Terveydenhoitoa kuormittaa kaikkein eniten nämä "varmuuden vuoksi"-käynnit
Varsinkin työikäiset naiset käyvät jatkuvasti lääkärissä ihan vain varmuuden vuoksi. Ja joka vaivaan pitää saada lääke. Onko huono ravinto saanut ihmiset niin urpoiksi, kun aivot ei enää toimi.
Kommentit (31)
Totta. Monesti saa myös jankata heidän kanssaan, ettei laajamittaisia verikokeita tarvitse ottaa nuorelta perusterveeltä aikuiselta vuosittain muuten vaan. Tai toki voi otattaa, mutta tällöin se kuulu yhteiskunnan maksettavaksi vaan sen voi maksaa ihan itse yksityisellä.
T: Terkkari
Kaipa se kuuluu tähän meidän yhteiskunnan perusoikeuteen, josta veroja maksetaan. Jos ei sais käydä sairaalassa kuin vain tosibtarpeeseen, niin tulisko enemmän työttömyyttä?
Saati ne jotka käyvät huomionhaun vuoksi.
Aika moni kuolemantapaus olisi ollut vältettävissä jos olisi menty lääkäriin ajoissa.
Olin vakavasti sairas, mutta kalasataman takaisinsoitto on n 9 tuntia eikä sitä odota hullukaan. Olisin vienyt lääkärille tai thlle lääkitystä koskevan kirjeen, mutta siellä ei ole toimistoa eikä edes postilaatikkoa johon esim viedä verenpainelista. Labran korkea katto kaikuu kuulovammaisille, pitkä odotusaika. Hirvittävä paikka, en usko että kukaan huvikseen menee.
Päinvastoin, nykyään tulee käytyä vaan tosihädässä, koska a) terveyskeskuksesta saa vaan 5 minuutin aikoja b) lääkärit puhuvat omassa keskuksessani niin huonoa suomea, että ei diagnoosista ei saa mitään selvää. Itselleni onkin kehittynyt viime vuosina useampi krooninen vaiva, epäilen että nämä jollain tavalla liittyvät toisiinsa, mutta en voi sitä saada mitenkään selville, koska vaan 1 asia per aika.
Minä ainakin käyn niin usein kun lystään, sen takiahan lääkärit on.
Lapsuusiän rokotuksia ja muutamaa antibioottikuuria lukuunottamatta en ole koskaan ikinä saanut lääkäristä minkäänlaista hoitoa. Ainoa hoito on "tule uudestaan jos jatkuu".
Jos eri ikäryyhmissä on havaitttavissa ilmiööitä niiin ehkä se sillloin on niiin.
Vierailija kirjoitti:
Saisko jonkun esimerkin?
Aika paljon siellä varmaan ravaa porukkaa esim. luomiaan näyttämässä jonkun melanooman pelossa, kun niitä luomia hullunkatse silmissä vahdaten varmaan näyttää siltä kuin niitä juoksisi pitkin ihoa ja syntyisi kokoajan lisää.
Terveyskeskuksethan on heti aamusta yksinäisistä vanhuksista tukossa, joiden pitää päästä vaan juttelemaan jonkun kanssa.
Minä kuormitin terveydenhuoltoa noin 10-15 lääkärikäynnillä 7 eri lääkärin luona uupumus- ja väsymysoireineni. Jos ensimmäinen lääkäri olisi osannut hoitaa vaivan, ei olisi tarvinnut rampata. No, koska viimeinenkään ei osannut, en ole käynyt lääkärissä enää lähes kolmeen vuoteen, mutta olen parantunut tai ainakin huomattavasti paremmassa kunnossa. Käännyin täydentävien hoitojen puoleen ja sain työkykyni takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Eikö mieleesi juolahtanut, että nämä "varmuuden vuoksi" -käynnit ovat "työnantaja vaatii lääkärintodistuksen" -käyntejä?
Nehän eivät ole niitä.
Päivystyksen osalta voin sanoa siellä työskentelevänä, että käynneistä helposti puolet ovat ei päivystyksilisiä.
Muistakaa seuraavan kerran kun jonotatte kuudetta tuntia päivystyksessä kuumeen takia joka kestänyt huimat kaksi päivää ja sairausloman tarvettakaan ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Minä kuormitin terveydenhuoltoa noin 10-15 lääkärikäynnillä 7 eri lääkärin luona uupumus- ja väsymysoireineni. Jos ensimmäinen lääkäri olisi osannut hoitaa vaivan, ei olisi tarvinnut rampata. No, koska viimeinenkään ei osannut, en ole käynyt lääkärissä enää lähes kolmeen vuoteen, mutta olen parantunut tai ainakin huomattavasti paremmassa kunnossa. Käännyin täydentävien hoitojen puoleen ja sain työkykyni takaisin.
Joten käytit aivan turhaan terveydenhuoltoa, paranit muilla keinoin kuin lääkkeeillä.

Labroja tarvitsin kyllä. Ferritiini oli alhaalla, kilpirauhasarvot pielessä jne. Mutta diagnoosit IBS ja masennus eikä kumpaankaan tarjottu mitään apua lääkäreiden toimesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kuormitin terveydenhuoltoa noin 10-15 lääkärikäynnillä 7 eri lääkärin luona uupumus- ja väsymysoireineni. Jos ensimmäinen lääkäri olisi osannut hoitaa vaivan, ei olisi tarvinnut rampata. No, koska viimeinenkään ei osannut, en ole käynyt lääkärissä enää lähes kolmeen vuoteen, mutta olen parantunut tai ainakin huomattavasti paremmassa kunnossa. Käännyin täydentävien hoitojen puoleen ja sain työkykyni takaisin.
Joten käytit aivan turhaan terveydenhuoltoa, paranit muilla keinoin kuin lääkkeeillä.
Kun työkyky alkaa olla mennyt, olisi täysin edesvastuutonta olla menemättä lääkärille ja yrittää löytää apua tilanteeseen.
Joo, miehet on kyllä siinä mielessä edullisempia että eivät hakeudu ajoissa tutkimuksiin, eivät sitoudu hoitoon ja kuolevat ajoissa pois.
Eikö mieleesi juolahtanut, että nämä "varmuuden vuoksi" -käynnit ovat "työnantaja vaatii lääkärintodistuksen" -käyntejä?