Mikä on ollut lyhyin työsuhteesi?
Miksi se loppui niin lyhyeen? Saitko itse kenkää vai lähditkö menemään? Miten pomo reagoi? 😂
Kommentit (29)
Kaksi viikkoa, pääsin koulutukseen, joka alkoi nopealla aikataululla.
5 tuntia. Lyhyt keikka, en saanut potkuja enkä lähtenyt itse kävelemään.
Puoli päivää. Huomasin siirtyneeni huonosta paikasta vielä huonompaan. En olisi jaksanut. Edellinen työntekijä uskottavasti kertoi työilmapiiristä ja eräästä henkilöstä sellaista, että tiesin, että en halua kestää. Lähdin, ja viikon sisällä olin uudessa työpaikassa. :)
5pv Ikeassa, Sain paremman työpaikan ja soitin perjantaina parkkikselta kotiinlähtiessäni että en tuu maanantaina. Syyksi sanoin henk koht. syy. Koeaika menossa, joten se siitä.
Reilu 2v. Muutimme tulevan avokin kanssa toiselle paikkakunnalle, halusimme aloittaa yhteisen elämän "puhtaalta pöydältä" kaukana ex puolisoista jotka lopettivat kaiken ylimääräisen säätämisen siihen.
Kummallakin oli lapsi+lapset niin tuntui elämä paljon helpommalta jossain muualla.Lapset sopeutuivat uusperhe elämään loistavasti, ja saivatpa matkan varrella pari pienempää sisarusta. Edelleen ollaan yhdessä onnellisesti yli 20v kulunut tästä. Nyt mummona ja vaarina mennään elämässä eteenpäin.
Päivä mansikkapellolla ja juu lähdin itse ts. en mennyt enää seuraavana päivänä.
Vierailija kirjoitti:
Reilu 2v. Muutimme tulevan avokin kanssa toiselle paikkakunnalle, halusimme aloittaa yhteisen elämän "puhtaalta pöydältä" kaukana ex puolisoista jotka lopettivat kaiken ylimääräisen säätämisen siihen.
Kummallakin oli lapsi+lapset niin tuntui elämä paljon helpommalta jossain muualla.Lapset sopeutuivat uusperhe elämään loistavasti, ja saivatpa matkan varrella pari pienempää sisarusta. Edelleen ollaan yhdessä onnellisesti yli 20v kulunut tästä. Nyt mummona ja vaarina mennään elämässä eteenpäin.
Sitähän me kysyttiin.
1 kk reissuhommissa, työpäivät 5-22, yöt hotellissa ja se riitti.
1 päivä lehdenjakajana, oli niin sokkeloinen rivitaloalue, etten löytänyt jokaista postilaatikkoo.
Siinä vaihtui koko ajan työntekijä, asuttiin sillä alueella itekki.
15vuotta Fazer-leipurina, homma jatkuu edelleen, ei ole ollut muita töitä kun 16vuotiaana aloittanut.
Ensimmäisen päivän pääteeksi sain potkut, kun ei myyntityöni mielyttänyt omistajaa. Olisi pitänyt hieman kusettaa asiakkaita, enkä sitä tehnyt. Tavaallan ihan ok, sen firmahan se on. Taisi muuten olla reilukaupan banaaneitakin myynnissä lol.
Kaksi ja puoli tuntia kadunlakaisijana. Olin kiinteistöhuollon varamiehenä, joka kutsutaan tarvittaessa töihin, eikä tuon keikan jälkeen ole uutta soittoa kuulunut...
2 päivää. Kolmannen päivän alussa sain kuulla että nyt pitäisi jo osata hommat eikä perehdytystä anneta. Lisäksi esimiehen valheiden takia jouduin myös karenssiin.
Puoli päivää. Nuorna kapinallisena lähdin ruokatauon aikaan kotiin. Kai siinä tuli joku paniikkihäiriö, olin puhvaihteessa, mitä ei opetettu minulle hyvin. Aika härski olin, mut sattuuhan noita.
2 viikkoa ja 5 viikkoa. En ole ikinä saanut potkuja. Aina lähtenyt itse.
Nuorempana neljäntenä päivänä kännissä töihin kun baari-ilta venähti, kenkää tuli vaatemyyjän työstä. Vit%tti...
Kaksi päivää.
Selvisi, että pomo oli kellokalle joka kyttää ovella aamulla/iltapäivällä, mihin aikaan jengi tulee ja lähtee.
Minuutin myöhässä jos tulit tai minuutin ajoissa jos lähdit, niin sinut haukuttiin koko työyhteisön edessä.
Minuuttia aiemmin sait toki tulla ja minuuttia myöhemmin lähteä, mutta extraa ei siitä maksettu.
Seuraavassa työpaikassani olinkin sitten 10v. Siellä keskitettiin olennaiseen.
2 vko - lopetin hommat, kun omista kiersi ja väänsi palkanmaksusta
Par viikkoo. Mua ei perehdetetty yhtään, tein asioissa virheitä joita ne ihmetteli kun kaikki uudet saa säännökset vihkossa, olin sillee "ööö mikähän vihko??"
Ne tajus ettei ollu antanut sitä. Sitten mua syytettiin kaikesta vaikka pystyin todistaa, etten ollu tehnyt niitä. Kunhan kohautti olkapäitä. Eikä mennyt huutamaan oikealle syypäälle, koska mä olin se syypää.
No erosin, pomo sanoi että "älä luovuta noin helposti, et pitkälle pötki"
Ai ei saa luovuttaa kun en saa oikeeta perehdytystä ja mua syytetään turhaan, kaikkien edessä huutamalla ja vaikka näytän todisteet, ei pyydetä anteeksi?
Kuukausi. Esperin hoivakodissa. Lähdin itse. Arvaa syyt 🤣