Lue keskustelun säännöt.
Traumatausta ja riidat
10.06.2019 |
Miten saa puolison ymmärtämään, että pitäisi ottaa tauko riidan aikana, jos toinen taantuu lapsuuteen? Toinen vain vääntää, että asiat on selvitettävä heti. Itse olen niin ahdistunut puolison käytöksestä, että voisin jopa fyysisesti käydä käsiksi, kun en saa tilaisuutta rauhoittua itsekseni.
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Eikö oikeasti kenelläkään ole mitään hyvää ratkaisua tähän? Kai jollain muullakin on vastaava ongelma?
Miksi et poistu ovasta ulos? Ei ole samaa ongelmaa, traumatausta on kyllä, mutta muuten ei yhteneväisyyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö oikeasti kenelläkään ole mitään hyvää ratkaisua tähän? Kai jollain muullakin on vastaava ongelma?
Miksi et poistu ovasta ulos? Ei ole samaa ongelmaa, traumatausta on kyllä, mutta muuten ei yhteneväisyyksiä.
Minut pysäytetään siihen. Puoliso toteaa, että asiat selvitetään eikä lähdetä kesken riidan menemään.
Mikä tässä on ongelma? Mikset vaan poistu ja rauhoitu. Sanot sille ukolles et meet pois hetkeks ja moikka..
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä on ongelma? Mikset vaan poistu ja rauhoitu. Sanot sille ukolles et meet pois hetkeks ja moikka..
Luitko kommentit? Puoliso ottaa minusta kiinni, jotten pääsisi lähtemään, koska hän haluaa "selvittää riidan kerralla loppuun". Minua estetään fyysisesti poistumasta paikalta.
Minulla oli tuollainen kämppis, aloitti riidan milloin mistäkin ja vaati että se hänen keksimänsä riita pitää selvittää juuri sillä hetkellä. Itse taas tarvitsen aikaa ja jonkun paikan missä rauhoittua ennen kun pystyn puhumaan jos joku alkaa väkisin riitelemään kanssani. No, kämppis syytti henkisestä väkivallasta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö oikeasti kenelläkään ole mitään hyvää ratkaisua tähän? Kai jollain muullakin on vastaava ongelma?
Miksi et poistu ovasta ulos? Ei ole samaa ongelmaa, traumatausta on kyllä, mutta muuten ei yhteneväisyyksiä.
Minut pysäytetään siihen. Puoliso toteaa, että asiat selvitetään eikä lähdetä kesken riidan menemään.
Mihin sinun pitää todeta: "PÄÄSTÄ IRTI! ANNA MUN MENNÄ! SOITAN POLIISIT JOS ET PÄÄSTÄ IRTI!"
Ja sitten menet.
Jos ei päästä niin soitat poliisit ja alat pakkaamaan kamoja.
Sinulla on selvästikin väärä kumppani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on selvästikin väärä kumppani.
Ehdottomasti paras, jonka olen tähän mennessä löytänyt. Kaikki muut ovat olleet paljon huonompia. Joka suhteessa on omat hyvät ja huonot puolensa, vaikka täällä toki ensimmäinen ehdotus ongelmaan kuin ongelmaan onkin suhteen lopettaminen.
Vierailija kirjoitti:
Aina kun riidan jälkeen tilanteesta on puhetta, niin puoliso väittää ymmärtävänsä, ettei kannata yrittää selvittää parisuhdeasioita vanhempiensa pahoinpitelemän 3-vuotiaan kanssa (paikalla oleva hätääntynyt persoonan osa), mutta heti seuraavaan riitaan mennessä asia on taas unohtunut.
Ei jumallauta mitä mukadissosontaa taas.... Kunnon terapeutille joka kertoo että eteenpäin on mentävä, ja että ei voi syyttää muita omasta tilanteesta. Mars!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina kun riidan jälkeen tilanteesta on puhetta, niin puoliso väittää ymmärtävänsä, ettei kannata yrittää selvittää parisuhdeasioita vanhempiensa pahoinpitelemän 3-vuotiaan kanssa (paikalla oleva hätääntynyt persoonan osa), mutta heti seuraavaan riitaan mennessä asia on taas unohtunut.
Ei jumallauta mitä mukadissosontaa taas.... Kunnon terapeutille joka kertoo että eteenpäin on mentävä, ja että ei voi syyttää muita omasta tilanteesta. Mars!
Katoa pois, trolli.
Kenellä tässä on se trauma. Ymmärsin aloituksesta, että kumppani taantuu traumansa vuoksi riidassa lapseksi, mutta nyt jatkossa saa vaikutelman, että ap puhuu omasta traumastaan? Molemmilla trauma?
Lähtekää nyt ensiksi selvittämään vaikka kiintymyssuhdemallinne parisuhteessa, jos toinen on anxiously ja toinen avoidant, juuri tuollaista tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kenellä tässä on se trauma. Ymmärsin aloituksesta, että kumppani taantuu traumansa vuoksi riidassa lapseksi, mutta nyt jatkossa saa vaikutelman, että ap puhuu omasta traumastaan? Molemmilla trauma?
Lähtekää nyt ensiksi selvittämään vaikka kiintymyssuhdemallinne parisuhteessa, jos toinen on anxiously ja toinen avoidant, juuri tuollaista tapahtuu.
Minulla on traumatausta. Kiintymyssuhdetyylini on ristiriitainen, mutta riitatilanteissa menen usein henkisesti lukkoon. Testien mukaan puolison kiintymyssuhdetyyli on normaali. Hänellä sitten on jotakin pelkotiloja, jotka riitatilanteissa aktivoituvat.
Näytät miehellesi tekstin vaikkapa väestöliiton sivuilta, että pieni aikalisä (puoli tuntia, tunti) on riidassa erittäin sallittu. Ideaalia kai olisi saada riita selvitettyä ennen yöunille asettumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näytät miehellesi tekstin vaikkapa väestöliiton sivuilta, että pieni aikalisä (puoli tuntia, tunti) on riidassa erittäin sallittu. Ideaalia kai olisi saada riita selvitettyä ennen yöunille asettumista.
Kiitos vinkistä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina kun riidan jälkeen tilanteesta on puhetta, niin puoliso väittää ymmärtävänsä, ettei kannata yrittää selvittää parisuhdeasioita vanhempiensa pahoinpitelemän 3-vuotiaan kanssa (paikalla oleva hätääntynyt persoonan osa), mutta heti seuraavaan riitaan mennessä asia on taas unohtunut.
Ei jumallauta mitä mukadissosontaa taas.... Kunnon terapeutille joka kertoo että eteenpäin on mentävä, ja että ei voi syyttää muita omasta tilanteesta. Mars!
Miksi joistain tulee nettitrolleja? Eikö ymmärrys riitä hakemaan omaan pahaan oloon apua?
Tapasin puolisoni teininä, juuri enne 19-vuotissyntymäpäiviäni (hirveä sana, menikö oikein?). Olin vähän tai aika paljonkin aloittajan kumppanin kaltainen (paitsi, että olen nainen). Mieheni taas oli ja on riitatilanteissa melko vetäytyvä, kuitenkin ihan terveellä tavalla, ei mykkäkouluta tms.
Suhteen alussa olimme surkeita riitelijöitä sillä minä en kestänyt sitä kauheaa tunnetta, että toinen oli vihainen. Pelkäsin kai sitten, että hän arvaamattomasti pistäisi poikki kanssani. Tulen alkoholistiperheestä ja minulla oli heikko itsetunto. Kun olosuhteet olivat ailahtelevat pyrin tekemään itsestäni mahdollisimman täydellisen ja vastustamattoman, jotta miellyttäisin riittävästi/minua ei niin vain haluttaisi hylätä. Riitatilanteet olivat minulle vaikeita paikkoja sillä järkytyin, koin uhaksi, että toinen nyt lähtee ja jättää minut kun on huonolla tuulella. Jolloin takerruin ja yritin pakottaa miehen "sopimaan asiat just nyt", vaikka keskellä yötä koska pelkäsin niin paljon, että mies hylkää minut tämän riidan päätteeksi.
Mies taas tietenkin koki minut älyttömän painostavaksi läheisyysriippuvaiseksi hulluksi, joka ei kunnioita hänen rajojaan ja pelkää järjettömiä asioita. Mies alkoi välttelemään minua, hän on muutenkin sellainen, että tarvitsee paljon omaa tilaa ja pitää sitä tärkeänä, halusi pitää kiinni oikeuksistaan. Meistä tuli välissä todella etäiset sillä mies ei tietenkään halunnut luopua esim. yöunistaan vain, jotta minä saisin mielenrauhan kun mies taipuisi minun vaatimuksiini.
Mikä auttoi? Suhteen käytyä aika tukalaksi kävimme pariterapiassa (silloin olin 22 v, mies 24), jo se, että mies halusi katsoa sen terapiakortin kanssani toi luottamusta siihen, että hän haluaa vielä pysyä kanssani ja työstää suhdettamme. Eniten terapiassa kyllä taidettiin keskittyä minuun, minun piti opetella sietämään tunteitani ja kunnioittamaan kumppanini rajoja. Vähän keskityttiin siihenkin, ettei mies tarkoituksella provosoisi minussa tätä läheisyysriippivaista käytöstä.
Vaikka rakastamme toisiamme ja olemme läheisiä, olemme kuitenkin yksilöitä. Meillä on eri tarpeet ja ajatukset ja vaikka mies ei riidan keskellä tule lähelle, ei hän välttämättä ole jättämässä minua. Ja vaikka olisikin, minä selviän siitä, en omista toista vaan olen kiitollinen siitä, että haluamme nyt olla yhdessä, silloin kun toinen ei halua olla lähelläni, hänellä on siihen oikeus. Rakkaus on toistaiseksi pitänyt meidät yhdessä, mutta jos se loppuisi niin pitäisi vain kestää.
Se on kyllä tosiaan pitänyt opetella. Kuten ehkä tekstistäni huomaa, olen ollut aika hankala enkä vieläkään täydellinen, mutta pystyn nyt muuttamaan toimintaani ja pitämään faktat mielessä paljon paremmin kuin aivan alkuun. Aloittaja ei voi kuitenkaan muuttaa miestä, miehen pitää itse hoksata, ettei hänen käytöksensä ole mitenkään oikeutettua tai sopivassa suhteessa tilanteen vakavuuteen. Jos alat pelätä väkivaltaa ja miehen käytös on ylimitoitettua, sinun pitää pitää rajasi ja mies on vastuussa tunnemyrskyistään ihan itse. Vaikeaahan se on ja jos hän ei ala itse ymmärtämään omaa osaansa suhteen ongelmiin mielistelysi ei auta. Se voi vain vahvistaa miehen taipumuksia pakottaa sinut toimimaan hänen mukaansa, saahan hän panostamalla sinut lähelleen vaikka sinä voitkin pahoin kun rajojasi ei kunnioiteta. Se ei ole ihan tervettä ja epäterveemmäksi menee. Toivottavasti esim. terapia alkaisi herätellä miestä siihen kuinka suhteestanne tulisi oikeasti reilu ja rakastava. Ihan itse valitset kuinka pitkälle olet valmis suhteen parantamiseksi menemään, missä vaiheessa ei enää kannata, ei ainakaan jos miehen käytös alkaa nakertaa itsetuntoasi/-arvostustasi tai fyysisen väkivallan uhka on liian suuri.
Aikuisen ihmisen täytyy selvitä ilman toisen hyväksyntää ja rakkauden osoituksia vaikka vanhemmat olisivatkin olleet juoppohulluja.
n28
"Traumat" kannattaa hoidattaa päätohtorilla kuntoon. Sitten vasta parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
"Traumat" kannattaa hoidattaa päätohtorilla kuntoon. Sitten vasta parisuhteeseen.
Traumoja on hoidettu vuosikausia. Tajuatko, että ne kulkevat yleensä jossain määrin mukana elämän loppuun asti? Ei sotaveteraanejakaan kukaan tuosta syystä vaatinut pysyttelemään perheettöminä, miksi siis muut traumatisoineet pitäisi tuomita ikuiseen yksinäisyyteen? Keksi joku hyvä syy.
Poist nopeammin ja yllättävämmin. Kerro, ettet poistu siksi että hylkäisit hänet, vaan koska sun pitää saada rauhoittua.