Mikä on ollut lyhyin työsuhteesi?
Miksi se loppui niin lyhyeen? Saitko itse kenkää vai lähditkö menemään? Miten pomo reagoi? 😂
Kommentit (29)
Kolme päivää puhelinmyyjänä. Sain myytyä yhden lehden ja lähdin itse.
3 päivää, joista yhden olin kokonaan töissä. Työnantaja sanoi, että jos nyt menisit työkkäriin takaisin ja sanot, että tämä ei toimi. Työkkäristä akka yritti saada minut palaamaan heti takaisin, vaikka minulla oli työnantajan paperi, että en ole soveltuva kyseiseen työhön. En saanut karenssia, koska en soveltunut osoitettuun työpaikkaan. Ikää oli 38v, eli en mikään teini ollut.
6 viikkoa. Perehdytys oli surkeaa, vaikka asiantuntijatehtävä kyseessä. Itse työpaikan ilmapiiri oli riitaisa, oli kuppikuntia ja kyräilyä. Aihepiiri, jonka parissa olisin työskennellyt, ei kiinnostanut yhtään, tuli paha arvoristiriita. Irtisanouduin koeajalla, ensimmäistä kertaa elämässäni. Tiesin, etten olisi viihtynyt tuolla mitenkään päin.
En nyt tarkkaan muista, oisko ollut joku 5 päivän pesti liikenteenohjaajana. Loppui kun homma saatiin tehtyä.
3-4 tuntia se tais olla. Leipomossa.
Totesin, ettei se ole ollenkaan mun juttuni vaan sanoin pomolle, että mä lähden nyt. Oli eka päivä ja tietysti koeaika, joten se siitä sitten.
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäisen päivän pääteeksi sain potkut, kun ei myyntityöni mielyttänyt omistajaa. Olisi pitänyt hieman kusettaa asiakkaita, enkä sitä tehnyt. Tavaallan ihan ok, sen firmahan se on. Taisi muuten olla reilukaupan banaaneitakin myynnissä lol.
Täällä toinen, jolta asiakkaille valehteleminen ei sujunut. Taisin kestää melkein viikon, ennen kuin sain potkut. En muista ihan tarkkaan, koska tuo tapahtui 80-luvun puolivälissä.
Kolme viikkoa. Eka vko töissä 20 tuntia perehdytyksessä ja kaks viikkoa hoidin yritystä itsenäisesti kun omistaja oli lomalla. Täysin sovittu juttu etukäteen. Mukava kokemus ihan eri alalla kuin normaalisti työskentelen.
Olin pari tuntia perehtymässä työhön ilman palkkaa ja allekirjoitin työsopimuksen. Seuraavana päivänä soitin, että ei sittenkään.
Juu, ei maailman kypsin muuvi, mutta olin 18-vuotias lukiolainen, työtehtävä oli tarvittaessa töihin kutsuttava ruokakaupan kassamyyjä ja jo muutaman tunnin perehdytyksessä paikan ilmapiiri ja muu meininki alkoi ahdistaa ihan helvetisti. En oo katunu, että jätin ton duunin väliin.
1 vrk.
Tosin jo työsopimusta solmittaessa tiesin, että siirryn sen jälkeen uuteen organisaatioon.