Lue keskustelun säännöt.
Masennus, ahdistus. Vertaistukea, ja apua.
14v oonvarmaantyhminihminenikinä
16.06.2019 |
Moi! Edellinen keskusteluni poistettiin, vaika tein asiallisen ja sain asiallisia vastauksia. En siis ymmärrä miksi se poistettiin. Yritön nyt kirjoittaa lyhyemmin, ja tiivistää enemmän asiaa uudestaan: olen köyhässä yh-perheessä. Asun yksin äitini, ja 2 lemmikin kanssa. N. Vuosi sitten tein masennustwstin, koska huomasin selviä sen oireita mussa. Vakva masennus oli vastaus. Olen 9-vuotiaana menettänyt toisen vanhempani, ja sen jälkeen alkoi tapahtumja tulla. Muumjuassa yhden rakkaan lemmikin kuolema, äidin leikkaus, sukulaisiin menneet välit joita olemme yrittäneet selvitellä jutta luovuttaneet, kun he eivät ole halukkaita siihen. Ja olen ollut monia vuosia ollut kiusattu. Opettajat, kuraattori, rehtori ovat antaneet sen käsityksen, että kiusaajaa taputellaan päähän ja danotaan sille, tyylillä hyvä tyttö tee lisää. Olen vaihtamassa pääkoulun puolelle nyt syksyllä. Mulla on suurin osa tunneista siellä, ja oma ope ja rehtori vaihtuu. En halua kenellekkäön siellä puhua mitään. Kävin kyllä syksyllä kuraattroin luona juttelemassa, ja totesi testin kautta myös vakvaa masennusta. Mulla on myös lievää ahdistuneisuutta. eniten korkeissa ja ahtaissa paikoissa, mutta tuntuu myös vaikealta mennä yksin missään kaupungilla. Eniten pelkään sitä, että kun olen yksin missä vaan, niin joku tulee ja hyökkää mun kimppuun. Nään 1-3 krt kk, tai jopa parissa viikossa joskus niin painajaisia. Useimmiten joku tekee mulle jotain pahas. Välillä taad stressaannun niin, että en pysty hallitsemaan tunteitani. En osaa selittää. Se vaan tuntuu, kuin yhtäkkiä kasa kiviä putoaisi niskaani.
Mutta siis, viime kesussa joku sanoikin, että sossusta saa myös apua ja että psyykalle pöösee ilmaiseksi. Sanoin myös, että juutenkin meillä ei ole paljoa rahaa, joten olisi mieluiten edullista ja ilmaista.
Olemme säästeliäs, ja hyvinvoiva perhe köyhyydestä huolimatta. Pysty,me juttelemaan kaikesta, jne.
+olen kuitenkin alkanut epäillä, että kerronko kaikkea enää. Hyvät välit tietysti on meillä, mutta siis välillä tuntuu että tässä on ihan tarpeeksi kaikkea, ja että hänkään ei jaksa. Aikanusein alkaa jo tuntua, että tässä on niin paljon kaikkee ettei jaksa vaan. En halua isolle ihmiselle ehdottaa, että hanki apua. Olenhan itsekkin vasta 14v, ja muahan tässä myös pitäs auttaa.
En tosiaankaan tiiä mitä tässä pitöisi. Tuntuu, ja niin se onkin, että täällä missä asun ei ole hyväö terveydenhuoltoa, ei hyvää lastensuojelua, ei mitään. En hakua kertoa paikkakuntanai missä asun, mutta yhdessä pienessä juitenkin. Siis seurakuntakin on niin pihi kaikesta, ja sielläkin on niin erinomaista sakkia, etä huhhuh. Ei oikeesti vaan jaksa, että tän paikkakunnan jutut voi olla näin huonosti vaikka helsinki on todella paljon isompi kaupunki. Ja sielläkin varmasti menee paremmin, kuin tälläisessä pikkukaupingin osassa.
Okei, tässä kakki sitte.
Moderaattori(t): älkää poistako näit mun kesuja. Tarviin oikeadti apua, ja vertaistukea. En oo mikäö trolli tai provo. Poistaisitte sellasii joita on syytä poistaa.
Ps. Hyvää yötä!
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
Voi sinua :( Itselläni on samanlainen tausta, vanhemman kuolema kun olin 8v. ja kiusaamista. Saisiko kouluterveydenhoitajalta kysyttyä vaikka juuri jotain keskusteluapua, että minne voisi päästä juttelemaan?
Just käsyksyl oltii siel, ja sit seki ehdotti vaan tota kuraatoria millä kävin, mut lopulta kalastelin itteni ihme-keinoilla pois iäettei sen kans tarvinnu köydä juttelemas. Ku ihme ymmärtämätön, ja sellane jokanei tiiä näist mittää nii turhaa kävin siel. Sitte ku se koululääkäri ja terkkari on selladii, ku ne on kans vähä mitä on... en osaa sanoo, mut tuntuu ettei nekää iha snaijaa mitä täö oikee on.
Sori kirjoitusvirheistä, mut en vaa jaksa piittaa niist olleskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mut nyt täytyy mennä nukkuu.
Ja hyvää yötä kaikille.
Äps. Toivottavasti toi unisipepari tehoo, enkä nää painajaisii.
Hei! Toivotaan tosiaan, ettei tätä ketjua poisteta.
Sinulla on raskaita kokemuksia takana eikä ole ihme, että oireilet. Minäkin menetin toisen vanhempani nuorena ja olen aikuisena kärsinyt ahdistuksesta. Ymmärrän, miltä sinusta voi tuntua.
Sinun kannattaisi ottaa yhteys koulupsykologiin, jos teillä on sellainen. Hän voi auttaa ja ohjata eteenpäin. Jos psykologia ei ole, niin kysy terkkarilta, miten pääsisit terveyskeskuksen psykologille. Nämä käynnit eivät maksa mitään. Ja jos oireet ovat vakavia, niin käy ihmeessä myös lääkärissä. Saatat tarvita lääkitystä, joka kohentaa vointiasi ja silloin avun hakeminen on helpompaa.
Tsemppiä sinulle!
Vierailija kirjoitti:
Hei! Toivotaan tosiaan, ettei tätä ketjua poisteta.
Sinulla on raskaita kokemuksia takana eikä ole ihme, että oireilet. Minäkin menetin toisen vanhempani nuorena ja olen aikuisena kärsinyt ahdistuksesta. Ymmärrän, miltä sinusta voi tuntua.
Sinun kannattaisi ottaa yhteys koulupsykologiin, jos teillä on sellainen. Hän voi auttaa ja ohjata eteenpäin. Jos psykologia ei ole, niin kysy terkkarilta, miten pääsisit terveyskeskuksen psykologille. Nämä käynnit eivät maksa mitään. Ja jos oireet ovat vakavia, niin käy ihmeessä myös lääkärissä. Saatat tarvita lääkitystä, joka kohentaa vointiasi ja silloin avun hakeminen on helpompaa.
Tsemppiä sinulle!
Hei. Joo.
Otan osaa.
Meidän koulus ei oo koulupsygologia, mutta ala asteella siis oli. Terkkari on mikä on, ja koulukuraattori mikä on. Mukamas koulujuraattori ajaa saman kun psygologi. Mielestäni ei. Tai jos siis hänestä ois apua, ei hän oisi teenäinen ja huomasi hyvin, ettei itte oo sairastanu masennusta tai mitään. Ei he osaa auttaa. Ei heistä oo mitään apua. Meidän paikkakunnan terveyskeskuksessa ei tietääkseniole psykologoa, ja haluisin naapuri kunnan psyyka klinikalle. En tiedä vain, että miten se järjestyy kun en ole pahemmin naapurikunnassa oikein pyörinyt.
Kiitos
Hei, koululääkärisi esimerkiksi voi tehdä lähetteen paikalliselle nuorisopsykan poliklinikalle, jota kautta järjestyy tiiviimmät käynnit ja tarvittaessa voidaan mielialalääkitystäkin aloitella. Kuulostaa siltä, että tarvitsisit mahdollisesti erikoissairaanhoitoa. Voimia ja tsemppiä elämääsi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko varma, ettei koulullanne saa koulupsykologin palveluja? Lain mukaan pitäisi saada.
Mitäpä jos soittaisit Lasten ja nuorten puhelimeen? On ilmainen. Tsemppiä!
https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma, ettei koulullanne saa koulupsykologin palveluja? Lain mukaan pitäisi saada.
Mitäpä jos soittaisit Lasten ja nuorten puhelimeen? On ilmainen. Tsemppiä!
https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Ei ole kouluspyykan palveluja, tiedän koulumme hyvin. Tai ainakin jos on, niin näin kesä aikana ei ole mahdollista kinkään koulupsyylan luona käydä juttelemassa. Haluaisin ihan jonnekkin oliklinikan spyykalle juttelee.
Joo, toi toinen vaihtoehto ois järkeenkäyvä, mut en halua missään puhelimitse jutella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei, koululääkärisi esimerkiksi voi tehdä lähetteen paikalliselle nuorisopsykan poliklinikalle, jota kautta järjestyy tiiviimmät käynnit ja tarvittaessa voidaan mielialalääkitystäkin aloitella. Kuulostaa siltä, että tarvitsisit mahdollisesti erikoissairaanhoitoa. Voimia ja tsemppiä elämääsi!
Koulumme henkiläminta on mikä on, kuten olen snaonutkin. Ennemmin menisin omalle lääkärille, ja tälleen.
Mut jos saa kysyä, kun olen näin tyhmä, nii voiks sä tosta erikoissairaanhoidosta niiku linkata lisää tietoa tms?
Kiitos
Mä oon oikeesti jokaikisestä positiivisesta kommentista todella kiitollinen. Hyvä, että on ihmisiä joilla on tai on olkut ainakin samankaltainen tilanne niin ymmärtää toistakin paremmin sitä kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän että olet epäluuloinen, jos kokemuksey kuraattorista ja terkasta ovat huonoja. Mutta ei ne kaikki ammattilaiset samanalaisia ole :) Itselläni on 90% positiivinen kokemus psykologeista ja lääkäreistä. Kuraattori ei tosiaan välttämättä ymmärrä mielialaongelmia yhtä hyvin.
Varaa aika oma tk:n lääkärille ja pyydä lähete nuorten psykiatrian polille tms. Se on juuri sitä kysymääsi erikoissairaanhoitoa. Siellä on lääkäreitä (=psykiatreja), psykologeja ja hoitajia, joiden kanssa pääset juttelemaan ja tarvittaessa saat lääkityksen.
Ei sinun tarvitse arastella omalle lääkärille menoa, hänellähän on vaitiolovelvollisuus. Sinulla voi olla ihan masennuksen takia sellainen epätoivoinen fiilis, ettei mikään kuitenkaan onnistu. Mutta hae siitä huolimatta rohkeasti apua. Uskon että löydät kyllä ammattilaisia jotka ymmärtävät sinua ja asiat alkavat muuttua parempaan suuntaan.
Tsemppiä kovasti, AP <3 Olin hyvin samanlaisessa tilanteessa sinun ikäisenäsi. Sillä erotuksella tosin, että oma kouluni sentään puuttui kiusaamiseen.
Ymmärrän tunteesi siitä, että sinun pitäisi kantaa itsestäsi vastuu. Olet kuitenkin vasta lapsi, vaikka oletkin joutunut kokemaan paljon sellaisia asioita, joiden kanssa moni joutuu painimaan vasta vanhempana tai aikuisena (kuoleman kohtaaminen, mielenterveysongelmat).
Matalan kynnyksen apua voi saada nopeastikin. Kesällä kaikki on vähän hitaampaa kyllä, mutta voit esimerkiksi etsiä oman kotikaupunkisi mielenterveyspäivystyksen numeron. Niillä on monesti oma numero lapsille ja nuorille.
Valtakunnallinen kriisipuhelin toimii numerossa 09 2525 0111. Sinne voi soittaa akuutissa kriisitilanteessa, jos pelkää vaikkapa satuttavansa itseään. Ja vaikka ei pelkäisikään, sinne voi kuitenkin soittaa jos tilanne tuntuu niin solmussa olevalta, ettei tiedä enää mitä tehdä. Päivystäjän kanssa käydään ongelmat läpi kohta kohdalta ja mietitään, mitä niille voisi tehdä. Olen itse soittanut tuonne, ja voin suositella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun mä olin ap:n ikäinen 15 vuotta sitten, lasten ja nuorten puhelin oli avoinna vain arkisin, kaikki viikonloput, kesät ja juhlapyhät suljettu. Arvatkaa minkälaista tuskaa oli kun se pahin ahdistus iski aina lomilla... Onneksi ajat ovat muuttuneet. En muista oliko tuota toista valtakunnallista kriisinumeroa tuolloin, ei varmaan.
Nro 13.
En oke väittänyt, etät kaikki vovat samanlaisia. Se vaan, että olen niin epävarma kehen voin enää luottaa. Se tuntuu vaikealta. Kiitos kuitenkin
Nro 14.
Kiitos.
Joo, tiiän että oon lapsi, mutnhaluan toipua tästä yli. En halua olla enää masentunut, ja ahdistunut. Tää vaikuttaa aika paljon muhun. Pitääkin jossain viaheessa sinne soittaa.
Nro 15.
Joo, ok.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän että olet epäluuloinen, jos kokemuksey kuraattorista ja terkasta ovat huonoja. Mutta ei ne kaikki ammattilaiset samanalaisia ole :) Itselläni on 90% positiivinen kokemus psykologeista ja lääkäreistä. Kuraattori ei tosiaan välttämättä ymmärrä mielialaongelmia yhtä hyvin.
Varaa aika oma tk:n lääkärille ja pyydä lähete nuorten psykiatrian polille tms. Se on juuri sitä kysymääsi erikoissairaanhoitoa. Siellä on lääkäreitä (=psykiatreja), psykologeja ja hoitajia, joiden kanssa pääset juttelemaan ja tarvittaessa saat lääkityksen.
Ei sinun tarvitse arastella omalle lääkärille menoa, hänellähän on vaitiolovelvollisuus. Sinulla voi olla ihan masennuksen takia sellainen epätoivoinen fiilis, ettei mikään kuitenkaan onnistu. Mutta hae siitä huolimatta rohkeasti apua. Uskon että löydät kyllä ammattilaisia jotka ymmärtävät sinua ja asiat alkavat muuttua parempaan suuntaan.
En ole tietääkseni snaonut, että kaikki olisivat samanlaisia. Se vaan, että tarpeeksi kun tuollaisia ihmisiä tuputetaan niin tulee epävarma olo kehen luottaa, kelle puhuu asioistaan jne.
Maailmalla on erityinen kyky tunnistaa uhrit ja ahkeroida heidän kiusaamisessaan.
Mutta Jumalalle olet tärkeä ja arvokas. Kannattaisi etsiä siltä suunnalta elämälle sisältöä ja tarkoitusta.
14v oonvarmaantyhminihminenikinä kirjoitti:
Nro 13.
En oke väittänyt, etät kaikki vovat samanlaisia. Se vaan, että olen niin epävarma kehen voin enää luottaa. Se tuntuu vaikealta. Kiitos kuitenkin
Nro 14.
Kiitos.
Joo, tiiän että oon lapsi, mutnhaluan toipua tästä yli. En halua olla enää masentunut, ja ahdistunut. Tää vaikuttaa aika paljon muhun. Pitääkin jossain viaheessa sinne soittaa.
Nro 15.
Joo, ok.
14 täällä taas. Oon nukkunut vähän huonosti (itsekin pahasti ahdistunut), ja luin aloituksen vähän huolimattomasti. Mulle tuli aloitusta väsyneenä ja adrenaliinissa uitetuin aivoin lukiessa jotenkin sellainen kuva, että koet että sun pitäisi ottaa perheessä enemmän vastuuta ja ajatella enemmän vanhempasi tarpeita, mistä syystä esitin tämän lapsi-kommentin. 🙈 Nyt luin sen uudestaan ajatuksen kanssa ja huomasin, että olit itse samoilla linjoilla kuin minä, että jo ihan ikäsi vuoksi tarvitsisit tehokkaampaa apua.
Tulin itse juuri tk:sta, jossa kävin oman ahdistukseni vuoksi. Asun suuressa kaupungissa, ja täälläkin tuntuu välillä, että systeemi on aika painajaismainen. Pallotellaan lääkäriltä ja hoitajalta toiselle, sanotaan että soita sinne ja sinne, sieltä ohjataan taas johonkin muualle ja sitten saa hyvällä tuurilla ajan jonnekin viikkojen päähän. Voin hyvinkin kuvitella, että pienemmässä kaupungissa vähemmillä resursseilla tuntuu siltä, että seinä tulee vastaan nopeammin. Varsinkin, jos kokee että ne ammattilaiset joiden pitäisi auttaa eivät olekaan ihan tehtäviensä tasalla. Masentuneena ja ahdistuneena sitä touhua tuntuu vieläpä paljon vaikeammalta sietää, kun voimavarat ovat muutenkin vähissä.
Ymmärrän, ettet halua kertoa täällä avoimesti kotikuntaasi, mikä onkin aivan fiksusti tehty. Jos haluat keskustella vaitiolovelvollisen asiantuntijan kanssa ja kysyä tarkempia neuvoja siitä, mitä juuri sinä voisit omassa tilanteessasi tehdä, niin aikaisemmin neuvomani valtakunnallisen kriisipuhelimen lisäksi täältä: https://www.nuortenelama.fi/tuki-ja-kriisipalvelut löytyy numeroita, joissa voidaan osata neuvoa asiantuntevammin ja yksityiskohtaisemmin. Noista ainakin Lasten ja nuorten puhelin voisi olla sinulle hyödyksi, se näyttää juuri auenneen tälle päivää klo 14.
Vertaistukena: ymmärrän tuon tunteen, että tulee kuin "kasa kiviä niskaan". Välillä omakin ahdistukseni kasvaa niin suureksi, että tuntuu ettei sitä kestä. Joskus jopa oksennan sen takia. Pää on usein kipeä ja niskat aivan jumissa. Yksinoloa on myös vaikeaa sietää, tuntuu että olen jotenkin uhattuna tai vaarassa, jos en ole jonkun seurassa. Olen venkoillut itse pitkään avun vastaanottamisen kanssa ja ajatellut, että pärjään koska on pakko pärjätä. Nyt olen lähtenyt itsekin hakemaan apua.
Sanon vielä kerran, että tsemppiä kovasti! <3
Voi sinua :( Itselläni on samanlainen tausta, vanhemman kuolema kun olin 8v. ja kiusaamista. Saisiko kouluterveydenhoitajalta kysyttyä vaikka juuri jotain keskusteluapua, että minne voisi päästä juttelemaan?