Lue keskustelun säännöt.
Miksiköhän minua itkettää kirkossa?
17.06.2019 |
Hävettää jopa vähäsen se, kun en voi olla itkemättä koskettavien virsien sanoitusten ja rukousten kohdalla sekä itse laulaessani. En ole huomannut, että kukaan muu kovin selvästi ainakaan itkisi. Mikä voisi olla syynä?
Kommentit (12)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on samoin. En edes käy kirkossa kovin usein - lähinnä häissä ja hautajaisissa - enkä ole uskovainen, mutta jotakin koskettavaa joissakin virsissä ja rukouksissa on. Varsinkin hautajaisissa luetut Raamatun kohdat liikuttavat minua, vaikka en olisi edes läheisesti tuntenut vainajaa.
Vierailija kirjoitti:
Johan sebaastian bach itketttää.
Ajatteleen jos itkettään niin se suruuun rinnallla sitä suuurta käsittämätöööntä vapautta sen ihmiseen jatkosta taivaiissa jos sellainen on olemassa mikäää laukaiseee ahdistavaaa surua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johan sebaastian bach itketttää.
Ajatteleen jos itkettään niin se suruuun rinnallla sitä suuurta käsittämätöööntä vapautta sen ihmiseen jatkosta taivaiissa jos sellainen on olemassa mikäää laukaiseee ahdistavaaa surua.
Elii ei toivottomuuuttta vaan toivoa.
Minuapa itketti yhteen aikaan aina sirkuksessa. Se oli vielä vaikeampi ymmärtää.
Itse ajattelen, että kirkossa ihminen itkee yksinäisyyttää. Uskonto, varsinkin jos sitä on lapsesta asti opetettu, on ihana, pehmoinen turva, johon lapsena uskoi, mutta enää ei kykene. Itkuhan siinä tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jollet ole uskossa, ehkä kaipaat sitä ajatusta, että olisit.
Olen uskossa, mutta hieman omalla tavallani. Taidan olla jotenkin ylitunteellinen tms. Joskus aiemminkin esim. tapakristittyjen sukulaisten järjestämissä ristiäisissä syvennyin niihin laulettujen virsien sanoihin tosissani ja huomasin, että muut ottivat ne selvästi kevyemmin ja ikäänkuin vaikuttivat laulavan "lämpimikseen". Siltikään en toki tiedä, mitä heidän mielissään oikeasti tapahtui.
Vierailija kirjoitti:
Minuapa itketti yhteen aikaan aina sirkuksessa. Se oli vielä vaikeampi ymmärtää.
Itse ajattelen, että kirkossa ihminen itkee yksinäisyyttää. Uskonto, varsinkin jos sitä on lapsesta asti opetettu, on ihana, pehmoinen turva, johon lapsena uskoi, mutta enää ei kykene. Itkuhan siinä tulee.
Ehkä itken tätäkin. Olen suurimman osan aikuisuudestani ollut hyvin yksinäinen (ei juurikaan kavereita ja yksi ulkomailla asuva ystävä), eikä parisuhde-elämääkään ole ollut aikuisuudessa kuin parin vuoden verran. Se ajatus välittävästä isästä ja Jeesuksesta sekä rakkaudesta tuntuu jotenkin äärimmäisen ihanalta ajatukselta kaltaiselleni.
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on sama, itkettää aina kirkossa. Pala meinaa nousta kurkkuun ja silmät kostua usein jo urkujen ensitahdeista, vaikka olisi joku kepeäkin virsi kyseessä. Ja tämä liittyy nimenomaan kirkkorakennukseen, en vetistele joissain kotiristiäisissä tai seurakuntatalolla. Uskon korkeampaan voimaan, mutta en voi sanoa vilpittömästi uskovani perinteisellä kristityllä tavalla.
Täällä myös yksi kirkossa itkijä. En ole erityisen uskonnollinen ja käyn kirkossa lähinnä hautajaisissa ja häissä ja joskus jouluna ja pääsiäisenä. Kesän alussa olin sukulaislapsen konfirmaatiossa ja itkin liikutuksesta. Kukaan muu lähistön penkeissä ei kaivanut nenäliinoja esiin. Liikutun aika herkästi.
Muissa tilanteissa arvelen itkeväni tilanteen hartauden takia. Kirkossa on harras tunnelma ja urkumusiikki on kaunista. Viime aikoina olen käynyt kirkollisissa tilaisuuksissa lähinnä hautajaisissa ja kirkossa tulee mieleen hautajaiset. Jouluna tulee herkkä olo, kun tulee kaipaus lapsuuden jouluihin.
Olen sitä mieltä, että antaa itkun tulla. Ei sitä tarvitse häpeillä.
Jollet ole uskossa, ehkä kaipaat sitä ajatusta, että olisit.