Lue keskustelun säännöt.
Jos saa keskenmenon, niin miksi ei tule mieleen, että syy on siinä,että lapsi on elinkelvoton
03.06.2019 |
ja hyväksyä se. Miksi ihmeessä sitä pitää surra?
Kommentit (16)
Niin. Se on raakile, ihan niin kuin esim. kirsikkapuukin pudottaa epäkelvot pois.
Kersaan tuloon ladatut odotukset saavat vollotusreaktion aikaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
50% kaikista alkaneista raskauksista keskeytyy. Ja yleensä kyseessä on kromosomivaurio tai joku muu elinkyvyttömyyttä aiheuttava syy. Että luonto valikoi, hyvä niin.
No tietenkin asianomistaja suree sitten sitä, että sikiö oli elinkelvoton eikä pystynyt kehittymään lapseksi. Oliko tässä jotain epäselvää, ap?
Samalla tavalla ihmiset surevat syöpään kuolleita, vaikka tietävät, että he kuolivat sen sairauden vuoksi. Ei se kuoleman syyn tietäminen tee siitä surutyöstä mitenkään helpompaa. Ihminen voi olla rusinan kokoinen ja kohdussa, se on silti monelle jo alkujaan rakas.
Eihän varhaisessa keskenmenossa surra nimenomaan kuollutta alkiota vaan ajatusta siitä lapsesta, joka solumöykystä olisi voinut tulla. Ihan normaalia on pettyä ja surra, kun on hetken jo ehtinyt kuvitella odottavansa elinkelpoista lasta. Jos kyse on myöhäisestä keskenmenosta, on etenkin sikiötä kantanut äiti ehtinyt kiintyä kohdussaan muljuvaan olentoon. Se liike tuntuu pitkin päivää ja ajatus muuttuu konkreettiseksi. Jos tätä ei ymmärrä, on aika surkea myötätunnon määrä.
No itse en ole yhdessäkään raskaudessa tuudittautunut mihinkään enkä ajatellut raskautta lapsena ennenkuin on päästy rakenneultrat ym. läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä luonto hoitaa itse homman, jos huomataan, että prosessi osoittautuisikin turhaksi eli elinkelvottomaksi. Keho on jännä, kun hoitaa jotkin asiat huomaamatta. Jokainen voi omalla tavallaan reagoida asiaan. Ymmärrän erityisesti, jos joku on pitkään yrittänyt lasta, mutta silti alkuraskaudessa tapahtuu se ei-toivottu epäonnistuminen eli raskaus ei ole lähtenyt onnistuneesti etenemään. Keskenmeno on kivulias erityisesti, jos sikiö on ehtinyt kehittyä oikein pitkälle.
Ei kaikki keskenmenot johdu alkion/sikiön/vauvan elinkelvottomuudesta!
Useimmat varmasti, mutta osa keskenmenoista johtuu myös olosuhteista, odottajasta (esim. riittämätön hormonitoiminta) ja osa jää ikuiseksi arvoitukseksi.
Napanuoraankin voi jo kohdussa kuristua, kuolla listerioosiin jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kun tätä "luonnon valintaa" ja elinkelvottoman sikiön karsiutumista yritin täällä joskus selittää, niin jollekin oli kauhean vaikeata käsittää. "Ei noin voi sanoo! Oisko susta niinku kiva jos sun läheinen sairastus syöpään ja sekin ois muka jotain luonnon valintaa???" Ööö...
Eikö näitä pystytä etukäteen jo selveittelemään jokseeenkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitä pystytä etukäteen jo selveittelemään jokseeenkin?
SIkiön kehityskaaarta seuraamaan?
Vierailija kirjoitti:
No itse en ole yhdessäkään raskaudessa tuudittautunut mihinkään enkä ajatellut raskautta lapsena ennenkuin on päästy rakenneultrat ym. läpi.
Tuskin kukaan on 100 % luottavainen varsinkaan alussa sikiön selviämiseen. Tunnesiteen muodostumiselle kukaan ei kuitenkaan voi mitään. Toisilla on vaikeuksia kiintyä jälkikasvuunsa jopa synnytyksen jälkeenkin, joten en pidä mitenkään huonona, jos joillekin jo alkio on suuri ilo ja rakkaus. Mitä enemmän keskenmenoja, sitä herkemmin varmasti ne ottaa kerta toisensa jälkeen. Ymmärrettävää surra sitä, ettei alkiosta kehittynytkään lasta. Jotain oli kuitenkin jo alulla.
Muutenkin - minä ennemmin kiinnyn ja suren kuin elän skeptisenä ja luottamatta huomiseen. Joku toinen voi elää eri tyylillä, ei haittaa minua. Mutta miksi pitää tuomita muiden suru?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No itse en ole yhdessäkään raskaudessa tuudittautunut mihinkään enkä ajatellut raskautta lapsena ennenkuin on päästy rakenneultrat ym. läpi.
Tuskin kukaan on 100 % luottavainen varsinkaan alussa sikiön selviämiseen.
Ne on, jotka postaa someen kuvan raskaustestistä, jossa näkyy plussa tai kaksi viivaa. Pidän epäilyttävänä niitäkin, jotka laittaa julkiseksi ultrakuvan, vaikka ekaa ultraa pidän itsekin jonkinlaisena merkkipaaluna ja viitteenä siihen, että vauvaa tässä odotetaan.
Jos lasta kovasti toivoo ja etenkin jos raskautumista on saanut odottaa jonkun aikaa, pelkästään siitä ajatuksesta että nyt vihdoin lapsi tulee luopuminen aiheuttaa surua. Tottakai jokainen keskenmenon kokenut ymmärtää, että jos sikiö olisi ollut täysin elinkelvoton tai vaikeasti vammautunut niin parempi niin. Kuitenkin esim. rv 9 tai 10 koettu keskenmeno on sellainen, että olet jo useamman viikon kypsytellyt päässäsi ajatusta lapsen saamisesta, ehtinyt iloita ja olla onnellinen. Se kaikki kun viedään keskenmenon myötä niin miksi se ei saisi tuntua miltään? Lisäksi noilla viikoilla ulos tulevalla "möykyllä" voi olla jo ihmismäinen muoto ja sen näkeminen on myös rankkaa kun tyyliin vedät lapsesi alun vessasta alas. Aika kylmä ihminen saa olla jos ei missään tunnu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On luonnollista surra, jos olet vaikkapa toivonut jotakin jo pitkään ja se ei sitten tapahdukaan. Lasta ollaan voitu toivoa hartaasti jo pitkään.
Usein nainen kokee surun ja menetyksen tunteet voimakkaampina kuin parisuhteen toinen osapuoli, sillä hän on saattanut tuntea raskausoireet jo hyvin aikaisessa vaiheessa: keho alkaa valmistautua tulevaan ja muutokset ovat fyysisiä. Lisäksi voi olla jo haaveita ja toiveita tulevasta, ja keskenmenon myötä ne kaikki viedään sinulta yhtäkkiä pois. Hartaasti toivottua vauvaa ei tulekaan. Haave vanhemmuudesta kokee kolauksen. Epätietoisuus kalvaa ja monesti sitä kokee myös epäonnistuneensa jollakin tapaa, etenkin jos keskenmenoja on takana useampia kuin yksi.
Jokainen kokee ja käsittelee keskenmenon omalla tavallaan, ja jokaisella tulisi olla mahdollisuus surra jos surettaa. Toinen ohittaa keskenmenon olankohautuksella ja toinen kokee musertavaa surua, jopa ahdistusta - ja molemmat tavat suhtautua on ihan ok. Kenenkään ei tulisi määrittää mitä toinen saisi tai ei saisi tuntea. Siksi on parempi olla puhumatta "vain solumöykystä" keskenmenon kokeneelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No itse en ole yhdessäkään raskaudessa tuudittautunut mihinkään enkä ajatellut raskautta lapsena ennenkuin on päästy rakenneultrat ym. läpi.
Tuskin kukaan on 100 % luottavainen varsinkaan alussa sikiön selviämiseen.
Ne on, jotka postaa someen kuvan raskaustestistä, jossa näkyy plussa tai kaksi viivaa. Pidän epäilyttävänä niitäkin, jotka laittaa julkiseksi ultrakuvan, vaikka ekaa ultraa pidän itsekin jonkinlaisena merkkipaaluna ja viitteenä siihen, että vauvaa tässä odotetaan.
Ahaa, no tällaisia päivityksiä en olekaan koskaan nähnyt. Tosin olen somessa aika vähän. Minun tuttuni kertovat yleensä vasta rakenneultran jälkeen. Toisaalta kuvan postaaminen ei tarkoita, etteikö keskenmenon mahdollisuus pohdituttaisi. Saattavat ajatella, että ilouutinen on kiva jakaa ja mahdollinen suru-uutinen tulisi joka tapauksessa muidenkin tietoon. Sitä en tiedä, miksi ylipäätään omasta elämästä pitää juoruta kaikki someen.
Koska jokainen solumöykky on jumalan ihme plaa plaa plaa. Ei sitä tulla raskaaksi vaan siunaannutaan raskaaksi plaa. Raskautuminen kun ei ole biologiaa, näin ainakin 95% ihmisistä toitottaa.