ei siis ole mutta vain yhden aion hankkia kun sen aika on. En vain halua jakaa liikaa omasta ajastani ja voimavaroistani ja haluan että elämässäni on muutakin sisältöä kun vain työ, siivoaminen ja lasten kasvatus. En ole valmis odottamaan että lapsi on x-ikäinen. Nyt kuin luin keskustelua niin päätökseni vahvistui entisestään.
Sinun tilanteessasi yrittäisin maksimoida oman ajan ilman että se häiritsee perhe-elämää esim. herää aikaisin ja treenaa ennen kun muu perhe herää. Ota hyödyksi kaikki aika kun lapset ovat miehesi kanssa tekemässä jotain muuta, ota silloin omaa aikaa (lue, treenaa, lenkkeile...) Puhu avoimesti miehellesi että sinulla ja hänellä olisi omaa aikaa silloin tällöin tai ihan vaikka 1-2 iltaa viikossa. Liikkukaa aktiivisesti perheenä yhdessä ja harrastakaa jotain liikunnallista.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuudessa käy läpi oman lapsuuden kehitysvaiheita ja tunteita. Vauva-aikana elin omituisessa pehmeässä kuplassa. Lapsen kasvaessa vanhempi kasvaa mukana.
Tykkäsin istua hiekkalaatikon reunalla ja haaveilla :) Tai oikeammin olla tekemättä paljon mitään muuta kuin hiekkakakkuja ja kaivaa ratoja hiekkaan.
Ei vanhemmuus mitään rakettitiedettä ole tosiaan. Pikkulapsiaika on vähän sellaista aivot narikkaan aikaa.
Välillä olen tuntenut tästä hämmennystä, kun ei ole ollut aikaa seurata uutisia ja ajatukset ovat pyörineet vain lapsessa.
Kai se on tarkoitettu, että vanhemmuus tekee ihmisestä pehmeän.
Muillako tätä ominaisuutta ei ole?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuudessa käy läpi oman lapsuuden kehitysvaiheita ja tunteita. Vauva-aikana elin omituisessa pehmeässä kuplassa. Lapsen kasvaessa vanhempi kasvaa mukana.
Tykkäsin istua hiekkalaatikon reunalla ja haaveilla :) Tai oikeammin olla tekemättä paljon mitään muuta kuin hiekkakakkuja ja kaivaa ratoja hiekkaan.
Ei vanhemmuus mitään rakettitiedettä ole tosiaan. Pikkulapsiaika on vähän sellaista aivot narikkaan aikaa.
Välillä olen tuntenut tästä hämmennystä, kun ei ole ollut aikaa seurata uutisia ja ajatukset ovat pyörineet vain lapsessa.
Kai se on tarkoitettu, että vanhemmuus tekee ihmisestä pehmeän.Muillako tätä ominaisuutta ei ole?
Kenellä muilla? Lapsettomilla tai muilla vanhemmilla? Kirjoitin yleisesti vanhemmuudesta, miten vanhempi käy läpi lapsen kanssa omia lapsuuden kehitysvaiheita. Tai ainakin minä koen käyneeni.
Hormonit muokkaa käytöstä.
Korvien välissä, luonteessa, persoonassa.
Mitä enemmän hoet, että sinulla ei ole aikaa, sitä vähemmän aikaa sinulla tuntuu olevan. EI mikään taikatemppu vaan aivan totta.
Suosittelen perehtymään esim vetovoiman lakiin; asenne ratkaisee paljon, ja elämä muuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuudessa käy läpi oman lapsuuden kehitysvaiheita ja tunteita. Vauva-aikana elin omituisessa pehmeässä kuplassa. Lapsen kasvaessa vanhempi kasvaa mukana.
Tykkäsin istua hiekkalaatikon reunalla ja haaveilla :) Tai oikeammin olla tekemättä paljon mitään muuta kuin hiekkakakkuja ja kaivaa ratoja hiekkaan.
Ei vanhemmuus mitään rakettitiedettä ole tosiaan. Pikkulapsiaika on vähän sellaista aivot narikkaan aikaa.
Välillä olen tuntenut tästä hämmennystä, kun ei ole ollut aikaa seurata uutisia ja ajatukset ovat pyörineet vain lapsessa.
Kai se on tarkoitettu, että vanhemmuus tekee ihmisestä pehmeän.Muillako tätä ominaisuutta ei ole?
Kenellä muilla? Lapsettomilla tai muilla vanhemmilla? Kirjoitin yleisesti vanhemmuudesta, miten vanhempi käy läpi lapsen kanssa omia lapsuuden kehitysvaiheita. Tai ainakin minä koen käyneeni.
Hormonit muokkaa käytöstä.
Eivät kaikki vanhemmat tykkää istua hiekkalaatikolla. Moni vanhempi kokee sen turhanpäiväiseksi ja tylsäksi. Voihan siinä samalla lukea jotain tai tehdä käsitöitä. Tai vaikka viestitellä, pääasia on, että on kuitenkin läsnä lapselle silloin, kun hän tarvitsee apua.
Kaikkea ei voi saada. Pikkulapsiaikana ei ole yksinkertaista tarpeeksi vapaata aikaa esim. liikkua. Pitää hyväksyä se, että tulee muutama kilo ylimääräistä.
Olenpa joskus lähtenyt ulos vaunuttelemaan kampaamatta tukkaa :)
Tuo on elämää. Pääasia on, että on tyytyväinen lapsi.
Olen kuitenkin käytännön ollut yksinäinen yksinhuoltaja. Minun on pitänyt karsia asioita, mitä olen ehtinyt ja jaksanut tehdä. Ensimmäisenä se on sitten ollut oma ulkonäkö.
Ehkä tämä, että ei ole ollut vaihtoehtoja, on ollut myös helpottavaa. Olen pystynyt keskittymään olennaiseen.
Vanhemmuus on varmasti rankkaa ihmisille, jotka ovat viettäneet täydellistä ja kontrolloitua elämää.
Minun elämäni on ollut kaikkea muuta kuin suunnitelmallista. Siksi varmaan vanhemmuus on ollut kohtuullisen helppoa minulle. Näin jälkikäteen ajatellen.
En oikeastaan asettanut mitään odotuksia tai paineita, lähdin siitä, että rima ylitetään minimissä.
Eikä minulla ole lapsenkaan suhteen paineita. Tai en koe, että minun pitäisi mitenkään. määritellä hänen tekemisensä tai uravalintaansa. Me tehdään niitä asioita, joista lapsi tykkää.
Vanhemmuudessa kun ei ole mitään yhteistä mittaria, jolla arvioitaisiin menestys. Jokainen lapsikin on omanlaisensa.
Kilpailevat ihmiset ovat varmasti vähän pihalla hiekkalaatikon reunalla, kun kukaan ei ole määrittämästä menestymistä vanhemmuudessa juuri sillä hetkellä. No ehkä voisi ottaa aikaa, kuka jaksaa istua pisimpään laatikon reunalla tekemättä mitään.
Itse sinä itseltäsi älyttömiä vaadit. Laske rimaa ja tajua, ettei elämä ole kiiltopaperille painettu sisustuslehti.
Jos elämäsi paranee heivaamalla ukko, niin heivaa se.
Jep, kaksi lasta isolla ikäerolla on. Ap