Lue keskustelun säännöt.
Sukulaiset syrjii minua
15.06.2019 |
Minulla on sisko ja veli. Heillä on lapsia ja minulla on lapsia.
Ongelma on se että heidän lasten synttäreille, juhliin tai muihin kutsuihin saapuu kaikki lähisukulaiset aina. Minun lasten juhliin ei ole koskaan tullut isäni vaimo. On sanonut ettei ole minua vastaan mitään, vaikken ole edes kysynyt onko. Aina perustelee että riitaa isäni kanssa eikä siksi voi tulla. Sisarusten kutsuille menee ihan aina ja vie vielä kalliita lahjoja. Usein myös sisaret tai osa niiden perheestä jää pois meidän juhlista ja esim veljeni käy vain nopeasti syömässä synträreillä ja lapset "ei päässyt" nyt mukaan kun on sitä ja tätä. Itse olen käynyt aina niiden kutsuilla, mutta nyt olen miettinyt että jään jatkossa myös pois. Huomenna taas siskon lapsen syntymäpäivä juhlat ja kaikki menossa sinne. Meille tulee varmaan vatsatauti tänään.
Myös sisarukset käyvät toistensa kanssa loma matkoilla, meitä ei koskaan pyydetä. Ja jos itse ehdotan niin vastaus on: oispa kyllä ihana käydä, sun lapset on vaan niin pieniä että onkohan sellainen hankalaa... Vaikka tiedän kyllä itse että 2v 4v kanssa pärjää hyvin.
Kommentit (12)
Onko teillä yltiöpaskainen huusholli ja täysin rajattomasti riehuvat lapset? Tuo voisi itselläni olla syy miksi en halua kyläillä. Muuten kuulostaa oudolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua on syrjitty aina. Pienestä asti aika lailla oppinut tulemaan tunteiden kanssa yksin toimeen. Koulukiusattu olin ja eipä kukaan kuunnellut. Kaikkea ikävää sisältänyt elämä.miehet huijanneet ym. Ulkopuolisuuden tunne ikuinen. Mutta nautin pienistä iloista ,omasta kodista,nuorimmasta lapsesta. Sinkkuna on hyvä olla. Nyt on raskas työ mutta ehkä elämä kantaa silti. Äiti kuoli. Isä dementoitunut. Sisarukset vihaa minua. No elämä on sanotaan näin. :')
Elämä on. Sen eteen pitää tehdä joskus pieniä asioita. Ihmissuhteet on monasti kiinni tosi pienistä
Onpa outoa, olen myös sellainen sisarus, jonka luo ei niin ilosta hinkuen tulla, mutta minun pitäisi olla aina menssa niille.
Mutta, se on semmosta.
Oletko miettunyt mistä se voisi johtua? Millaiset ne sinun sisarusten luona kyläilyt on, koetko itsesi tervetulleeksi ?
Missä on tasapuolista. Ei missään. Joku tai jotkut ovat aina etusijalla ja yksi taka-alalla toisarvoinen joka yleensä on lapseton.
Harmi nyt ettei ole lasten tekokaan auttanut etuasemaan pääsyä. Ei auta muu kuin sopeutua asemaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annas kun arvaan, sisarukset asuvat siellä missä muukin suku, te asutte 400km päässä?
Onko sulla puoliso? Jos onkin niin, että hänestä ei välitetä/hän on tehnyt selväksi ettei välitä läheisistäsi, niin sen takia tulee otettua myös sinuun etäisyyttä.
Pohdinta perustuu omakohtaisiin kokemuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi olla tuollaisten kanssa tekemisissä?
Toisissa suvuissa/perheissä otetaan aina joku silmätikuksi
No tota...
En tietenkään osaa sanoa, miksi teillä on asiat niin, mutta kun itse olen kokenut vähän samankaltaista, niin voin kertoa, miten juttu meni meillä. Mieti omalta osaltasi, onko taustoissa samankaltaisuutta, sillä useinhan nämä jutut menevät kauas lapsuuteen tai jopa odotusaikaan.
Minäkin sain tietää monta asiaa sitten hirveän paljon myöhemmin:
Sisareni syntyi odotettuna, ensimmäisenä lapsena ja äiti muisti aina mainita, että hän oli rakkauden lapsi. Sen kyllä näkikin, sillä hän ei voinut tehdä mitään väärin ja kaiken, minkä hän vain keksi haluta hän sai. Mies, jonka kanssa hän aikuisena avioitui, oli anopin eli äidin mielestä unelma ja lapsi jonka sai, älykäs, nerokas ja hauska.
Minua odottaessaan äidillä ja isällä oli ensimmäinen aviokriisinsä ja synnytyskin oli surkea kokemus ja sitä paitsi kehtasin olla isäni näköinen (no kenenkäs muun sitten). Tämä oli äidin mielestä suorastaan rikos häntä kohtaan. Jos jonkun kerran sain kuulla, miten kamalaa on, kun katson häntä "juuri noilla isäsi silmillä ja katseella". Jostain syystä hän lisäsi usein, että minä pilasin hänen elämänsä, miten, hän ei kyllä koskaan sitten selittänyt.
Lähtökohtani tasa-arvoiseen elämään ihmesisareni rinnalla oli siten jo melko surkea.
Minulle äidillä ei ollut aikaa ja muutenkin olin hänen mielestään tyhmä ja mitä tahansa keksin haluta tai pyytää, tyrmättiin, kun eihän niissä sun toiveissa ole mitään järkeä.
Sisar nautti suosikkiosastaan. Vähän aikaa sitten hän kertoi kyllä jo lasena tajunneensa, että minua kohdeltiin väärin, mutta kun hän ei halunut luopua mistään omistaan, piti parhaana olla hiljaa, ettei vaan kävisi niin, että itse menettäisi mitään.
Valitsin tietenkin äidin mielestä vääränlaisen miehen ja lastammekin alettiin hyvin pian mitätöidä. Kun "hyväntahtoiset" eli erittäin julmat naljailut alkoivat olla jatkuvia heräsin suojelemaan vähintään lastani saamasta samanlaista huonoa kohtelua ja ihme-ihme, lapsi muuttuikin mummon silmissä "normaaliksi".
Kuitenkaan meitä ei pyydetty koskaan mukaan mummolaan tai tätilään, jos sinne oli tulossa "parempaa väkeä" ettei me vaan nolattaisi heitä. Jos satuttiin tapaamaan kaupungilla tai tilaisuuksissa, olivat sisar ja äiti mieluiten huomaamatta meitä tai jos "huomasivat", saivat meidät itse lähtemään piankin pois alkamalla huomautella väheksyen milloin mistäkin asiasta.
Jossain vaiheessa vain tajusin älytä, että nuppi ei kestä, jos en itse repäise itseäni irti. Joten aloin itse pitää vähemmän ja vähemmän yhteyttä sisareeni ja tämän perheeseen ja äitiini (isä oli jo tässä vaiheessa kuollut. Muuten, isä, niinkuin usein muillakin, oli ystävällinen ja asiallinen, aina kun olimme kahdestaan, mutta jos äiti tai sisar olivat paikalla, hän ei koskaan puolustanut minua),
Kävi sitten niin, että vasta kun uskalsin alkaa elää omanlaista elämääni ilman äidin ja sisaren myrkyttävää läsnäoloa, aloin tajuta, että myös minä olen tasan yhtä arvokas ihminen tai arvokkaampikin kuin nuo kaksi heitä ihailevine lähipiireineen.
Kun vuosia kului ja meillä alkoi mennä muutaman onnekkaan valinnan kautta taloudellisesti ja sosiaalisesti aina paremmin ja paremmin, olisimme kelvanneet hyvinkin heille jälleen. Mutta en ole voinut unohtaa kaikkia niitä ilkeyksiä ja kaikkia niitä suoranaisia esteitä, joilla yrittivät estää meitä tulemaan muidenkaan hyväksymiksi. Niinpä meillä on "asialliset" mutta hyvin viileät välit enkä itse enää todella välitä jakaa arkea tai juhlaa heidän kanssaan. Se juna meni jo vuosikymmeniä sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuleeko miehen koko suku lastenne synttäreille? Voittehan sieltä pyytää vaikka serkut mukaan, niin lapset eivät koe, että heitä syrjitään.Tai kutsu kaikki ystäväsi, jo 5 perhettä lisää riittäisi, eikös. Onhan sinulla ystäviä, työkavereita jne. vai ovatko hekin kääntäneet selkänsä?
Tai sitten ihan rauhallisena hyväksyt sen, että perheesi ei ole sellainen, jonka kanssa on mukava ja luonteva olla.
Tsemppiä vaikeaan tilanteeseen. Tuo on niin ikävää. Ei ole tasapuolista meilläkään ollut, kaikenlaista on mahtunut neljän sisaruksen lapsuudenperheeseeni. Nyt olen jo 57-vuotias mummu ja voin sanoa, että ainoa mikä auttaa on aika.
Muuta Ankkalinnaan asumaan.