Lue keskustelun säännöt.
Merkityksetön vuodatus: Yksin parisuhteessa
16.06.2019 |
Olen syrjäytynyt ja yksinäinen ja vaikka olenkin parisuhteessa ja asumme yhdessä liian usein tuntuu kuin olisin yksin koko maailmassa.
Jos haluaisinkin joskus tehdä jotain...vaikka käydä ostoksilla, niin tiedän että tulen tekemään sen yksin tai sitten voin unohtaa koko jutun.
Toivoisin että se kumppani olisi elämässäni läsnä jotenkin enemmän eikä vain velvollisuuden tunnusta, mutta teidän myös ettei minulla ole mitään valtuuksia sanella toiselle mistä hänen tulisi olla kiinnostunut ja mille antaa aikaansa hänen omassaan.
Sen lisäksi että mies käy töissä, hänellä on paljon harrastuksia jotka vievät hänen aikaansa ja kiinnostustaan. Viikonloput ja lomat voivat siten helposti mennä osaltani niin että mies on harrastamassa jne ja sitten kotona ollessaan on väsynyt ja vain koneella ja sitä rataa...Emme siis oikein tee mitään yhdessä parina. Ja kuitenkin koen sen pitkälti niinkin ettei minulla ole mitään annettavaa parisuhteeseen, enkä ole kovin kiinnostavaa seuraa miehelle, sillä harvoin teemme mitään oikeasti merkityksellistä yhdessä.
Toisinaan mietin, olisiko helpompaa olla vain yksin, sillä käytännössä sitähän se on paljolti nytkin, mutta nyt vain on raastava odotus ja toive siitä yhteisestä ajasta ja olemisesta...mutta ehkä sekin on vain utoopinen ja romanttinen haave? Mutta toimii vaihtoehtona yksin jäämiselle, joka pelottaa ja tuntuu ahdistavalle. Tiedättehän ihmiset joilla ei ole paljoa mitään menetettävää, pelkäävät muutosta kaikkein eniten. Sillä jos menetät jotain, menetät kaiken eikä mitään hyvää mistä ammentaa jää jäljelle.
Tiedän että pitäisi olla rohkeampi ja tiedän myöskin että ratkaisuksi tähän mun ongelmaan olisi tarjolla hankkia oma elämä. Mutta sen sijaan löydän itseni jumissa tästä samasta tilanteesta yhä uudestaan. Elämässäni on mies, mutta minulla ei ole elämää.
Kommentit (18)
Ei muuten ole ihan harvinainen ilmiö tämä nykyään. Moni kokee olevansa parisuhteessa yksinäinen. Surullista miten niin moni on kadottanut itsensä ja yhteyden muihin nykymaailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asia on kuten sanoit, kannattaa hankkia omia harrastuksia ja mielenkiinnonkohteita. Yht'äkkiä voitkin huomata olevasi superkiinnostava tyyppi, kun elämässä on vähän sisältöä.
Toisekseen, oletko keskustellut tuntemuksistasi miehesi kanssa? On eri asia vaatia jotain vs. kertoa rehellisesti miten kokee asiat ja kysyä mitä toinen osapuoli on mieltä... Oletko itse ehdottanut yhteistä tekemistä?
Vierailija kirjoitti:
Asia on kuten sanoit, kannattaa hankkia omia harrastuksia ja mielenkiinnonkohteita. Yht'äkkiä voitkin huomata olevasi superkiinnostava tyyppi, kun elämässä on vähän sisältöä.
Toisekseen, oletko keskustellut tuntemuksistasi miehesi kanssa? On eri asia vaatia jotain vs. kertoa rehellisesti miten kokee asiat ja kysyä mitä toinen osapuoli on mieltä... Oletko itse ehdottanut yhteistä tekemistä?
Ollaan keskusteltu asiasta jollain tasolla miehen kanssa, mutta hänkin lähinnä sitä mieltä että on ahdistavaa että roikun hänessä ja että minun tulisi keksiä itselleni omia harrastuksia ja vaikka olenkin samaa mieltä tuosta jälkimmäisestä en keksi mitään mistä voisin innostua.
Yhteisten tekemisten suhteen on näkemyseroja, joten päädymme tekemään yleensä ei mitään tai sitten suostun johonkin miehen ehdotukseen, josta en kuitenkaan sitten osaa nauttia. Hyvänä esimerkkinä viimeksi kävimme huvipuistossa, mutta en todellakaan ole mikään hurjapää ja kaikissa vempeleissä tulen vain huonovointiseksi, joten mies kävi haluamissaan laitteissa lopulta yksin ja minä jäin penkille istumaan.
Mitä sä sitten teet yleensä? Istut ja tuijotat seinää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä sä sitten teet yleensä? Istut ja tuijotat seinää?
Niin, kulutan aikaani katsomalla jotain sarjoja, luen kirjoja tai nettiä, toisinaan siivoamalla tai kokkailemalla tai muita pakollisia juttuja joskus käymällä kävelyllä...joskus vain tuijottelemalla niitä seiniä.
-ap
Samaistun tuohon tunteeseen, kun on vaikeaa innostua mistään sillä lailla, että siitä voisi kuvitella itselleen mieluista harrastusta. Suosittelen silti itsesi pakottamista.
Menee harrastukseen sillä asenteella, että tästä ei ehkä tule sitä "sun juttua", mutta se ei tarkoita, että harrastukseen käytetty aika olisi tuhlattua. Sen harrastuksen kautta voit löytää uusia ystäviä ja oppia asioita itsestäsi. Kaikkea hyvää sulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi olette yhdessä? Miestä ei kiinnosta sun seurasi kirjoituksesi perusteella. Ehkä se mies ei vain sovi sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko siis miehesi vika jos elämäsi on noin köyhää? Miten ihmeessä olette parisuhteeseen edes päätyneet. Vähän vahingossa, kun joku piti saada? Oletko siis parisuhteessa vain sen takia, että mies tuo rahapussin ja talkkarintaitoja. Et ole ainoa. Voit lohduttaa itseäsi sillä, että sellaisia naisia, jotka elää puolielämää parisuhteessaan on valtavan paljon.
Vierailija kirjoitti:
Onko siis miehesi vika jos elämäsi on noin köyhää? Miten ihmeessä olette parisuhteeseen edes päätyneet. Vähän vahingossa, kun joku piti saada? Oletko siis parisuhteessa vain sen takia, että mies tuo rahapussin ja talkkarintaitoja. Et ole ainoa. Voit lohduttaa itseäsi sillä, että sellaisia naisia, jotka elää puolielämää parisuhteessaan on valtavan paljon.
Minulla on omat rahat, en käytä miehen omia.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli vähän sama juttu. Miehen harrastukset tuntuvat vievän loputtomasti aikaa eikä meillä ole enää yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Lapsien kasvettua olen kehittänyt ihan oman elämän. Pakotin itseni mm ryhmäliikuntaan ja huomasin pitäväni niistä. Olen saanut uusia tuttavia eli iltaisin on edes jotain ihmiskontakteja. Työpaikalla on olen härkä nyt yhteistä tekemistä aina joskus jne.
Harmittaa edelleen että meillä ei ole esim yhteisiä kavereita/ pariskuntia enää. Kaikki ovat joko muuttaneet tai eronneet. Olemme siis jo keski-ikäinen pariskunta. Kaupassa yms sana käydä ihan yksin ja monesti ihmiset ovat yllättyneet kuullessaan että olen parisuhteessa. Erilaisuudesta huolimatta rakastamme toisiamme
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli vähän sama juttu. Miehen harrastukset tuntuvat vievän loputtomasti aikaa eikä meillä ole enää yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Lapsien kasvettua olen kehittänyt ihan oman elämän. Pakotin itseni mm ryhmäliikuntaan ja huomasin pitäväni niistä. Olen saanut uusia tuttavia eli iltaisin on edes jotain ihmiskontakteja. Työpaikalla on olen härkä nyt yhteistä tekemistä aina joskus jne.
Harmittaa edelleen että meillä ei ole esim yhteisiä kavereita/ pariskuntia enää. Kaikki ovat joko muuttaneet tai eronneet. Olemme siis jo keski-ikäinen pariskunta. Kaupassa yms sana käydä ihan yksin ja monesti ihmiset ovat yllättyneet kuullessaan että olen parisuhteessa. Erilaisuudesta huolimatta rakastamme toisiamme
Itsekin toivoisin ehkä enemmän kuin mitään muuta että löytäisin jotain omia juttuja ja kiinnostuksen kohteita. Sekin olisi mukavaa jos meillä parina olisi jotain yhteisiä kavereita.
Ihana kuulla että teillä kuitenkin on vielä rakkautta toisianne kohtaan...se antaa toivoa tässä omassakin tilanteessa vaikka joskus tuntuu ettei rakkaus riitä. Mutta uskon että parisuhteemme ongelmat ovat enimmäkseen kuitenkin lopulta omia yksilöllisiä ongelmiani ja olisin kai yksinäinen huolimatta siitä kenen kanssa olisin.
En tiedä millaista mielenheikkoutta tämäkin on ettei saa itsestään enempää irti...miten voi odottaa toisilta niin paljon kun ei pysty antamaan itsekään yhtään mitään.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieltymyksiä on monelaisia. Minulle sopii ilman muuta parhaiten suhde, jossa kumpikin hoitaa itse omat kaupassa käyntinsä ja muut arjen pyörittämisensä ja yhdessä vietetään sitten vapaa-aikaa. En kestäisi kumppania, jolla ei olisi mitään harrastuksia tai omia menoja ja joka olisi koko ajan saatavilla. Romantiikka kuolee, kun toisesta tulee itsestäänselvyys.
Mitä sä sitten haluaisit tehdä miehesi kanssa? Katsoa telkkaria ja tuijottaa seinää?
Vierailija kirjoitti:
Mitä sä sitten haluaisit tehdä miehesi kanssa? Katsoa telkkaria ja tuijottaa seinää?
Huoh, mistäpä arvasit?
-ap
Tää vois olla mun kirjoittama. Tilanne tuntuu toivottomalta. Kaiken lisäksi olen työttömänä, joten ihmiskontakteja ei juuri ole, toivon löytäväni pian töitä. Mutta on kyllä inhottava istua illat sohvalla ja katsella miehen selkää, kun tämä istuu koneella. Olen ehdottanut, että aloittaisimme jonkin yhteisen harrastuksen, mutta miehen vastaus oli että minkä ja kun en siitä äkkiä osannut heittää mitään, eikä miehelläkään ollut ehdotuksia, niin se jäi siihen. Mies kertoo rakastavansa minua, mutta huomaan omien tunteideni väljähtyneen ja s eks i haluja ei ole.
Tuli näköjään aika pitkä kirjoitus. Mutta toivottavasti joku edes jaksaisi lukea ja kommentoida, sillä tarvitsisin kipeästi jonkun ulkopuolisen näkemystä asiaan.
-ap