Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tajusin vähän aikaa sitten kuinka paljon olen kehittynyt ihmisenä

Vierailija
08.06.2019 |

Minulla on ollut aika vaikeaa viimeiset 6-7 vuotta. Terveys on reistaillut ja olen ollut lähinnä kaiken aikaa yksin ja kärsinyt. Olen joutunut vahvistamaan itseäni ja sitä varten olen joutunut käymään ajatuksiani ja itseäni läpi monelta kantilta. Ja tylsyyttäni olen tutkiskellut kaikenlaista ja löytänyt uusia mielenkiinnonkohteita, ja hylännyt monia vanhoja päähänpinttymiä.

Vähän aikaa sitten tapasin vanhoja kavereitani, eri aikaan ja yksitellen, ja jokaisen tapaamisen jälkeen oivalsin, että ne kaverini painivat samojen mitättömien ongelmien kanssa joita heillä on aina ollut. He kaikki tuntuivat minusta naiiveilta ja epävarmoilta. Olin koko ajan luullut etten itse ole kehittynyt mihinkään ja että kaverini ovat saaneet vaikka mitä aikaiseksi, mutta kävikin niin että tajusin itse muuttuneeni ihmisenä parempaan päin.

En olisi ilman kärsimystä tähän itse kyllä kyennyt. Ja ihmeellistä kuinka sitä itse saattaa muuttua eikä näe sitä muutosta itse lainkaan. Ei minusta valmista taida koskaan tulla, mutta ainakin suunta on oikea! Elämänkoulu taitaa sittenkin olla olemassa - eikä sitä kaikki näytä käyvän.

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 |
08.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sama. Sairauden takia olen joutunut kasaamaan mielen peruspalikat peruskalliolle ja sitä kautta kasvattamaan terveen identiteetin. Oon muuten viimeisen 18 vuoden aikana kelannut aika paljon asioita ja oivaltanut kans ihan tajuttomasti. Ironista on se, että mulla ei oo ketään kenen kanssa näistä juttelisin. Padon niin paljon elämänviisautta sisälleni, että ahdistaa.

Kuitenkin koen kokoajan, että olen vajavainen ja kesken. No elämä on oppimista ja kasvua hautaan asti.

Vierailija
2/2 |
08.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen iloinen kanssasi. Ja voit yllättyä, sillä nyt kun olet tuon tiedostanut, oppimisesi kiihtyy.

En kuitenkaan jakaisi ystävilleni oivalluksiani, jokaisella on oma tahtinsa ja oma oppinsa, se ei antaisi mitään heille, vaikka se olisi mukavaa jakaa ja yhdessä jutella asiasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kolme kolme