Anoppi/Miniä keskuskelu jälleen kerran!
Minä anoppina kerron oman tarinani!
En ole koskaan ollut mustasukkainen pojastani, mutta hänen ensimmäinen tyttöystävä oli holtiton pikku diiva, joka ei viitisinyt tehdä töitä kotona, eikä myöskään halunnut mennä töihin, vaikka olisi ollut työpaikkoja. Pojallani maksatti vuokrat ja itse osteli vaatteita, meikkejä yms. opintolainoilla. Katsoin tietenkin äitinä vähän huolissani, mutta onneksi poikani huomasi itse, ettei tämä ole hänen tulevaisuutta elättää tätä neitokaista. Olin itse päättänyt että, jos poikani rakastaa naista, niin en puutu hänen asioihinsa. Mutta, ei kauaakaan, kun poikani löysi niin ihanan tyttöystävän, että nyt tämä anoppi on maailman onnellisin anoppi. Tämä ajatus oli vuodelta 2005.
Tarina jatkuu!!
Miniä on minulle tytär, jota en koskaan saanut itse, jota rakastan hyvin paljon. Jottei me ihan lälläriksi koko tarina, niin tottakai meillä on pieniä riitoja ja "mökötyksiä" joskus, mutta yhdessä sovitaan ja itketään. Kysytään miksi onkaan toista loukannut. Olen antanut myös miniälle ja pojalleni kauniita kiitoksia kolmesta lapsenlapsesta, joitten elämässä saamme olla läsnä. Aina olemme lähellä, jos tarvitaan.
Tämä oli sitten meidän tarina.
Juuri äsken lapsenlapsi soitti, voiko hän tulla mummolaan, koska haluaisi "etäisyyttä siskoihin" ja leipoa mummin kanssa mustikkapiirakkaa(pakaste) ja omenapiirakkaa.
Kommentit (13)
Minusta tuo tarina oli aito. Itse olen miniä, jolla on viisas anoppi. Minulla on vain hyvää sanottavaa hänestä.
Kiva juttu. Kiinnostaisipa minunkin anoppia olla meidän elämässä. Edes lapsia ei ehdi tulla katsomaan kun koko ajan on niin kiire kaikenmaailman kissanristiäisissä. Sitten ihmettelee miksi lapset ei tuu yökylään. No ei kai ne vieraalle ihmiselle halua tulla! Hyvä kun kaks kertaa vuodessa ehtii näkemään hätäiseen.
Minullakin on ihana miniä. Välillä vähän jääräpäinen kuten minäkin, mutta ehkä juuri siksi ymmärrämme toisiamme niin hyvin. Huumorintajuinen, positiivinen ja sosiaalinen. Muita tyttöystäviään poika ei koskaan tuonut näytille. Olen vähän vanhanaikainen tässä suhteessa ja mielestäni vävy- ja miniäkokelaat esitellään vanhemmille vasta sitten, kun heidän kanssaan ollaan jo tosissaan eli on jo kosittu.
Ollaan mieheni kanssa yhdessä oltu kohta 10 vuotta ja tavattiin 17vuotiaina. Anoppi heti otti hyvin vastaan ja kivasti nämä 10vuotta mennyt. Tietenkin ärsyttää välillä ja muuta mutta missä suhteessa kaikki olisi pelkkää ruusuilla tanssimista. Meidän 9kk tyttären anoppi ihanasti ottanut mummun muruksi ja sitä on äitinä ihana katsoa kun joku rakastaa sun lastasi niin täysin ja vilpittömästi. Maailman onnellisin olen mun anopista 🙂
Mulla on kamala anoppi. Sivistymätön, huonoitsetuntoinen besserwisser takertuja. Edellisen poikaystävän äitiä on ikävä!
Vierailija kirjoitti:
Tarina olisi ollut kiva ilman ensimmäistä kappaletta, jossa haukuit ihmisen, jota poikasi rakasti. Mautonta ja ilkeää.
Enhän minä haukkunut ääneen, vaan mietin itsekseni, miten poikani oli valinnut naisen jota ei voinut itse sietää. Olin hiljaa ja poikani ymmärsi oman väärän valinnan, joten mitä mautonta tässä oli ja ilkeää?
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on ihana miniä. Välillä vähän jääräpäinen kuten minäkin, mutta ehkä juuri siksi ymmärrämme toisiamme niin hyvin. Huumorintajuinen, positiivinen ja sosiaalinen. Muita tyttöystäviään poika ei koskaan tuonut näytille. Olen vähän vanhanaikainen tässä suhteessa ja mielestäni vävy- ja miniäkokelaat esitellään vanhemmille vasta sitten, kun heidän kanssaan ollaan jo tosissaan eli on jo kosittu.
Nykyään saatetaan seurustella vuosia ennen kuin kositaan ja mennään naimisiin. Eikö olisi outoa, jos pari olisi ollut yhdessä jo viisi vuotta kun kosinta tapahtuu, ja sitten vasta tapaat lapsesi kumppanin? Nykyään lapsetkin monesti saadaan ennen kihloihin/naimisiin menoa, tällöin et olisi tavannut ollenkaan lastenlastesi äitiä tai välttämättä edes lapsenlapsia.
Minulla tosi ihana anoppi. Käytiin kylpylässä ihan kahdestaan. Onko tuo niin outo asia?
Vierailija kirjoitti:
Tarina olisi ollut kiva ilman ensimmäistä kappaletta, jossa haukuit ihmisen, jota poikasi rakasti. Mautonta ja ilkeää.
No oletkos hoksannut, että täällä on aika vähän kivoja tarinoita? Lue vaikka uppo-nallea jos niitä haluat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on ihana miniä. Välillä vähän jääräpäinen kuten minäkin, mutta ehkä juuri siksi ymmärrämme toisiamme niin hyvin. Huumorintajuinen, positiivinen ja sosiaalinen. Muita tyttöystäviään poika ei koskaan tuonut näytille. Olen vähän vanhanaikainen tässä suhteessa ja mielestäni vävy- ja miniäkokelaat esitellään vanhemmille vasta sitten, kun heidän kanssaan ollaan jo tosissaan eli on jo kosittu.
Nykyään saatetaan seurustella vuosia ennen kuin kositaan ja mennään naimisiin. Eikö olisi outoa, jos pari olisi ollut yhdessä jo viisi vuotta kun kosinta tapahtuu, ja sitten vasta tapaat lapsesi kumppanin? Nykyään lapsetkin monesti saadaan ennen kihloihin/naimisiin menoa, tällöin et olisi tavannut ollenkaan lastenlastesi äitiä tai välttämättä edes lapsenlapsia.
Ymmärrän tuon, mutta poikani ei ole sen luonteinen, että hänellä kestäisi viisi vuotta tietääkseen, onko tosissaan vai ei. Ja eihän kosinta tarkoita nopeaa naimisiinmenoa. Pariskunta voi olla kihloissakin useamman vuoden ennen häitä.
Veljeni oli nuorena naistenmies ja olin usein surullinen hänen tyttöystäviensä puolesta, kun juuri olimme oppineet, että tyttöystävän nimi on Leena, seuravalla kerralla mukana olikin Anne, hetken päästä Sirpa jne. Tyttöystävät olivat aina ihan mukavia ja halusivat tutustua meihin ikäänkuin tuleviin sukulaisiinsa. Minä taas tunsin lähinnä sääliä, koska tiesin, että kohta veljellä on taas uusi nainen kainalossa. Vasta, kun veli meni kihloihin, tyttöystävät eivät enää vaihtuneet vaan kihlatusta tuli myös vaimo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarina olisi ollut kiva ilman ensimmäistä kappaletta, jossa haukuit ihmisen, jota poikasi rakasti. Mautonta ja ilkeää.
No oletkos hoksannut, että täällä on aika vähän kivoja tarinoita? Lue vaikka uppo-nallea jos niitä haluat.
Kivaa palautetta sinulta tuolle edelliselle. Minullahan näitä tarinoita olisi, mutta eihän tänne viitsi kirjoittaa!
Vierailija kirjoitti:
Ollaan mieheni kanssa yhdessä oltu kohta 10 vuotta ja tavattiin 17vuotiaina. Anoppi heti otti hyvin vastaan ja kivasti nämä 10vuotta mennyt. Tietenkin ärsyttää välillä ja muuta mutta missä suhteessa kaikki olisi pelkkää ruusuilla tanssimista. Meidän 9kk tyttären anoppi ihanasti ottanut mummun muruksi ja sitä on äitinä ihana katsoa kun joku rakastaa sun lastasi niin täysin ja vilpittömästi. Maailman onnellisin olen mun anopista 🙂
Ole tosiaankin onnellinen anopista ihan samalla rakkaudella kuin äidistäsikin, koska muista, että miehesikin rakastaa äitiään, vaikka miehet eivät sitä välttämättä aina näytä. Onnea teille kaikille näin ihanasta perheestä, jossa kaikki läsnä pienokaisen elämässä. Noin pieni! Minulla lapsenlapset jo yläasteella.
Tarina olisi ollut kiva ilman ensimmäistä kappaletta, jossa haukuit ihmisen, jota poikasi rakasti. Mautonta ja ilkeää.