Lue keskustelun säännöt.
Väsynyt siihen, että lapset valittavat ruuasta
12.06.2019 |
Meidän perheessä mä teen yleensä ruuan, koska se luonnistuu multa helposti. Tuntuu, että viimeisen vuoden aikana lapset 5 ja 8) ovat jatkuvasti naama nurin ruuan suhteen. "Taas tätä", "en tykkää tästä" tai sitten yhtäkkiä joku ruoka, joka ennen maistui, onkin "pahaa".
Meillä on aina syöty suht monipuolisesti erilaisia makuja. Mieheni on kasvissyöjä, mä syön kalaa ja joskus vähän lihaakin, joten niitäkin on tarjolla tasaisin väliajoin.
Kyllä lapset yleensä sen ruokansa syövät. Molemmilla on jokunen sellainen ruoka, jota en pakota syömään. Tää jatkuva valitus kuitenkin ärsyttää, ja ruuanlaitto on alkanut tuntua epämiellyttävältä pakkopullalta.
En nyt oikeastaan kaipaa neuvoja, kunhan halusin valittaa. Ja ehkä kuulla vertaistukea, varsinkin sellaista, että perheessä on ollut samaa, mutta se on mennyt ajan kanssa ohi.
Kommentit (11)
Vierailija kirjoitti:
Ei se kyllä itsekseen ole mennyt ohi. On pitänyt keskustella, ohjata ja vaatia.
Mä oon kyllä puhunut lapsille tästä asiasta, mutta ainakaan vielä muutosta ei ole tapahtunut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna lihaa niilee kun ne sitä selvästi kaipaa.
Vierailija kirjoitti:
Anna lihaa niilee kun ne sitä selvästi kaipaa.
Miksi ne ei sitten syöneet tänään lämpimiä voileipiä, joissa oli kinkkua?
Ap
Mä teen tahallaan mautonta ruokaa ja pyydän ylimääräistä apua ruuanlaittoon, jos on valitusta. Jos on välillä "oikeasti" pahaa ruokaa, eiköhän lihapullat ala taas maistua.
Jos taas joutuu itsekin käyttämään vaivaa, ruoka maistuu paremmalta.
Lapsi saa myös joskus äänestää, mitä ruokaa laitetaan, turha itse valitusta ateriasta on valittaa.
Viimeisenä keinona huomautuksen jälkeen nyrkki pöytään ja puhelinliittymästä netti kiinni pariksi päiväksi. en jaksa jatkuvasti kuunnella ruuasta ininää.
Saako nykyisin lapsille kertoa, ettei siitä ole kauaakaan, kun Suomessakin nähtiin nälkää ja että ruoasta pitää olla kiitollinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saako nykyisin lapsille kertoa, ettei siitä ole kauaakaan, kun Suomessakin nähtiin nälkää ja että ruoasta pitää olla kiitollinen?
En nyt ole mitään erityisiä lupia kysellyt, mutta olen kyllä sanonut, että on sellaisiakin lapsia, jotka eivät saa tarpeeksi ruokaa ja joilla on aina nälkä.
Ap
Muistan kun pienenä valitin jostain ruoasta ja äitini tokaisi että onpa kiva että haukut hänen tekemää ruokaa. Hän selkeästi loukkaantui ja muistan sen häpeän tunteen. En sen jälkeen ruoasta valittanut. Toki meillä oli sellainen kasvatus perheessä, että lapset ei vanhempien nenille hyppineet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuopuksella oli just tuossa 5 v iässä kausi, jolloin oli ties mitä, mitä ei suostunut syömään. Oli kuulemma pahaa, vaikka vuotta aikaisemmin söi vielä hyvällä halulla. Selvisi, että päiväkodissa pari parasta kaveria oli tosi ronkeleita ja koska jannu oli omasta mielestään cool kuten kaverinsakin, niin alkoi nisrsoilu ja kranttuilu. Jos alkoi napina ruuasta, käskinvälittömästi pois pöydästä. Kesti ehkä muutaman kuukauden ja sen jälkeen halusi taas syödä muiden kanssa yhdessä eikä yksin joskus myöhemmin, kun tuli nälkä ja kaivoin just sitä samaa ruokaa jääkaapista. Esikoinen on ollut aina huono syömään, mutta hän ei koskaan valittanut ruuasta vaan sanoi vain, ettei jaksa.
Mä olen sanonut lapsille, että on loukkaavaa sanoa ruuan olevan pahaa, kun heidän parastaan ajatellen sen olen tehnyt. Ja että syömään ei tulla ollenkaan, jos ei pysty antamaan muille valituksetonta ruokahetkeä. Tämä on toiminut meidän lapsilla loistavasti, koska tietävät, että seuraavan kerran syömään pääsee sitten seuraavana ruoka-aikana, ja silloin on syötävä se väliin jäänyt ruoka, kun muut syövät esim välipalaa. Kaikille ei toimi jonkun muun hyväksi havaitsema tapa, mutta suosittelen kokeilemaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pois pöydästä jos valittaa. Takas saa tulla vasta kun osaa käyttäytyä tai sitten syö seuraavan kerran vasta seuraavaan ruoka-aikaan.
Ei se kyllä itsekseen ole mennyt ohi. On pitänyt keskustella, ohjata ja vaatia.