Koiran irtipito taloyhtiön pihalla
Naapurimme päästää usean kerran päivässä ison metsästyskoiran juoksemaan vapaana taloyhtiön pihassa. Tämän pelottaa joitakin asukkaita, eivätkä he uskalla käyttää pihaa. Pihalla ulkoilutetaan asianmukaisesti kytkettynä myös muita eläimiä, kuten kania ja kissaa. Muut lemmikinomistajat ovat huolissaan mahdollisten kohtaamisten seurauksista. Miten tällaiset maailmanomistaja-koiranpitäjät voivat tehdä tällaista ja olla piittaamatta velvollisuudesta ottaa toiset asukkaat huomioon? Mitä mieltä olette tällaisesta ja mitä asialle pitäisi tehdä?
Kommentit (6)
No riittävän monta kirjallista ilmoitusta eri ihmisiltä isännöitsijälle asiasta niin johtaa seuraamuksiin. Video tai valokuvat liitteeksi. Muutamasta kirjallisesta varoituksesta tulee vuokralaiselle häätö tai osakkeenomistajalta voidaan ottaa huoneisto yhtiön haltuun. Toki myös poliisille voi ilmoittaa. Koira on taajama-alueella pidettävä kytkettynä (paitsi 5kk tai nuoremmat pennut saa olla irti). Taloyhtiön piha ei ole oma suljettu piha.
Mä niin tiedän ton tunteen. Naapurilla on aivan _saatanan_iso_ rottwailer jota se pitää irti. Käveleksii siis sen kanssa joka päivä siinä talojen ja koulun pihalla. Kiva kun tulee oman koiran kanssa kohalle, se koira on jo karkaamassa siltä ukolta, se just ja just saa sen hihnaan ja maanittelee sitä että se kiinnittää huomion muualle. Ihme kun siitä hommasta ei ole poliisin toimesta tehty loppua.
Mutta ap, sun ei auta kuin soittaa poliisille tai isännöitsijälle. Koiraa ei saa pitää irti ihan miten vaan, lakikin sen sanoo. Myös irtipitoaikana omistajan pitää muistaa vastuu koiran irtipitämisessä.
Voisit tietysti puhua suoraan naapurille (olisi ainakin kohteliasta siirtyä muualle jos pihalla on sellaisia ihmisiä, jotka tuota koiraa pelkäävät), tai sitten sinne isännöitsijälle. Ei koiraa saisi pitää vapaana, tietysti jotkut palveluskoirat esim. opaskoirat ovat oma lukunsa.. ja jos koira ei edes tottele isäntäänsä vapaana (no ei sillä että kaikki edes remmissä näin tekis) ollessaan, niin tää on todellinen riski, että jollekin vielä sattuu jotain tän eläimen kanssa.
Mitä mieltä nyt Porvoon asioista yleensä ollaan.