Kun mikään ei liikuta

Olin nuorena kaikille ystävällinen kun tyhmänä luulin että hyvä käytös ja kiltteys palkitaan ja siihen vastataan hyvällä,mutta kissan viikset.Sontaa rupesi satamaan niskaan oikein urakalla sekä työ että yksityiselämässä,pahimpana oman lapsen kuolema.Nuorena olin myös todella empaattinen,mutta nykyään en välitä yhtään muista ihmisistä.Jos jollekin sattuu jotain ikävää niin olen jopa tyytyväinen että saipas tuokin maistaa vähän elämän nurjaa puolta.Olen käynyt terapiassa ja syönyt masennuslääkkeitä,mutta eivät ne ole auttaneet. Olen katkera ja vihainen kaikesta pahasta mitä olen saanut kestää ja haluaisin vain ilkeillä muille ihmisille. Tiedän että katkeruus ja viha eivät hyödytä mitään,mutta kun ei niitä ajatuksia voi kääntää pois päältä.Onko täällä ketään jota elämä on potkinut kovasti päähän,mutta ei silti ole katkeroitunut ja kyynistynyt ?