Lue keskustelun säännöt.
Uupumuksen merkit? Mikä avuksi arjessa?
14.06.2019 |
Arkeni on suorittamista lähes 24/7. Huomaan lipsuvani joissain asioissa; teen virheitä, joista soimaan itseäni lisää. Keväämmällä mun oli hieman vaikeaa jaksaa pestä hiuksiani tai edes meikata. Nukuin monta päivää putkeen samat piilolinssit päässä jne. En jaksa pitää ns. "huolta" itsestäni, mutta joten kuten pukeudun siistin neutraalisti. Periaatteessa olen perfektionisti, mutta käytännössä tuntuu siltä kuin eläisin juuri ja juuri välttävän rajalla, vajaateholla.
Kuitenkin käyn töissä ja pidän yksin huolta perheestä. Pidän kodin siistinä ja teen ruokaa sekä töissä työt hoidan ok ja olen siellä asiallinen, mutta olen jotenkin ihmisraunio ja alituisesti väsynyt. Pelkään, että ulkopuoliset huomaavat heikkouteni jo pian.
Kavereita mulla ei ole juurikaan sekä vähän häpeilen pitää yhteyttä ihmisiin, kun koen itseni sellaiseksi, ettei mulla ole kenellekään mitään annettavaa. Paras ja ainoa ystäväni hylkäsi, kun mulla oli niin raskaat ja synkeät jutut (hän oli ainoa jolle uskalsin puhua vaikeista asioista). Miten tästä eteenpäin?
Kommentit (7)
No yrität päästä eroon siitä perfektionismista. Perfektionistien ongelma on, että salaa itsekseen he eivät pidä perfektionismia ongelmana, vaan tavoitetilana. Ja siksi he eivät tajua, tai eivät myönnä, että juuri se pakottaa heidät toimimaan vajaateholla, varovaisesti, varmistellen ja moninkertaisesti tarkistellen ja riskejä ottamatta, se estää saamasta mitää aikaan ja estää myös nauttimasta mistään.
Usko minua, puhun kokemuksesta. Myös siltä osin, mitä tapahtui kun lopulta uskalsin luopua perfektionismista - ei pelkästään olosuhteiden pakosta vaan myös ihanteena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
voi voi vali vali... et vaan oo tarpeeks kyvykäs
Olisiko ideoita, miten voisin muuttua kyvykkäämmäksi? Sosiaaliset taitoni ovat huonot, enkä osaa psyykata itseäni siinä taitavammaksi. Olen myös monesti aika väsynyt. Elämässäni on ollut kyllä parempiakin kausia siinä mielessä, joten ehkä jonkinlaista potentiaalia muutokseen voisi olla (?).
T. Ap
Hei ap. Kuulostaa siltä, että elät paino harteillasi.
Vaadit itseltäsi kohtuuttomia, et salli virheitä ja kannat isompaa vastuuta kuin yhdelle ihmiselle kuuluisi.
Kyselet, mikä neuvoksi.
Tärkeintä on tilanteen havaitseminen. Nyt näet, että tämä ei vetele, vie liikaa voimia. Tarvitset muutosta.
Usein muutoksen toteuttaminen on vaikeaa, sisältää muutosvastarintaa ja pelkoa. Helpompaa olisi jatkaa vain samalla tavalla, paitsi että ei ole. Usein ihminen hyötyy siitä, että voi pohtia muutoksen aloittamista ulkopuolisen keskusteluavun kanssa. Onko sinulla esim. työterveyspsykologia tai muuta tahoa, jonka kanssa voisit vähän tarkastella tilannettasi ja vaihtoehtojasi? Myös diakoniatyöntekijälle voi varata muutaman keskustelukerran elämäntilanteen kartoittamiseen.
Muutos on kuitenkin välttämätöntä silloin, jos entinen toiminta uuvuttaa liikaa. Toivotan sinulle voimia löytää uusia näkökulmia ja saada lisää happea ja elinvoimaa.
Vierailija kirjoitti:
No yrität päästä eroon siitä perfektionismista. Perfektionistien ongelma on, että salaa itsekseen he eivät pidä perfektionismia ongelmana, vaan tavoitetilana. Ja siksi he eivät tajua, tai eivät myönnä, että juuri se pakottaa heidät toimimaan vajaateholla, varovaisesti, varmistellen ja moninkertaisesti tarkistellen ja riskejä ottamatta, se estää saamasta mitää aikaan ja estää myös nauttimasta mistään.
Usko minua, puhun kokemuksesta. Myös siltä osin, mitä tapahtui kun lopulta uskalsin luopua perfektionismista - ei pelkästään olosuhteiden pakosta vaan myös ihanteena.
No kieltämättä se on käytännössä vaikuttanut moneenkin asiaan, kun siis pelkään tehdä asioita siksi, kun pelkään tekeväni ne huonosti tai epäonnistuvani. Lisäksi varmistelen kaikkea moneen kertaan ja jumittelen kaikessa. Se on vaikuttanut sosiaalisiinkin suhteisiin, sillä pelkään sanovani jotain noloa/tyhmää/tilannetajun puutteesta kertovaa sekä häpeän itseäni ja vaatteitani jne. Lopulta jotenkin menen sellaiseen selittelykehien loukkoon.
Mua voisi auttaa se, jos joku kärsivällinen ja ymmärtävä läheinen osaisi/jaksaisi kannustaa ja tukea, mutta sellaisia ei minulla ole, joten mun on löydrttävä jokin muu ratkaisu. Äitini ja merkittävä osa sukulaisistani ovat aika vaativia ja ankaria. Paras ystäväni hylkäsi juuri siksi, kun olin liian synkkä ja itseinhoinen avautuessani asioista (yleensä en avaudu kenellekään muuten).
Vierailija kirjoitti:
sosiaaliset taitoni ovat huonot, enkä osaa psyykata itseäni siinä taitavammaksi.
T. Ap
Taitojen kohdalla ei muuten yleensäkään psyykkaus auta. Harjoittelu sen sijaan kyllä.
Sosiaalisten taitojen psyykkaaminen paremmaksi on vähän sama kuin sanoisi psyykkaavansa itsensä huippupianistiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanki itsellesi ammattimaista keskusteluapua, esimerkiksi työterveyspsykologin kautta. Synkkiä ajatuksia ei ole hyvä hautoa yksin, mutta ei myöskään välttämättä kannata yrittää värvätä läheisistä sellaista tukijaa, joka kannattelee uupunutta itseinhon ja vaativien ajatusten keskellä. Sellainen rooli on kenelle tahansa raskas. Varmasti kaipaat lisää verkostoa ja ihan konkreettisia apukäsiä, mutta sinun tilanteessasi kannattaa ensisijaisesti hakea ulkopuolista apua.
voi voi vali vali... et vaan oo tarpeeks kyvykäs