Lue keskustelun säännöt.
Miten olette pärjänneet elämässänne te lapsesta saakka masentuneet?
13.06.2019 |
Oma tausta masentunut, mielenterveysongelmainen vanhempi. Ei muita aikuisia, itse olen itseni kasvattanut vaikka takkuista onkin ollut.
Olen ihan hyvässä työssä (kk-tutkintokin on) mutten silti koe ikinä päässeeni kiinni elämään. Olen kuin jatkuva sivustaseuraaja ja kaikki tekemäni asiat ovat suorittamista. Iloa en oikein saa mistään ja kun ikää on jo 40 vuotta, tuntuu vaikealta edes tutustua uusiin ihmisiin.
Kokemushistoriani tuntuu olevan ihan toisenlainen kuin niiden ns. ”menestyjien” kanssa, joita mm. työssäni kohtaan.
En uskalla seurustellakaan koska tulen jollakin tavalla hyväksikäytetyksi suhteissani siksi, etten osaa pitää puoliani. Kun en oikein itsekään tiedä, mitä haluaisin.
Terapiassa olen käynyt vuosia, mikään ei vain tunnu liikkuvan mihinkään ja minulle on jokseenkin sama, heräänkö huomenna aamulla vai olenko kuollut.
Kommentit (3)
Sama. Ihan kuin ei kuuluis tähän maailmaan ollenkaan. Kunhan on vaan ja menee muitten halujen mukaan, yrittäen sopeutua tähän maailmaan ilman suurempaa porua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täysin sama juttu tunne-elämän osalta, muuten menee huonommin (ei valmista koulutusta). En koe myöskään yhteyttä kehenkään, esitän vain roolia koska oikeasti voisin vaikka tuijottaa seinää koko päivän omiin ajatuksiini vajonneena, mutta töissä ja yleensäkin ihmisten kanssa pitää esittää mielipiteitä asioista jotka ei kiinnosta yhtään, mihin lukeutuu kaikki asiat. Mulla on kyllä muitakin mt ongelmia kuin masennus..
Mulla ihan tuo sama. Voisin vaan maata sohvalla koko kesän ja tuijottaa ikkunasta ulos. Tuntuu niin turhalta elää kun minulle eläminen tarkoittaa sitä, että katson muiden elämän.
Minäkään en saa todellista yhteyden tunnetta kehenkään ja töissä vetämäni sosiaalinen rooli on uskomattoman uuvuttava.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä asioita muuttaakseen. Minulla ei ole edes mitään kokemusta siitä, että elämä voisi tuntua muunlaiselta. Olen ja ajelehdin. Koulutuksen ja melko haastavan työn olen saanut eviäni vähän räpyttelemällä mutta eivät ne ole perusongelmaa ulkopuolisuudesta ja yksinäisyydestä poistaneet.
Täysin sama juttu tunne-elämän osalta, muuten menee huonommin (ei valmista koulutusta). En koe myöskään yhteyttä kehenkään, esitän vain roolia koska oikeasti voisin vaikka tuijottaa seinää koko päivän omiin ajatuksiini vajonneena, mutta töissä ja yleensäkin ihmisten kanssa pitää esittää mielipiteitä asioista jotka ei kiinnosta yhtään, mihin lukeutuu kaikki asiat. Mulla on kyllä muitakin mt ongelmia kuin masennus..